25. huhtikuuta 2015

Yrittäminen ilman aitan polkua kulkevaa emäntää



Julkaistu 5.12.2006

Yksinyrittämisen suurin onni on vapaus. Vapaus pomoista, osakkaista, optioista, tuloksentekopakosta, budjettivalvonnasta.

Vapaus palvella asiakkaitaan niin hyvin kuin taitaa. Yksin voi pärjätä hyvin, mutta suuri menestys vaatii kumppanuutta – useamman ihmisen puhaltamista yhteiseen hiileen. Parisuhteessa ja yrittämisessä on paljon yhteistä. Avioliitto aloitetaan keskinäisellä luottamuksella ja sanattomin sopimuksin. Ainoa sitoumus on papin edessä annettu tahdonilmaisu rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä. Yrittäjien yhteistyö alkaa aivan liian usein innostuksella, jossa kirjalliset sitoumukset ovat vielä harvinaisempia kuin avioehtosopimukset hääparilla.

Yrityselämässä jonkinlaisen menestyksen saavuttaminen vie viisi vuotta – sitä nopeammin menestyvät yritykset ovat harvinaisuuksia. Yrittäjä voi alkuvuodet elää innostuksensa varassa ilman voita leivän päällä. Mutta pysyvää herran huonetta ei innostuksella rakenneta. Yrittämisen kriisit tulevat viiden vuoden välein, vaikka menisi kuinka hyvin tahansa. Oikeastaan sitä varmemmin, mitä paremmin menee.

Yrittäjäkumppanukset muuttuvat viidessä vuodessa paljon. Oikeastaan kyse ei ole kasvamisesta erilleen, vaan siitä että ihmisen tuntemiseen menee vuosia. Vaikka kuinka käytäisiin yhdessä yrittäjä- ja parisuhdekursseja, ei ihmisten erilaisuutta tunnisteta riittävästi muutamassa vuodessa kun kaikki aika ja tarmo menee arkiseen asioiden pyörittämiseen. Muutoksen siemen voi olla yhden osakkaan tekemässä kumppanin valinnassa. Jos parisuhteessa tarvitaan enemmän rahaa ja aikaa, voi yritykselle tulla vaikeuksia.

Erilaisuus on voimavara. Niin se onkin. Harvoin erilaisuudesta osataan tehdä vahvuus. Erilaisuus voi olla niin suurta, ettei siitä yhteistä säveltä saada aikaiseksi. Toinen haluaa riskinottoa ja nopeaa kasvua, toinen haluaa rakentaa yhtiön hitaasti ja suuria riskejä karttaen. Toinen haluaa uusia asiakkaita hintoja ja laatua polkemalla, toinen haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin. Toinen on puurtaja, toinen maailmaa muuttava idealisti. Toinen haluaa kaiken nyt ja heti, toiselle riittää vähempi. Toisen mielestä henkilökunta on vaihdettava resurssi kuten matkapuhelimet, toisen mielestä henkilökunta on yrityksen tärkein voimavara. Toinen huutaa tahtonsa perille, toinen haluaa kuunnella muittenkin mielipiteet.

Globaalitaloudessamme on syntynyt paljon vääriä mielikuvia yrittämisen ihanuudesta. Kun kaksi vuotta tappiollisena pyörineestä internet palvelusta saa 1,5 miljardia dollaria, voi tulla mielikuva, että näin helposti sitä yrittämisellä rikastuu. Ostetaan tietokone, vuokrataan autotalli ja laitetaan nettipalvelu pystyyn. Sitten vaan odottamaan miljardeja. Tällaisten odotusten katteettomuus nähtiin vuosituhannen vaihteen IT-kuplassa, mutta mitään siitä ei ole opittu. Päinvastoin. Nyt huomion saavat vain muutamat upporikastuneet henkilöt, mutta kukaan ei enää muista epäonnistumisia saatikka niitä tuhansia ihmisiä, joiden rahat tarvittiin muutaman ihmisen rikastumiseen.

Yrittämisen arki onkin ihan muuta. Tarvitaan vähintään viisi vuotta suurta ahkeruutta, kekseliäisyyttä, intohimoa, vapaa-ajasta ja perheen ajasta tinkimistä, kieltäytymistä ja pientä palkkaa ja senkin jälkeen suurin osa yrittäjistä ansaitsee vähemmän kuin keskimääräinen palkansaaja. Jotkut onnistuvat. He eivät ole rikkaita viiden vuoden jälkeen, mutta heillä on asiakaskunta, joka tuo toimeentulon ja mahdollistaa yrityksen jatkamisen ja toiminnan kehittämisen.

Suuret puheet TE- ja EU-yritystuista, Tekes-rahoista ja Finnveran lainoista ovat tässä jatkumossa vain puheita, jotka takaavat tuhansien virkamiesten turvallisen työpaikan. Yhteiskunnan tukirahoja saavat eniten ne, jotka eivät rahoja tarvitse. Ja niitä anovat eniten ne, jotka pärjäisivät ilman tukirahojakin.

Yhteiskunnassamme on syntynyt laaja yhteisymmärrys siitä, että yritysvarallisuuden perintövero pitää poistaa. Yhteiskunnan arvot lähtevät siis siitä, että pörssiyhtiön miljardiomaisuuden perivällä neljännen sukupolven muussa ammatissa toimivalla jälkeläisellä ei ole veronmaksukykyä edes silloin kuin osakepotti ja muu varallisuus on kasvanut verovapaasti, mutta asunnon perineellä vammaisella ja työkyvyttömällä lapsella tai leskellä sellaista on. Ok, hyväksytään ajattelutapa, jos kansalaisten enemmistö on samaa mieltä.

Mutta myöntäkäämme samaan hengenvetoon, että kaikkein suurimmat yritysten omistuksen vaihto-ongelmat liittyvät yhtiöiden kapulanvaihtoihin – ei siis sukupolvenvaihdoksiin, eikä perintö- tai myyntivoittoverotukseen.

Kapulanvaihdot ovat välttämätön ja terve osa talouselämää. Yrittäjien elämäntilanne muuttuu takuuvarmasti ja usein niin paljon, että osakkuuserot ovat vain hyväksi yrityksen tulevaisuudelle. Perhesuhteet muuttuvat, halutaan nähdä maailmaa, huomataan että muu työnteko tai yrittäminen onkin mielenkiintoisempaa, yrityksen tulos ei riitä osakkaan yksityismenojen rahoittamiseen, halutaan vaihtaa kokonaan alaa. Kaikki hyväksyttäviä syitä, joiden lisäksi tulevat nämä yrittäjien eroon kasvamiset.

Kyse on toisaalta yrityksen tulevaisuudesta, toisaalta verotuksesta. Kun yrityksen avainhenkilö, on hän sitten osakas tai työntekijä, lähtee, menetetään samalla asiakassuhteita ja työpanos. Osakkaan poislähdössä menetetään myös rahaa. Pahin virhe olisi ostaa poislähtevän osakkeet, koska osto pitää rahoittaa verotetulla rahalla. Ostohinnan todelliset kulut ovat siten 2,5-kertaiset kun eläkemaksutkin huomioidaan. Kun osakas lunastetaan yhtiön varoilla, on nekin jo kertaalleen verotettu.

Mutta tässä vaiheessa kuvaan astuu verottaja. Verottaja voi katsoa lunastuksen peitellyksi osingonjaoksi, jos sen hinta on merkittävästi yli tasearvon. Verotuksessa vahvistetut tappiot saatetaan menettää tässä yhteydessä tai ainakin seuraavan lunastuksen jälkeen. Verottaja ei hyväksy, että yhtiö lainaa osakkaalleen rahaa osakkeiden hankkimiseen. Jos yrittäjän vanhemmat laittavat yritykseen sijoituksen yrityksen toiminnan turvaamiseksi, verottaja voi katsoa panoksen lahjaveron alaiseksi.

Mutta miten saadaan tilalle uusi osakas. Osakkeita ei kannata ostaa hinnalla, jolla luopuja haluaisi ne myydä, koska ostohinta on maksettava verotetulla rahalla. Suunnatussa annissa tasearvokin voi olla enemmän kuin nuorella asuntovelallisella yrittäjänalulla on varaa. Osakkuus tulisi saada pienellä rahalla siten, että vanha tasevarallisuus jää vanhoille omistajille. Kaupparekisteri on tällaiset yhtiöjärjestykset hyväksynyt – toivottavasti myös verottaja.

Verottajaakin pahemman jäljen voi saada aikaan poislähtevän käyttämä juristi. Juristi kokee, että asiakkaan etu ylittää kaiken, myös kohtuuden. Hyvänkin osakassopimuksen voi riitauttaa siihen luottaen, että yritys menee konkurssiin oikeuskäsittelyn aikana, minkä vuoksi jäljelle jäävät osakkaat joka tapauksessa ottavat järjen käteen ja maksavat kohtuuttomat lunastushinnat. Ne ovat kohtuuttomia kuin lyhyen avioliiton jälkeen maksettavat miljoonien kipu- ja ositusrahat eroavalle.

Globaalitaloudessa on kolme tuotannontekijää, joita on yli tarpeen: rahaa, työvoimaa ja jätteitä. Pitäisikö kapulanvaihto tehdä rahalla, ottaa pääomasijoittaja mukaan. Pitäisikö yhteiskunnan tukea verohelpotuksin tällaista hyväntekijää kuten AIM-listaa puuhaavat esittävät? Moni yrittäminen tarvitsee rahaa, vaikka paljon tärkeämpää on itse yrittäminen. On kohtuutonta, että rahalla saa mitään tekemättä niin suuren osan ihmisten työstä, osaamisesta ja ahkeruudesta. Mieluummin köyhä ja onnellinen kuin rahan renki. Sijoittajien verohelpotuksien sijasta tulisi tukea pieniä pääomalainoja antavia henkilöitä parantamalla tappioiden verotuskohtelua tuloja vastaan kuittausaikaa pidentämällä ja kuittausoikeutta laajentamalla.

Pahinta on, jos kapulanvaihtoa ei saada tehdyksi lainkaan sinänsä hyvin menestyvässä osakeyhtiössä. Paheksumme yritysjohtajien kultaisia kädenpuristuksia, mutta ne kuitenkin loppuvat joskus. Pienessä osakeyhtiössä voi syntyä ikuisen kultaisen kädenpuristuksen loukku tilanteessa, jossa yhtiön osakas lähtee kilpailijalle, perustaa uuden yhtiön, lyö elämänsä ranttaliksi, lopettaa työnteon, sairastuu vakavasti tai kokee avioeron tai muun elämäntilanteen muutoksen. Jos osakkailla ei ole kunnollista osakassopimusta turvanaan, ei Suomessa voida pakottaa ketään myymään osakkeitaan pois. Tästä loukusta pääsee pois vain maksamalla palkkaa niin paljon, että yhtiön tulos on nolla. On turha odottaa verottomia osinkoja, kasvun omarahoitusta, eikä mitään muutakaan. Toki ratkaisuna on perustaa uusi yhtiö, mutta ikävä osakas laittaa sinne juristinsa perään.

Jotkut neuvonantajat puhuvat henkilöyhtiöiden puolesta ja osakeyhtiöitä vastaan. Heille kommandiittiyhtiö on kuin kihlaus, jonka yhtiömuodon muutos eli onnistunut rakkausavioliitto osakeyhtiössä kruunaa. Tilanne on kuitenkin päinvastoin. Osakeyhtiö on kihlaus, mutta henkilöyhtiön osakkuus voi olla katolinen naimakauppa, josta eroa ei helposti saa. Henkilöyhtiötä perustettiin kun kihlasormukset (osakeyhtiön perustaminen) olivat niin kalliit.

Uuden osakeyhtiölain myötä häät voi pitää 2500 eurolla, mikä on jo kaikkien yrittämisestä kiinnostuneiden ulottuvissa. Kunhan tehdään avioehto- eli osakassopimus selkein sakkopykälin ennen liiton vahvistamista kaupparekisterissä. Ja huomataan, että kaupparekisterin osakeyhtiön perustamispaketti on hyvä yksinelävälle, mutta useamman osakkaan yhtiölle se on turmiollisempi kuin maailman paheet kristitylle. Ja vielä: kommandiitti- ja avoimet yhtiöt voitaisiin muuttaa osakeyhtiöiksi. Se antaisi enemmän turvallisuutta kansalaisille kuin kännykän käyttökielto autoa ajaessa.

Yrittämisessä parisuhdetta parempi vaihtoehto voi olla moniavioisuus. Moniavioisuus eli nanokorporaatioiden verkosto mahdollistaa ihmisten parhaitten ominaisuuksien ja erilaisuuden muodostumisen yhteiseksi hyväksi ja asiakkaiden parhaaksi.

Ahneellä on paskane loppu



Julkaistu 17.10.2006

MONET TALOUSHALLINNON AMMATTILAISISTA ovat uskoneet, että byrokratian lisääminen tuo lisää työtä ja lisää tuloja. Siksi byrokratiaa ei vastusteta, vaan päinvastoin se hyväksytään taputuksin tai hiljaa mitään tekemättä. Fiksuinta onkin antaa likainen työ jonkun ulkopuolisen tehtäväksi, jolloin voi itse levitellä käsiään: emmehän me, mutta kun EU vaatii, IASB kehittää ja eduskunta säätää.

Vuonna 1997 aloitettiin veronkorotukset, joissa verottaja ryhtyi perimään erilaisia virhemaksuja mitättömistäkin ilmoitusvirheistä. Asia rauhoittui vähäksi aikaa, mutta tänä vuonna kiusanteko on saanut uudet mittasuhteet. Simputus on lisääntynyt, koska verottaja on kehittänyt virheiden etsintää varten massiiviset tietokonejärjestelmät ja koska asenteet ovat jyrkentyneet.

Virhemaksuja ei saa nähdä vain helppona keinona lisätä tuloja valtion pohjattomaan kassaan. Virhemaksun ja virheen välillä tulee olla jokin kohtuullinen yhteys ja virhemaksun tulee olla suhteessa yhteiskunnassa rikoksista määrättäviin rangaistuksiin. Ei voi olla niin, että voit potkia mummoja kadulla saamatta ehdollista tuomiota kummempaa, mutta tekemällä näppäilyvirheen vuosi-ilmoituksessa saat 600 euron virhemaksun tuloista riippumatta. Keskituloinen saa yhtä paljon sakkoa rikoksesta, josta määrätään 32 päiväsakkoa. 30 päiväsakkoa on määrätty muun muassa pyssymiehelle, joka ampui miehen olkapään tohjoksi.

Ystävätilitoimistoni oli talvella tehnyt asiakkaalleen netissä sähköiset TYVI-palkkailmoitukset. Hän tulosti asiakasarkistoon yhteenvedot paperille, mutta ei tulostanut palkansaajakohtaisia ilmoituksia. Kevättalvella yksi kolmen palkansaajan yritys uhattiin poistaa ennakkoperintärekisteristä sen takia, etteivät palkkailmoitukset ole täydelliset. Ilmoitus uusittiin ja syyksi todettiin tekninen virhe palvelun sisällä. Se ei riittänyt verottajalle, ja yritykselle määrättiin 600 euron veronkorotus ilmoitusvirheestä. Tilitoimisto joutui itse maksamaan sakon, koska yritys oli luovuttanut taloushallintonsa tilitoimiston hoitoon. Tällaisia virhemaksuja määrättiin kesällä 15 000 yritykselle.

Sakotus johtaa moniin mietteisiin:
– miksi ylipäätään on tehtävä yhteenveto, koska tietokoneet osaavat laskea yhteen
– miksei eläke-, palkka- ja muita vuosi-ilmoituksia yhdistetä, jolloin työn ja virheiden määrä vähenisi olennaisesti
– miksi ilmoituksesta ei saa kuittausta
– onko sähköisistä ilmoituksista otettava paperiset kopiot ja todistavatko nekään mitään
– miksi näin ankarat sakot, kun kyseessä oli ensimmäinen vuosi veroehdotusten laatimiseksi ilmoitusten perusteella
– miksi taas lisättiin tilitoimistojen talven töitä ja samalla kiristettiin rangaistuksia
– tilitoimistot tekevät aiemmin verohallinnon itse tekemät työt, mutta ainoa korvaus työstä on korkeat sakot
– miksi sakkojen määrä on näin suuri, kun ei voida osoittaa, että virhe on tapahtunut tilitoimistossa
– kannattaako tilitoimiston hoitaa palkkoja lainkaan, kun tulot menevät sakkoihin.

Mitä verohallinnossa mietitään? Onko ajatuksena se, että sakoilla kerätään lisätuloja valtiolle? Vai ajatellaanko, että maailma muuttuu virheettömäksi, kun kaikista inhimillisistä virheistä sakotetaan? Koska maapallolta virheet eivät katoa, on pakko uskoa, että tarkoituksena on lisätulojen kerääminen. Virheet vähenevät olennaisesti, jos byrokratiaa yksinkertaistetaan – nyt sitä kuitenkin koko ajan lisätään. Jos tarkoituksena olisi virheiden vähentäminen, siihen riittäisi pienempikin veronkorotus, sillä jo 60 euron sakko saa useimmat meistä pyrkimään parempaan. Palautammehan ostoskärrytkin puolen euron takia.

Sillä 600 euroa on iso summa. Kyse on yrittäjän nettotulosta, joten se vastaa verohallinnon virkamiesten nettotuloa. Suurin osa suomalaisista joutuu elämään tuolla summalla parin viikon ajan. Sen säästämiseen asunto- ja elinkustannusten jälkeen menee tavalliselta perheeltä kuukausia. Monet sakoista ovat samat isolle pörssiyhtiölle ja pienelle yrittäjälle.

Verohallinnon tulee hyväksyä meille verovelvollisille samat inhimillisyydet, jotka se hyväksyy itselleen. On kohtuutonta, että verottaja saa tehdä tuhansille yrityksille turhaa lisää työtä omasta virheestään, ja asia voidaan kuitata jonkin nettisivun alalaitaan kirjoitetulla pahoittelulla, mutta yrityksiä rangaistaan aivan turhanaikaisistakin asioista suurilla sakoilla. Hyvä esimerkki tästä on tilintarkastuskertomukset, joita koskaan ei ole tarvittu verotukseen mutta joiden lähettämisen unohtamisesta sai 150/300 euron sakon. Vuodesta 2006 alkaen kertomuksen toimittamispakko on poistettu, mikä osoittaa, että aiemmin määrätyt sakot ovat olleet tosiasiallisesti perusteettomia. Tosin tilalle tuli varsinainen sekamelska, jota verohallinnon PRH:lle toimittamat tilinpäätökset ryydittävät.

Verotuksessa näistä ylimääräisistä maksuista puhutaan nimellä "veronkorotus", vaikka tosiasiassa on kyse rangaistuksesta, jonka rinnastaminen sakkoon olisi oikeudenmukaista. Kun puhutaan veronkorotuksesta, on sen määräämiskynnys hyvin alhainen, eikä verovelvollisen oikaisuvaatimusta tarvitse ottaa huomioon – ei edes inhimillisiä syitä kuten pitkäaikaista sairastumista. Veronkorotuksista on tullut samanlainen automaatti kuin pysäköintivirhemaksuista ja ylinopeussakoista – erona tosin on se, että liikenteessä tiedetään, milloin sääntöjä rikotaan. Viranomaisilmoituksia ja -maksuja on yli 200 vuodessa, ja monet maksuista tulevat yrittäjille pyytämättä ja yllätyksenä.

Veronkorotuksia ei saa vähentää tuloverotuksessa. Näin rangaistus suurenee. 600 euron sakosta tuleekin 15 %:n myyntikatteen, arvonlisäveron ja tuloverojen jälkeen 5700 euron rangaistus. Korotuksen perusteiden selvittäminen ja vastineiden laatiminen maksaa paitsi työaikaa, myös selvää rahaa työveloituksina. Kaikki tämä on pois itse yrittämisestä, eli loppuasiakkaiden palvelusta, josta yritysten tulot tulevat. Näin yrittäjän tulot vähenevät kahta kautta. Teknisestä virheestä aiheutuu yrittäjälle kuukauden kahden pakkotyövelvoite ilman palkkaa.

Tilitoimistot ottavat vastuuvakuutuksia, jos saavat, ja toivovat, että niillä päästään lisäkustannuksista. Tilintarkastajat taas vaativat korvauskattoa, koska vakuutusmaksut ovat nousseet pilviin. Pahinta on, että vakuutuskorvauksia ei enää makseta, jos ei noudata alan itse laatimia pikkutarkkoja sääntöjä. Eli tätä tuskaa ei vakuutusmaksuilla voi hoitaa.

Mikä mekanismi synnyttää tällaisia kohtuuttomia käytännön toteutuksia?

Olen jo vuosia sitten keskustellut verohallituksen johdon kanssa siitä, että kuluvan tilikauden ennakkoverojen määrääminen edellisen tilikauden tilinpäätöksen perusteella on lähtökohtaisesti kohtuutonta, koska vuodet eivät ole veljeksiä. Aiemmin lisäennakot maksettiin marras- ja joulukuussa siten, että marraskuun erän maksuaika oli pahimmillaan alle viikon. Verohallituksen johto myönsi, että maksuaika on kohtuuton ja se tulee muuttaa. Huomaamatta oli jäänyt, että valtio saa omansa muutamaa kuukautta myöhemmin, kun tarkat vuoden verotiedot on laskettu. Ja että valtio lähtökohtaisesti ottaa omansa etukäteen, kun huomioidaan se, miten yritykset saavat vastaavat tulot käyttöönsä.

Nyt lisäennakkoja määrätään jo heinäkuussa. Se onkin vihoviimeinen kuukausi, koska tuhannet yrittäjät pitävät heinäkuussa lomaa. Ennakoiden alentaminen edellyttää välitilinpäätöksen laatimista ja epämääräistä loppuvuoden ennustetta, mutta myös tilitoimistoissa ollaan lomilla. Tässä taitaa käydä niin, että kun yrittäjä tulee kesälomalta, on ulosottomies jo ovella maksamattomien lisäennakoiden takia. Toki tilitoimistojen lomat on pilattu jo kuukausittaisilla ilmoituksilla ja maksuilla, joten voidaanhan ne lopullisesti typistää lisäennakkolaskennan vuoksi. Mitäpä sitä turhaan lähteä lomalle lainkaan, tärkeintä on se, että laskutettavat työt lisääntyvät.

Meidän talousammattilaisten tulisi kaikin keinoin vastustaa nykyistä byrokratia- ja rangaistuskehitystä. Mutta ei, teemme ihan päinvastoin. Pienyritysten IFRS-säännökset saivat kesällä lisäpuhtia, kun Suomen puheenjohtajuuskaudella valtiovarainministerimme piti kokouksen, jossa IASB:n rahoitus siirrettiin veronmaksajille, kun IAS ulotetaan pörssiyhtiöiden ulkopuolelle. EU piti kohtuuttomana sitä, että sääntöjä oli kehitetty tilintarkastustoimistojen lahjoituksin. Pörssiyhtiöiden IFRS-tilinpäätökset ovat kaksinkertaistaneet isojen yritysten tilintarkastajien tulot ja pieni-IFRS tekisi saman kaikille tilintarkastajille.

Pienyritysten IAS:n lisäksi ammattikuntamme on lisännyt tilintarkastuksen byrokratiasuosituksia niin, että niiden noudattaminen vie jo puolet tilintarkastuslaskusta. Jos ei 1000 sivun ohjeita noudata, menettää oikeutensa toimia tilintarkastajana. Tilitoimistotkaan eivät tee kehityksen katkaisemiseksi mitään, koska IAS-byrokratian lisääminen tulee lisäämään myös heidän tulojaan.

Ja mitä saimmekaan? Kesällä julkistettiin kummallisia osavuosikatsauksia. Pörssiyhtiöiden 3 kk:n tulokset alenivat 100 miljoonaa euroa, kun korot nousivat ja kun omat osakekurssit alenivat. Analyytikot oikaisevat IAS-tulokset vanhoiksi tuloksiksi, jos se ylipäätään on mahdollista. Tieteellinen typeryys lisääntyy kovalla vauhdilla ja tästä typeryydestä kaikki maksavat yhä enemmän. Maksajista, suomalaisista yrittäjistä, tuskin kukaan on kiinnostunut – onhan kyse suuremmasta viisaudesta, jota vain KTT, KHT ja KLT voi ymmärtää.

Yhteiskunnan tulisi ymmärtää, että virheetön maailma on paitsi mahdottomuus, myös ikävä paikka elää. Yrittäjyys on yhteiskunnan kivijalka. Sakottamisen sijasta pitää yksinkertaistaa byrokratiaa ja katsoa virheitä sormien läpi. Opastamalla saadaan parempia tuloksia kuin rankaisemalla. Siinä on työsarkaa myös järjestöille.

Kassavirtakirjanpidon sisältökuvaus



Julkaistu 15.8.2006

Kassavirtakirjanpidon edistämiseksi ja sen sisällön vakiinnuttamiseksi julkistetaan kolumnissa sen sisältökuvaus. Liiketapahtumista pidettävä kassavirtalaskelma tulisi saattaa verotuksen perustaksi, jotta investoitaessa ei maksettaisi liian aikaisin veroja velkaantumalla. Tulevaisuuteen suuntautuvan kassavirtakirjanpidon tavoitteena on auttaa yrityksiä saamaan tarkempaa tietoa yrityksen tulevista kassavirroista ja työkaluja kassan hallintaa varten. Yritysten konkurssi- ja muut likviditeettiongelmat johtuvat nimenomaan kassan riittämättömyydestä, eikä perinteinen liikekirjanpito anna sen varalle työkaluja. Tulokseen perustuva verotus ennenaikaistaa verojen maksun.

Kassavirtakirjanpidossa voidaan kirjata liike- ja maksutapahtumien lisäksi osto- ja myyntitilaukset, sopimukset, sitoumukset, suunnitelmat ja investointilaskelmat, myyntitarjoukset sekä ennusteet samalla tavalla kuin varsinaiset liiketapahtumatkin. Kirjanpitotileinä voidaan käyttää samoja kuin pääkirjanpidossakin, koska raporttien valinnat tehdään tositelajien perusteella. Tilinpäätökseen sisällytetään vain liiketapahtumiksi luokiteltavat tapahtumat.

Kaikki samanlaista

Myyntilasku on teknisesti sama kuin ostolasku. Matkalasku ja kululasku ovat työntekijän tekemiä ostolaskuja. Palkkalaskelma voidaan tehdä ostolaskun muotoon, onhan ostettavana erilaisia työn tekemiseen liittyviä suoritteita. Arvonlisävero- ja työnantajasuoritusilmoitus voidaan laatia teknisesti laskun muotoon, vaikka niiden esitystapa on erilainen. Ilmoitukset ovat kuin ostolaskuja, jotka pitää maksaa verottajalle. Laskut ovat joko maksettuja tai maksamattomia, joten erillisiä reskontrasovelluksia ei tarvita. Kaikki tapahtumat merkitään maksetuiksi tiliotteiden ja viitemaksujen avulla.

Liikekirjanpidon ulkopuoliset tiedot, kuten myynti- ja ostotilaukset ovat teknisesti laskuja. Investointilaskelmassa on suunniteltu maksupäivä ja sen laskurivejä ovat investointihyödykkeet. Sopimus on lasku, jossa on myyjä/ostaja, maksupäivä ja laskurivit (vuokra, puhelimen perusmaksu jne.) Suunnitelmat ja budjetit voidaan teknisesti käsitellä laskuina, eikä erillistä budjetointia tarvita. Esimerkiksi myynnin edellyttämien tulevien asiakaskäyntien matka- ja neuvottelukulut voidaan käsitellä yksinkertaisen sopimuksen mukaisesti ja niistä voidaan tehdä kirjanpitosivut.

Kirjanpitosivu

Kaikkiin asiakirjoihin, joihin liittyy raha, voidaan liittää kirjanpitosivu, jossa on kaikki kirjanpitoviennin tiedot: tosite- ja maksupäivämäärä, kirjanpitotili ja dimensiot, rahallinen arvo, arvonlisäverotiedot sekä vientiselite ja erilaiset tunnistetiedot. Asiakirjaan voi liittyä kymmeniä kirjanpitosivuja, joissa on erilaiset pvm- ja rahatiedot. Esimerkiksi vuokrasopimuksiin (tulo/meno) voidaan liittää kirjanpitosivu tarkkoine tietoineen jokaiselle vuokranmaksukaudelle vuokrasopimuksen ajaksi, siis useaksi vuodeksikin. Toisaalta teleoperaattorin kanssa tehtyyn sopimukseen voidaan liittää kirjanpitosivu suunniteltujen eräpäivien mukaan ja raha-arvoksi määritellä arvio puhelinlaskun suuruudesta. Arviota voidaan muuttaa. Toinen tekninen mahdollisuus on luoda nämä tiedot laskennallisesti raportoinnin yhteydessä.

Palkkalaskelmaan voidaan sisällyttää kirjanpitosivu samalla tavalla kuin ostolaskuihin. Kun samalla kirjataan velaksi kaikki palkkaan sisältyvät eläke- ja muut sosiaalikulut, saadaan automaattisesti tiedot muista palkkakuluista. Kirjanpitosivuja voidaan laatia tulevaisuuteen palkkaperustietojen avulla samalla tavalla kuin palkkalaskelmassakin. Määräaikaisissa työsuhteissa oleville tehdään sivut sopimuksen loppuun asti.

Vuokrasopimuksen mukaiset maksut ja arvonlisäverovähennykset voidaan tehdä laskujen sijasta sopimuksen perusteella. Toisaalta, kun teleoperaattorilta tulee lasku, saadaan siitä tarkat pvm- ja rahamäärätiedot, joilla korvataan sopimuksen perusteella tehty arviotieto. Jos lasku on verkkolasku, voidaan laskun automaattiseen kirjaamiseen liittää vastaavan sopimuskirjanpitosivun mitätöinti.

Kassa ja limiittikassa

Kassaan kuuluvia rahavaroja ovat käteiskassat, pankkitilit, korttisaamiset, rahoitusomaisuuteen kuuluvat arvopaperit, matka- ja palkkaennakot. Tiliotteista tehty kirjanpito riittäisi yhdistysten, maatilojen, asunto-osakeyhtiöiden ja pienempien yritysten (nanokorporaatioiden) kirjanpidoksi.

Limiittikassa on termi laajalle kassalle. Kassan varoja vähentävät velat, jotka on maksettava niiden eräpäivästä riippumatta. Siihen kuuluvat yksinkertaisuuden vuoksi kassan lisäksi kaikki alle 2 kk:n sisällä erääntyvät myyntilaskut ja kaikki osto- ja verovelat. Jos myyntilasku on ollut maksamatta 2 kk eräpäivästä, se jätetään pois kassavirrasta ja palautetaan, kun lasku on maksettu.

Kassavirtakirjanpidossa ei ole siirtyviä eriä. Verolaskelman lisäverot ovat velkaa eli limiittikassaa. Eläkemaksuvelan määrä voitaisiin saada helposti lähettämällä sähköinen ilmoitus vakuutusyhtiölle, joka palauttaisi lasketun velan/saamisen määrän seuraavan päivän aamuun mennessä. Vuokraennakot ovat pois kassasta, joten ne palautetaan kassavirtaan vain, mikäli raha maksetaan takaisin. Vakuutusmaksuja eikä muitakaan kulueriä jaksoteta. Kassavirtakirjanpito ei tunne lomapalkkavelkaa, jos kyseessä ei ole palkkaerä, joka konkreettisesti maksetaan kassasta.

Sähköisessä taloushallinnossa laskut ovat kirjanpidossa heti, kun ne lähetetään ja ostolaskut vastaanotetaan. Näin kirjanpito kertoo heti saamisten ja velkojen määrän. Limiittikassa soveltuu paremmin kassavirtaverotuksen pohjaksi, jotta yritykselle ei syntyisi verotettavaa tuloa sen takia, ettei se pysty maksamaan laskujaan tai ettei joulumyyntiä varten hankittujen tavaroiden maksaminen tammikuussa johtaisi vero-ongelmiin.

Limiittikassa muodostaisi yritysten, kuntien ja muun julkishallinnon kirjanpidon rajat. Nykyisen lainsäädännön aikana kassavirtaraportointi on palvelua, jolla yritys voi paremmin hallita likviditeettiään.

Tuleva kassavirta

Kun tapahtumissa on tosite- ja maksupäivämäärät, voidaan laskelmia tehdä tulevien maksutapahtumien näkökulmasta. Tulevan kassavirran kirjanpito on yritykselle annettavaa palvelua, joka ei ole lakisääteistä. Tulevaisuuden tapahtumien kassavirtaraportti tehdään maksupäivämäärien mukaan, jolloin syntyy automaattisesti kassasuunnitelma. Se voidaan raportoida päivä-, viikko- tai kuukausijaksoille. Aineistosta voidaan samoilla komennoilla saada osavuosittaiset kassavirtaraportit ja tuleville vuosille ulottuvat raportit. Menojen osalta tiedot saadaan tarkoiksi, mutta tulot ovat liiketoiminnan luonteesta johtuen epätarkat. Mitä lähemmäs tätä päivää raportointi laaditaan, sitä tarkempaa tieto on.

Tulevan kassavirran tapahtumiin sisältyvä arvonlisävero ja ennakonpidätysvelka ovat kassavirtaa, jotka vähennetään kassavirtaennusteissa maksupäivinä.

Tulevan kassavirran laskennassa tarvitaan kokonaiskassaa, johon sisällytetään myös uusien lainojen nostot ja lainojen lyhennykset. Lainojen korot ovat kassavirtamenoja. Nämä tapahtumat voidaan eriyttää kassavirtalaskelmissa tulo- ja menokassavirroista.

Raportointi

Kirjanpitosivujen tietokannasta voidaan laatia niin tilinpäätös, liikekirjanpito, kassavirtalaskelma, kassavirtaennuste kuin tilauskantaraportit ja sisäisen laskennan raportitkin.Samalla tulostusrutiinilla voidaan tehdä kaikki raportit, joissa valitaan tapahtumalajit (tositelajit) ja aikavälit, jotka halutaan raportoida. Aikaväli voi olla yhtä lailla menneisyyttä kuin tulevaisuutta, ja tulevaisuuden tarkkuustasoa ja raportointijaksoja voidaan säädellä vapaasti.

Kassavirtakirjanpito tekee budjetointimenetelmät ja erilliset kassasuunnitteluohjelmat tarpeettomiksi, koska kirjanpitosivujen avulla voidaan laatia myös tulosraportointi tulevaisuuteen. Kun menot tiedetään, voidaan laskea myyntikatteen avulla se myyntimäärä, joka tarvitaan positiivisen kassavirran toteuttamiseksi. Ottamalla kassavirtaan mukaan investointilaskelmat voidaan arvioida, paljonko tarvitaan lisämyyntiä investoinnin rahoittamiseksi.

Kassavirtalaskelman lisäksi tarvitaan tase, joka täsmäytyy kassavarojen muutoksella. Taseeseen raportoidaan saamiset, velat, rahavaroiksi rinnastettavat osakkeet ja muut osakkeet.

Käyttöomaisuuden arvoa voidaan haluttaessa seurata erikseen tilinpäätöksen liitetietojen avulla. Lisäksi on seurattava varaston määrää ja sisältöä, vaikka kaikki ostot kirjataan heti kassamenoksi. Seurantamenetelmät ovat pienissä yrityksissä yksinkertaisimmillaan sitä, että myymälän hyllystä katsotaan, mitä tuotteita on myymättä. Suurimmassa osassa pienyrityksiä ei ole rakennuksia, maa-alueita, pitkäaikaisia osakesijoituksia eikä merkittäviä varastoja, joten niiden kirjanpito tulee olemaan yksinkertaista.

Kassavirtakirjanpito koostuu monista tapahtumalajeista. Niiden hallinta helpottuu, jos kirjanpitoon sisällytetään pitkälle automatisoidut täsmäytysrutiinit.

Standardit

Verkkolaskustandardia voidaan käyttää laskujen lisäksi kaikkeen missä lopuksi liikkuu raha, siis myös tilauksiin ja korttitapahtumien osto- ja kassakonetositteisiin. Yhteisesti on sovittava kirjanpitosivun teknisestä sisällöstä. Kun kaikki järjestelmät käyttävät tai pystyvät tuottamaan samaa sivustandardia, on helppo luoda kassavirtalaskelmia. Lisäksi järjestelmien vaihto ja kirjanpidon sähköinen arkistointi olisi helposti tehtävissä. Samalla luotaisiin mahdollisuudet kaikille yrityksille koosta riippumatta hallita ja suunnitella kassaansa ja kassavirtojaan.

Herra, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät



Julkaistu 16.5.2006

1 kommentti |

1980-luvulla luulin, että byrokratiaa voi hillitä paremmalla osaamisella. 1990-luvulla ymmärsin, ettei byrokratiaa voi hillitä, se tulee aina lisääntymään. Kuvittelin, että internetin avulla byrokratian voi automatisoida pois näkyvistä. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä verottaja otti atk:n byrokratiatuekseen ja jouduimme entistä suurempiin ongelmiin. Byrokratian voi voittaa vain sota tai muu suurkatastrofi.

Vuoden suurin laskentateko olisi se, ettei mikään muuttuisi. Maailma olisi paljon parempi, jos kaikki viime vuosien laskentatoimen muutokset olisi jätetty tekemättä.

Taloushallinto ei tarvitse lisää tehokkuutta, ei uutta lainsäädäntöä, ei verotilejä, ei IFRS-tilinpäätöksiä suurille eikä pienille yrityksille, ei uusia liitetietoja, ei pakollisia sähköisiä veroilmoituksia, ei uusia poistosäännöksiä, ei yritystukia, ei EU-hankkeita, ei uusia veroilmoituslomakkeita, ei tilaajan selvitysvelvollisuutta, ei enää mitään uutta. Me emme olisi tarvinneet palkka.fi:tä, emme uusia laskumerkintäsäännöksiä, emme välitilinpäätöksen laadintapakkoa ennakkoverojen määräämiseksi.

Koska emme osaa edes vanhoja säännöksiä. Koska emme ymmärrä poistojen merkitystä yritystoiminnalle, ei meille pidä luoda uusia poistosäännöksiä.

Tunnustan. Kirjoitin tilintarkastuksen oppikirjan, vaikken ymmärtänyt tilintarkastuksesta juuri mitään. Kirjoitin kirjanpitolautakunnan poisto-ohjeet, vaikka en ymmärtänyt poistoja. Olin tilintarkastajana 15 ensimmäistä vuotta osaamatta tarkastaa tilejä. Olen antanut monta tilintarkastuskertomusta, joiden taustalla olleet tilinpäätökset olen vuosia myöhemmin todennut virheellisiksi. Uskallan tunnustaa puutteeni, koska en kuitenkaan ole ollut työssäni keskimääräistä onnettomampi tilintarkastaja.

Monilla meistä on intoa enemmän kuin järkeä. Innostuneisuudella löytää joskus kultajyviä, kuten itse löysin tositetiliotteen TITOn keksiessäni. Mutta ei pelkällä innostuksella herran huonetta rakenneta.

Totta kai meillä kaikilla on viisautta, jota olemme saaneet kouluista, kirjoista, KILAn lausunnoista ja seminaareista. Kirjaviisauden olemme osoittaneet tutkinnoilla, joista KLT ja KHT ovat taloushallinnon mestaritutkintoja. Käsi sydämelle. Voiko missään asiassa tulla asiantuntijaksi kolmen vuoden työkokemuksella? Huippuosaaminen vaatii vuosikymmenien ajan huippuahkeruutta. Siihen ei useimpien kantti riitä.

Asioiden henkilöiminen toisi vastuuta huonojen ajatusten esittäjille. Ei uutta poistoesitystä kirjoittanut yritysverotuksen työryhmä, ei sen puheenjohtaja, eikä veroprofessori, vaan esityksen on kirjoittanut työryhmän sihteeri, neuvotteleva virkamies. Se, jolla on kynä, on eniten valtaa. Kauppakorkeakoulun professori Martti Saario kirjoitti vuonna 1945 väitöskirjansa käyttöomaisuuden poistoista. Hänen kynän jälkensä näkyy niin 1968 elinkeinoverolaissa kuin 1973 kirjanpitolaissa. Jos Saario olisi päätynyt siihen, että investoinnit maksetaan heti kassasta ja ne pitää saada vähentää heti tuloksesta, olisi lainsäädäntömme ollut erilainen, kauppakorkeakoulun opetus erilaista, ja me kaikki pitäisimme itsestään selvänä sitä, että poistojen sijasta verotuksessa vähennettäisiin koko hankintameno. Myös ristiriita IFRS-tilinpäätöksiin olisi helppo ratkaista, koska kukaan ei kyseenalaistaisi investointien verovähennysoikeutta. Toki meillä olisi joku häirikkö, joka puhuisi poistojen puolesta, mutta häntä ei otettaisi vakavasti.

Samalla tavalla verotuksessa käytettävien rangaistusmaksujen määrääjä ei ole verohallitus, vaan joku sen virkamies. Tämän virkamiehen nimen esille tulo olisi parasta demokratiaa, mitä yritysverotuksessa voi tapahtua. Pienille yrityksille ajettavan IFRS-säännösten kirjoittaja ei ole IAS Board, vaan joku henkilö. Sitä ei Suomeen tule ajamaan EU:n komissio, KHT- eikä HTM-yhdistys tai Kirjanpitolautakunta, vaan ihmiset, joilla on nimi. Usein ajajana on vain yksi ihminen, jolla on vahva ote viiteryhmässään.

En enää usko oikeaan tilinpäätökseen. En edes nykyiseen. Me kaikki uskottelemme toisillemme, suurelle yleisölle ja itsellemme, että kaikki olisi oikein ja hyvin. Ja etenkin silloin kun KLT laatii ja KHT- tai HTM-tarkastaja tarkastaa. En usko enää edes itseeni. Kävin pari kuukautta tilinpäätöksen tarkastamisen jälkeen asiakkaani uudessa etävarastossa. Kun olin kävellyt varaston päästä päähän tajusin heti, että olisi pitänyt esittää enemmän epäkuranttiusvähennyksiä. Kaikki näyttää kirjanpidossa hyvältä ja oikealta. Varasto kiertää, eikä tuotteet näytä paperilla vanhalta. Me kaikki kurkotamme marketissa maito- ja kermahyllyn taakse ja otamme sieltä ne tuotteet, joissa viimeinen myyntipäivä on pari päivää edempänä kuin edessä olevat tuotteet. Näin toimivat myös myyjät, koska se on helpompaa kaupankäyntiä.

Kun näkee, että osa tavaroista on seinäkukkasena hyllyn yläosassa, jonne kesän aikana kasvaa hämähäkinseittejä, on vaikeaa uskoa inventaariin. Miksi ihmeessä sitten jaksotamme jotain vakuutusmaksuja ja vahdimme laskujen kirjautumista eri tilikausille. Miksi ihmeessä laitamme liitetietoihin asioita, joista tuskin kukaan edes ymmärtää, mistä on kyse. Miksi leikimme näillä poistoilla.

Kokemuskaan ei auta, eikä jatkuva asioihin perehtyminen. Olen tänäkin vuonna vastannut satoihin kirjanpitäjän ja yrittäjän kysymyksiin. Aivan liian usein on ollut tunnustettava, etten tiedä. Pitää selvittää. Suuret tili- ja tilintarkastustoimistot mainostavat, että heillä on satoja asiantuntijoita vastaamassa yrittäjän ongelmiin. Näin se on paperilla, mutta ei työnteosta tule mitään, jos koko ajan joutuu soittamaan kymmenille asiantuntijoille asian selvittämiseksi. Nämä kysymykset ovat useimmiten sellaisia, ettei asiantuntijakaan osaa niihin vastata suoralta kädeltä. Kuinka usein on käynytkään siten, ettei lamppu ole syttynyt. Asiaa ei ole lainkaan selvitetty.

Lääkärin tekemä virhe näkyy hautausmaalla. Kirjanpitäjän ja tilintarkastajan virhe ei näy missään. Yrittäjä maksaa liikaa veroja, mutta sehän ei ole laitonta. Yritysten hautausmaalla, konkurssitilastoissa, on myös kirjanpitäjien ja tilintarkastajien virheitä. Emme tietenkään niitä tunnusta, koska ihmisluonto on sellainen, että vain muut tekevät virheitä. Omaan virheettömyyteen pakottavat myös ankarat rankaisutoimenpiteet ja vahingonkorvaukset pienistäkin virheistä.

Naureskelin ensin tilintarkastajien vaihtopakkoa, jota EU on ajanut. Viime vuodet pienyritysten tarkastajana on saanut ajatuksiin, että tilintarkastajan vaihtopakko pitäisi koskea etenkin pörssin ulkopuolisia yrityksiä. Näin tämä teatteri oikeista tilinpäätöksistä voisi edes joskus muuttua oikeaksi elämäksi. Tilintarkastuspakkoon suhtaudun erittäin torjuvasti. Olen nähnyt aivan liian paljon yrittäjän kannalta onnettomia tilinpäätöksiä, jotka on laatinut KLT ja tarkastanut KHT/HTM. Ei voida pakottaa ostamaan huonoa työtä, ei vaikka ei itse voisi arvioida työn onnistumista.

Maailma ei ole täydellinen. Kaikki eivät voi saada oikeaa tilinpäätöstä oli laki millainen tahansa, ja on tekijöiden valvonta mitä tahansa.

Mitä me tarvitsemme? Tarvitsemme inhimillisyyttä, osallistumista, empatiaa, uteliaisuutta. Tarvitsemme vakautta. Kun tilintarkastaja tai tilitoimiston kirjanpitäjä käy asiakkaansa luona katsomassa toimitiloja, varastoja, tehdasta, myymälää ja toimistoa sekä tapaamassa yrittäjiä ja henkilökuntaa, hän vaikuttaa tilinpäätöksen oikeellisuuteen paljon enemmän kuin käymällä pakollisessa auktorisointikoulutuksessa.

Empatian alkeet tunnistava ymmärtää, ettei kirjanpitoa pidetä sijoittajia, ei luontonantajia, eikä edes verottajaa varten. Kirjanpitoa pidetään, jotta yrittäjä voi toimia paremmin liiketoiminnassaan ja hallita riskejään. Tämä asia on unohtunut. Kirjanpitolakia kehittävät tahot keskustelevat keskenään. Yrittäjiä tarvitaan vain laskun maksajiksi.

Mihin itse asiassa tarvitsemme tilinpäätöstä? Pörssiyhtiöiden osavuosikatsaukset ovat niin kattavia, etteivät tilinpäätökset tuo mitään uutta tietoa. Tavara- ja palveluluoton antajat eivät lue tilinpäätöksiä, vaan yrityksen viimeaikaista maksukäyttäytymistä. Yrittäjä itse ei tilinpäätöstiedoilla tee osingonjakopäätösten lisäksi mitään. Tuloverot määräytyvät tilinpäätöksistä, mutta yhtä hyvin ne voitaisiin laskea arvonlisäveroilmoitusten yhteydessä. Verottaja seuraa nykyään yrityksen toimintaa reaaliaikaisesti kuukausittaisten ilmoitusten ja maksujen kautta.

Jos yrittäjien omia toiveita selvittää tarkemmin, huomaa, että he ovat enemmän kiinnostuneita tulevasta kirjanpidosta kuin menneestä. He tarvitsevat tietoa tulevasta kassavirrasta ja sen riittävyydestä, selvityksiä investoinneista sekä tilastoja tuotteista ja asiakkaista. Heitä kiinnostaa hinnoittelun onnistuminen ja uusien tarjousten hinnoittelun perusteet. Lisäksi tarvitaan tietoa maksamattomista osto- ja myyntilaskuista. Varastojen osalta on nähtävä, mitkä tuotteet ovat jäämässä myymättä. Kirjanpitolaki ja siihen perustuva tilitoimistotyö ei tue yhtäkään yrittäjän aitoa tietotarvetta yrityksestään. Ei edes avointen laskujen luettelolla ole mitään käyttöä, koska sen tulee olla joka päivän ajan tasalla. Epäkuranttiusvähennyksen tekeminen varastoista on aivan liian myöhäistä, sillä tuotteet olisi voitu myydä puoli vuotta sitten hyvälläkin hinnalla, jos tieto takahyllylle jäävistä tuotteista olisi ollut olemassa.

Elämä on lyhyt pyrähdys syntymän ja kuoleman välillä. Elämään kuuluu jatkuva oppiminen. Ei sen takia, että maailma muuttuisi nopeasti, vaan sen takia, että ihminen oppii vähitellen ja parhaiten virheitten ja epäonnistumisten kautta. Tietenkään ei voida tehdä maailmaa sellaiseksi, että KLT- ja KHT-tutkinnon voi suorittaa vasta 50-vuotiaana. Mutta sen tunnustaminen, ettei ole mitään huippuosaamista, jonka kaikki jakavat, olisi suuri voitto paremmalle maailmalle.

Voisimme vähentää tätä suurta teatteria oikean tilinpäätöksen ympärillä. Voisimme tunnustaa, että parempi vanha kirjanpitolaki kuin jatkuva lain muuttaminen.

Enkeleitä, onko heitä?



Julkaistu 14.3.2006

YRITTÄJYYDEN YMPÄRISTÖ on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana paljon. Aikaisemmin olimme rehellisempiä. "Suomalaisen miehen sanaan voi luottaa". Tänään ympäristötekijöitä on paljon enemmän, mutta vanha yrittäjyyden leima "itsenäinen ja itsepäinen" on pysynyt muuttumattomana. Väärä itsepäisyys voi johtaa väärien päätöksien kierteeseen, jota on vaikea katkaista.

Monella suomalaisella pienyrityksellä on puute rahoituksesta ja neuvoista, joilla yritys tekisi oikeita ratkaisuja. Parhaiten yritystoiminta nousee lentoon, kun kaksi tai useampi henkilö lyö osaamisensa ja resurssinsa aidosti yhteen. Hyvään liikeideaan ja osaamiseen haluavat vaikuttaa monet muutkin tahot. Tällaisen kanssayrittäjyyden hankinta on kuin minkä tahansa yritysresurssin hankinta, joka tulee tehdä harkiten ja perusteellisesti taustat selvittäen. Pahimmassa tapauksessa menettää kaiken näiden bisnesenkeleiden seireeninlauluihin: "On fiksumpaa omistaa 10 prosenttia 100 miljoonasta kuin 100 prosenttia miljoonasta."

Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa tuetaan paitsi valtion avustuksilla ja opastuksilla, myös lukuisilla yksityisten tahojen keinoilla. On suoria sijoituksia, mentoreita, uusyrityskeskuksia, kanssayrittäjiä, senioreita, hallitusjäsenyyksiä ja bisnesenkeleiksi mainittuja auttajia. Enkeleiden taivaita ovat erilaiset yhteistyöjärjestöt. Enkelin motiivi tulisi selvittää ennen kuin oman yrityksensä saloja on avannut lainkaan. Miten joku yritysjohtaja voi ehtiä samanaikaisesti hoitamaan oman yrityksensä ja lukuisan määrän muita yrityksiä? Onko motiivina vilpitön auttamisen halu, ahneus vai narsismi? On hienoa olla arvostettu ja ihailtu guru, joka antaa neuvoja muille.

Suomessa on tällä hetkellä liikaa rahaa suhteessa innovaatioihin ja hyviin investointikohteisiin. Pääomista on ylitarjontaa, mutta kaikki muut resurssit ovat niukkoja. Ilman rahaa et kuitenkaan voi saada mitään merkittävää aikaan, jos ei ole mahdollisuutta odottaa vuosia tai vuosikymmeniä ja yrittää rahoittaa toiminta tulorahoituksella.

Aloittavat yritykset tarvitsevat juurtuakseen ainakin viisi vuotta. Sinä aikana yritys nostaa päätään kasvavasta versosta yritystaimeksi. Suurin osa versoista tukehtuu tuon viisivuotiskauden aikana. Enkeliksi julistautuminen on kätevä tapa saada yritysversot hakeutumaan enkelin taivaaseen. Muussa tapauksessa enkeli joutuisi etsimään lampaitaan kuin paimen erämaasta. Enkelien hoivaan hakeutuvat yrittäjät ovat liian usein kilttejä ja innostuneita asiastaan. Valitettavan usein he sokaistuvat kauniisiin puheisiin ja puitteisiin. Etenkin liiketoimintasuunnitelmat häikäisevät, vaikka tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Jokaisen tulisi laatia yksinkertainen kalkyyli tupakkiaskin kanteen. Jos enkeli tai hänen konsulttinsa laskuttavat 200 euroa tunnin työskentelystä tai tekevät rahoitussitoumuksen 20 000 euron sijoittamisesta yritykseen saaden siitä 40 %:n omistusosuuden, on yrittäjän arvotettava oma työnsä samalla tavalla. Yrittäjä on saattanut kehitellä ideaansa 10 vuotta eri tehtävissä ja sitten perustaa yrityksen. Ensimmäisten vuosien aikana hän ei juurikaan nosta palkkaa, eikä saa kuuluisia verottomia osinkoja itselleen. Hän saattaa tehdä työtä yrityksensä eteen 2 500 tuntia vuodessa. Viidessä vuodessa työtunteja tulee yli 10 000. Hänen työnsä arvo on vähintään sama kuin enkelinkin työn arvo. Pienyrittäjä laittaa siis omana panoksenaan 2 000 000 euroa ja enkeli laittaa vain rahaa, ja sitäkin paljon vähemmän.

Rahasta on ylitarjontaa, mutta innovaatioista pulaa. Kuitenkin yrittäjän työ- ja osaamispanos arvostetaan paljon mitättömämmäksi kuin rahoittajan panos. Tämä on markkinataloutta. Poliittisten päättäjien tehtävä on kohtuullistaa markkinatalouden pelisääntöjä ja luoda niille oikeudenmukaisempia vaihtoehtoja. Se olisi itse asiassa helppoa.

Eduskunta voisi säätää, että Tekes, TE-keskukset ja muut rahaa vastikkeetta jakavat tahot siirtyisivät pelkästään pääomalainamuotoiseen rahoittamiseen. Se karkoittaisi rahojen saajien joukosta rikkaat pörssiyhtiöt, mikä olisi vain hyvä asia. Jos yrityksellä menee hyvin, se maksaisi lainan takaisin korkoineen valtiolle. Jos yritys epäonnistuu, se on toteutunut riski, ei sen enempää. Nykyinen menettely on hölmöläisten hommaa. Yritys voi saada miljoonienkin eurojen avustukset, tehdä suurta voittoa ja jakaa avustukset verovapaina osinkoina omistajilleen.

Samalla voitaisiin luoda yksityisille kansalaisille vaihtoehto pörssiosakesijoituksille. Ne eivät luo yhtään uutta työpaikkaa, paitsi sijoitusanalyytikkojen ja pörssivälittäjien työpaikat. Yksityiset kansalaiset voisivat sijoittaa pienyrityksiin pääomalainoina. Koska lainojen tuotot ja tappiot ajoittuvat epätasaisesti pitkälle ajalle, voidaan niiden kuittaamisaika asettaa ikuiseksi. Pääomalainatappiot voitaisiin vähentää muista tuloista - myös ansiotuloista alijäämähyvitysten tapaan. Pääomalainan korkotuotot voitaisiin määrätä verovapaiksi kuten osingotkin.

Pääomalaina olisi erinomainen pienyrityksen rahoitusmuoto. Pääomalainaehtoihin ei kuitenkaan tule missään tapauksessa hyväksyä vaihtovelkakirjalainaoikeutta eli lainanantajan oikeutta konvertoida velka osakepääomaksi, jos lainaa ei voida maksaa takaisin tietyssä ajassa. Konvertointi mahdollistaa yrityksen kaappauksen juuri silloin, kun se olisi nousemassa pinnalle.

1990-luvun vahingot Suomen kansantaloudelle ja kymmenille tuhansille yrittäjäperheille olisivat olleet merkittävästi pienemmät, jos valtio olisi suoran pankkituen sijasta myöntänyt pankkien asiakkaille pääomalainatakauksen yrityksen lainalle. Yrittäjät olisivat voineet pitää yrityksensä ja asuntonsa. He olisivat hankkineet lisäelantoa vaikka metsämarjoista, koska heillä olisi ollut toivo paremmasta. Historia osoitti, että laman varjolla tehtiin jopa 1930-luvun laman pakkohuutokauppoja suurempi omaisuuden jako Suomessa, jossa jaettiin yritykset, innovaatiot ja yrittäjien asunnot pilkkahintaan sijoittajille ja muille onnekkaille. Valtion takaamalla yritysten pääomalainalla suuri osa tuosta vääryydestä olisi jäänyt toteutumatta. Lamasta selviäminen palautti vakuuksien reaaliarvon, mutta siitä huolimatta varansa menettäneet yrittäjät jäivät ikuiseen turmioon korkeakorkoisine velkoineen. Kyse ei ole jälkiviisaudesta, sillä asia on esitetty pääministerille ennen pankkitukiratkaisuja. Varallisuuden uusjakoa haluavat kuitenkin jyräsivät esityksen maan rakoon.

Valtio on eriskummallinen kumppani yritykselle. Toisille yrityksille se kaataa rahaa sammioittain – suurin osa ei saa mitään. Rahaa saa enemmänkin sillä, että osaa tehdä hyvät rahoitushakemukset kuin suurilla innovaatioilla. Kun yritys ponnistelee ensimmäisiä raskaita vuosiaan, valtio on lähettämässä sakkoja ja rangaistusmaksuja mitä pienimmistä virheistä ja viiveistä. Nämä rangaistukset määrätään suurille pörssiyhtiöille samansuuruisina. Ja kun yritys sinnittelee voitolliseksi, vie valtio positiivisen kassavirran tuloksesta laskettuihin veroihin ja seuraavan vuoden ennakkoveroihin. Näin varmistetaan, ettei omillaan toimeen tulevalla yrityksellä ole helppoa ainakaan ensimmäiseen kymmeneen vuoteen. Valtiohan vannoo kasvuyritysten nimiin. Jos yritys kasvaa ja hankkii lisää vaihto- ja käyttöomaisuutta, valtio ottaa vapaan kassavirran veroihin. Samaan aikaan ministeriö suunnittelee vanhojen ja vauraitten sukuyhtiöitten tukemista verovapauksilla. Valtio on siis bisnesenkeleistä suurin. Se antaa niille, joilla jo muutoinkin on tarpeeksi, mutta ottaa niiltä, joilla ei vielä mitään ole.

Bisnesenkelit jakavat usein toisten rahaa. Sijoitusyhtiöihin tai rahastoihin ovat sijoittaneet lukuisat tahot omia ja yhteisiä varoja, esimerkiksi eläkevaroja. Se selittää, miksi enkelien rahanjako joskus näyttää täysin järjenvastaiselta. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteen IT-kupla oli mahdollista juuri päättömien sijoitusten avulla. Kukaan järki-ihminen ei sijoittaisi niin paljon rahaa niin heppoisin perustein. Tosin ahneet sopulilaumat seuraavat aina tällaisia tahoja, mikä selittää, että tuulipukukansakin jonotti ylikalliiksi hinnoiteltuja IT-osakkeita.

Viime vuosina rahastot ovat sijoittaneet erilaisiin toimiviin suuryrityksiin. Näihin sijoituksiin liittyy erityisen suuria riskejä, vaikka ne onkin puettu toimialajärjestelyjen tai vastaavien kauniitten asioiden kaapuun. Yritysten jatkuva kasvattaminen yritysostoilla, pörssiin vieminen, pilkkominen ja muu järjestely tukehduttaa yritystoiminnan. Kaikki ei voi ikuisesti kasvaa. Lisäksi sijoittajien tuottovaatimukset ovat niin suuret, että yritys joutuu kasvamaan liian nopeasti. Suuri osa tuottavuudesta joudutaan antamaan sijoittajille. Viimein sen kilpailumahdollisuudet heikkenevät ja ketterämmät kilpailijat vievät markkinat.

Piru ei muutu enkeliksi, eikä päinvastoin. Joidenkin bisnesenkelien varallisuus on seurausta onnistuneista järjestelyistä pörssikuplien yhteydessä. Kuplien avulla pennoset ovat muuttuneet sadoiksi miljooniksi euroiksi. Kupla muuttuu rahaksi, kun hyppää oikeaan aikaan pois ja jättää kuplan rahoittajat nuolemaan pettyneinä näppejään. Tällainen vaurastuminen ei ole pelkästään hyvää tuuria, vaan siihen tarvitaan myös liikemiesmäistä mieltä. Sillä kuplasta poistuvalla miljardöörillä on käytössään kaikki tietous yrityksestään. Ei hän myisi osakkeitaan, jos hänellä ei ole parempaa tietoa kuin tuulipukukansalla, joka haluaa sekin rikastua ja jonottaa vaurauttaan kuten aikaisemmin näin naapurissa ruokaa.

Tyhjästä upporikastunut ei muutu enkeliksi uusissa sijoituksissaan. Hän tietää, ettei lottovoittokaan tule kahdesti samalle henkilölle, minkä vuoksi enkeli ei tee suuria riskisijoituksia omilla varoillaan, vaikka hänen rahansa eivät loppuisi edes polttamalla niitä nuotiossa. Bisnesenkelistä tulee päinvastoin entistäkin tarkempi. Hän tekee riskisijoituksia, mutta suurimmat riskit siirretään pienyrittäjälle, yhteiskunnalle tai rahoituslaitokselle. Jos hankkeesta tulee voitollinen, bisnesenkeli ottaa suurimmat rahat ja todelliset riskinottajat ovat tyytyväisiä, jos saavat omansa pois. Siksi olisin varovainen, jos äkkirikastunut enkeli tulisi tarjoamaan apuaan pienyrittäjälle.

Kirjanpitorikollisia oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki



Julkaistu 23.1.2006

1 kommentti |

RIKOSLAIN 30 luku 9 § kirjanpitorikoksesta: "Jos kirjanpitovelvollinen, --- tai se, jonka tehtäväksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu, 1) --- 2) merkitsee kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taikka 3) --- ja siten vaikeuttaa oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta, hänet on tuomittava kirjanpitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Viime vuosina jälkiverojuttuja on lähetetty enemmän tai vähemmän innokkaasti myös käräjäoikeuteen tuomittavaksi kirjanpito- ja verorikoksena. Yritys ja yrittäjä voivat saada jälkiverojen, veronkorotusten ja viivemaksujen lisäksi myös vankeustuomion, joka useimmiten annetaan ehdollisena. Esimerkkitapauksessani linnaan on menossa myös aviopuoliso. Lisäksi tuomitaan syyttäjän käyttämän yksityisen oikeusavustajan kustannukset maksettavaksi.

Kalliiksi tulevat myös oikeuskulut: asianajajan ja todistajien palkkiot. Ne nousevat helposti kymmeniin tuhansiin euroihin. Asianajajat neuvovat, ettei palkkiota saa vaatia korvattaviksi valtion varoista, koska se alentaa rankaisukynnystä, sillä virkamiehet eivät halua valtiota maksumieheksi.

Taloushallinnon ammattilaiset ovat IFRS-kiihkossaan jättäneet nämä todelliset kirjanpidon ongelmat oman onnensa nojaan. Eihän kukaan halua liata käsiään kirjanpitorikollisten kanssa. Siis meidän itsemme kanssa.

Kirjanpitorikos

Yrittäjällä oli kommandiittiyhtiö ja hän vei kaikki tositteensa tilitoimistoon. Tilitoimiston tehtävänä oli jättää yksityistalouden menot kirjaamatta tai kirjata ne yksityisottoina. Tilitoimisto oli suositellut 1990-luvun puolivälissä osakeyhtiön perustamista isoja asiakkaita varten. Kummastakin asiasta tuli katastrofi, kun yritykseen saapui innokas verotarkastaja, joka mm. oli huutanut, että hänellä on valta tehdä yrittäjille mitä vain – ovathan kaikki yrittäjät rikollisia.

Verotarkastaja kävi viiden vuoden ajalta läpi kaikki tositteet. Hän selvitti polttoainekuiteista yrittäjän kaikki tankkauspaikat. Hän kävi läpi pienen paikkakunnan yrityksiä etsiessään todisteita yrittäjää vastaan. Näin koko perhe leimautui rikolliseksi yhteisössään. Kun yrittäjä viikon työmatkan jälkeen palasi perjantai-illalla kotiinsa, oli siellä odottamassa verotarkastaja yhä uusien ja uusien kysymystensä kanssa. Tarkastuskertomus olikin paksun romaanin mittainen.

Myyntilaskut oli kirjattu maksuperusteella. Jostain virheestä johtuen yksi asiakas oli maksanut vuonna 1996 tammikuussa yhden laskun yrittäjän omalle pankkitilille, eikä tämä tullut tilitoimistossa esille. 10 vuotta myöhemmin tämä yksi ainoa myyntilasku esitettiin oikeudessa todisteena jatketusta törkeästä kirjanpito- ja verorikoksesta. Jatkettua rikosta oli esitettävä, koska juttu olisi muutoin ollut vanhentunut.

Yrityksen työmaat olivat ympäri Suomea ja niihin mentiin maanantaisin kleinbussilla ja perjantaina työntekijät tulivat takaisin pikkukuntaan perheidensä luo. Yhtenä viikonloppuna bussi oli annettu kylän pesäpallonuorten käyttöön turnausta varten. Tämän verotarkastaja katsoi hapattaneen bussin kaikki arvonlisäverot (!) hankinnasta lähtien (vaikka lain mukaan hapatus tapahtuu vasta yksityiskäytön hetkellä). Kirjanpitorikoksen syytelistalla oli myös kirjaamaton matkapuhelinetu, vaikka kotipuhelimesta etu oli kirjattu. Sen vaikutus tulokseen on peräti nolla...

Tilitoimisto ei ollut tehnyt työtään hyvin ja yksityistalouden menoja oli kirjautunut yrityksen menoiksi. Summat olivat kuitenkin vähäisiä. Väärin kirjattuja menoja oli keskimäärin vuotta kohden muutama tuhat euroa ja niistäkin puolet oli syntynyt vaihtoauton käsittelyvirheestä. Myyntilaskun kirjausvirhe oli reilu promille tarkastusjakson liikevaihdosta ja yksityistalouden menojen osuus liikevaihdosta muutama promille. Jälkiverot korotuksineen oli maksettu.

Tulkinta

Suuret tilintarkastusketjut ovat määritelleet omat olennaisuusrajansa. Niiden mukaan olennainen virhe on 0,5-1 % liikevaihdosta, 5-10 % tilikauden tuloksesta tai 5-10% taseen loppusummasta.

Oikea ja riittävä kuva taloudellisesta asemasta on monimutkainen juttu. Nykyisten kirjanpitosääntöjen mukaan tase ei käytännössä voi kertoa sitä, mikä on yhtiön taloudellinen asema. Tämä johtuu siitä, ettei käyttöomaisuuden ja muiden pysyvien vastaavien arvoja merkitä käypään arvoon (mikä se sitten onkaan). Vasta pörssiyhtiöitä vuoden 2005 alusta koskevissa säännöksissä on käyvän arvon vaatimus, mutta sielläkään ei tuotantorakennuksia eikä kalustoja merkitä käypään arvoon. Pienyrityksiä tämä säännöstö ei edes koske.

Kommandiittiyhtiössä vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat henkilökohtaisella omaisuudellaan yhtiön veloista ja vastuista. Tällöin ei tilinpäätöksessä ole edes mahdollista antaa sellaista tietoa, jonka mukaan esimerkiksi luottopäätös voidaan tehdä. Onhan mahdollista, että kommandiittiyhtiön oma pääoma on pieni, mutta vastuunalaisten yhtiömiesten varat suuret tai yhtiön oma pääoma voi olla suuri, mutta osakkaat pahasti velkaantuneet.

Kirjanpitolautakunta on antanut lausunnon (2005:1750), jonka mukaan aikaisempien tilikausien virheiden oikaisut on merkittävä suoraan taseen oman pääoman eriin, eikä niitä kirjata tilikauden tuloslaskelmaan. Lisäksi oikaisuista on annettava liitetietoissa selostusta. Lausunnossa on sovellettu kansainvälisten IFRS-tilinpäätösten suositusta numero 8. Näin valtion viranomainen tunnustaa, että kirjanpidossa voi olla virheitä, jotka ovat saattaneet antaa väärän kuvan yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Käytännössä pieniä virheitä on kaikissa tilinpäätöksissä, jolloin on noudatettava olennaisuuden periaatetta.

Käräjäoikeuden tuomio johtaa siihen, että me kaikki olemme rikollisia. Jokaisen suomalaisen yrityksen, joka noudattaa Kilan lausuntoa, toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet tulee tuomita kirjanpitorikoksesta vankeuteen. Kaikkien kirjanpitovelvollisten kirjanpidoissa ja tilinpäätöksissä on vuosittain virheitä, kun niitä tarkastellaan jälkikäteen. Etenkin jaksotusvirheitä tehdään – täydellinen virheettömyys on mahdottomuus. Siis vankilaan kaikki.

Verorikos

Itse yksityismenojen kirjaaminen olisi ollut pikkujuttu oikaista. Se ei verenhimoiselle tarkastajalle riittänyt. Hän siirsi osakeyhtiön tuloksen kommandiittiyhtiöön, jotta marginaaliverot saataisiin suuriksi. Perusteluina olivat aivan lailliset asiat kuten: osakeyhtiö ei ole maksanut osakkaille palkkaa, oy on jakanut isoja osinkoja ja että oy on saanut ostaa ky:ltä halvemmalla palveluja kuin ulkopuoliset asiakkaat. Hauskinta tässä jutussa on se, että kombinaatio ky-oy johti liian suuriin veroihin (vs. ky olisi muutettu oy:ksi) ja nyt liikaa maksettuja veroja korotettiin rajusti. Käräjäoikeus ei sentään tuominnut laillisista toimenpiteistä rangaistusta.

Rikoslain mukaan verotukseen vaikuttavasta virheestä voidaan jättää rikosilmoitus tekemättä, syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos katsotaan, että veronkorotus on riittävä rangaistus. Mutta syyttäjä syytti päinvastoin törkeästä veropetoksesta, vaikka veroja oli jo alunperin maksettu liikaa ja oy:n sivuuttaminenkaan ei kestä tarkastelua – veronkorotuksista puhuttamakaan.

Huolimatonta ja huoletonta

Oikeudenkäyntiä aloitettaessa juristit selittivät aulassa, etteivät he voi perehtyä kunnolla kirjanpitoasioihin, koska osaaminen häiritsee lainkäyttöä (!). Avustava asianajaja oli huolissaan siitä, että hänen täytyy elää näiden valtion juristien kanssa samassa pikkukaupungissa (toivottavasti ei sentään saman rotarykerhon jäsenenä). Eikä korppi korpin silmää noki. Eivät valtion virkamiehet oikeuslaitoksessa muuta toisen virkamiehen (verotarkastaja, syyttäjä) esitystä. Kun ei osata, uskotaan mieluummin omaa väkeä.

Käräjäoikeus määrittelikin osaamisen rajat. Kolmen opintoviikon tuomalla itsevarmuudella käräjäoikeuden puheenjohtaja ja maallikkolautamiehet totesivat, ettei 18 vuotta kirjanpitolautakunnassa eri tehtävissä olleen KHT-tarkastajan todistajalausunnossa ollut mitään asiaan vaikuttavaa.

Oikeuden päätös oli kirjoitettu huolimattomasti. Tuomio-lauselman mukaan veropetos olisi alkanut 31.10.1997. Perusteluissa kuitenkin esitetään, että tuloverotuksessa ja arvonlisäverotuksessa on vero toimitettu liian alhaisena vuosilta 1996-2000. No, olihan vuosisata oikein.

Oikeusturvaa rajoittaa myös valituskäytäntö. Valitusaika on 30 vuorokautta, ja se alkaa jo suullisesta päätöksestä. Käytännössä vasta kirjalliseen päätökseen pystyy tekemään valituksen, mutta sen antamista voidaan viivyttää viikkokausia. Tässä tapauksessa yli kaksi viikkoa.

Poliisi käyttää usein Kirjanpitolautakuntaa tutkiessaan kirjanpitoon liittyviä rikoksia. Toivoisi, että myös oikeuslaitos veisi kirjanpitorikosjuttunsa ennen tuomioiden antamista KILAan. Sen tulisi tutkia oikean ja riittävän kuvan sisältö rikoksen näkökulmasta.

Kuka on syyllinen?

Jos tilitoimisto joutuisi yrittäjän vaatimuksesta kirjaamaan yksityistalouden menoja yrityksen menoiksi, on sen vaadittava kirjallinen kuittaus yrittäjältä menojen kirjaamiseksi. Jos tällaista kuittausta ei ole, osallistuu tilitoimisto kirjanpito- ja verorikoksen tekemiseen kirjanpito- ja rikoslaissa säädetyillä tavoilla.

Yrittäjä ei voi osata kirjanpidon ja verotuksen kiemuroita. Hän ei pysty arvioimaan tilitoimistonsa ammattitaitoa. Eikä hänellä voi olla osaamista kirjanpidon tarkastamiseen, hänhän ostaa osaamisen tilitoimistoltaan ja tilintarkastajaltaan. Tällaisessa tapauksessa tilitoimistoa ei tulisi kuulla todistajana, vaan syylliseksi epäiltynä. Hänenhän oman korvausvastuunsa vuoksi on pakko siirtää kaikki vastuu yrittäjälle.

Yrittäjäperhe työllisti parhaimmillaan parisenkymmentä ihmistä, mikä työttömyyden riivaamassa pikkukunnassa on iso asia. Vuosia kestänyt oikeusprosessi on johtanut siihen, että yrittämistä on pitänyt rajoittaa. Työntekijöiden määrä onkin jo vähentynyt puoleen. Himoverotarkastuksen kustannukset ovat ylittäneet aikoja sitten kaiken järjellisyyden.

Yrittäjä jatkaa jutun oikeuden selvittämistä tarvittaessa korkeinta oikeutta myöten, mikä onkin paljon tärkeämpää kuin IFRS-sääntöjen kehittäminen pienyrityksille. Kirjanpitorikollisia oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki...

Oon pienenpieni pieni ihminen



Julkaistu 8.12.2005

Uusi osakeyhtiölaki yksinkertaistaa pienen osakeyhtiön byrokratiamenettelyjä jonkin verran. Tulevaisuudessa yhtiöjärjestyksessä voi olla vain toiminimi, kotipaikka ja toimiala. Tilikauden muutos voidaan ilmoittaa yhtiöjärjestystä muuttamatta. Hallitus ja tilintarkastajat voidaan valita toistaiseksi virkaansa. Lakiin tulee myös lunastusmenettelyt, jotka ovat voimassa, jos yhtiöjärjestys ei muuta kerro. Pitäisikö siis meidän pienten yrittäjien taputtaa hallitukselle, joka esittää tällaisia uudistuksia voimaanastuvaksi syyskuussa vuonna 2006?

Yritysmuodon valinnassa on keskitytty liikaa verotuksen merkitykseen. Totta on, että pienissä tuloissa henkilöyhtiön omistajan verot ovat alhaisemmat kuin osakeyhtiöissä. Siis jos ei ole muita tuloja kuin osakeyhtiöstä saatava osinko ja palkka. Muita, verotusta tärkeämpiä asioita ovat riskien hallinta, liiketoiminnan rahoittaminen, toimintaan osallistuvien vastuullisten henkilöiden määrä, vastuukysymykset ja yrityksen kasvuodotukset.

Verotus on yllätyksiä täynnä. Lainsäädäntö mahdollistaa yritysmuodon muutokset joustavasti tasejatkuvuuden nimissä. Näihin hurahdetaan liian helposti. Jos toiminimen tai henkilöyhtiön oma pääoma ylittää osakepääoman määrän, ei ylittävää määrää kannata siirtää osakeyhtiöön, koska sitä ei saa yhtiöstä ulos veroja maksamatta ja koska tuloista on jo aiemmin maksettu verot. Henkilöyhtiön toimintavarauksen purkaminen osakeyhtiöksi muuttamishetkellä voi tuoda jättiverot osakkaille.

Yrittäjän kannattaakin usein perustaa osakeyhtiö, joka ostaa toiminimeltä vaihto- ja käyttöomaisuuden. Toki kokonaisverotustilanne on huolellisesti selvitettävä, ettei tule progressiivisen verotuksen yllätyksiä. Asiaan voi vaikuttaa myös ajoituksella – alkuvuodesta järjestelyn marginaaliverot ovat pienemmät kuin loppuvuodesta.

Henkilöyhtiön ja toiminimen iso riski on yksityisottojen helppous. Kun firman tilillä on rahaa ja sitä tarvitaan johonkin perheen kannalta mielenkiintoiseen, on helppo joutua negatiivisen tai liian alhaisen oman pääoman kierteeseen. Pelottelut oy:n peitellystä osingonjaosta ei paljoa siinä leikissä paina. Osakeyhtiössä rahakuri on aitoa ja todellista, mikä on monille yrittäjille verotusetua suurempi asia.

Pienen yrityksen suurin riski on se, saadaanko asiakkaita riittävästi. Asiakkaiden myötä tulee monenlaisia riskejä: takuut, aikataulut, sanktiot, vahingonkorvaukset, varkaudet, tuhot, henkilökunnan työllistäminen ja vastuullisuus, pitkät maksuajat... Lista on pitkä. Ja kaiken takana on peikkona julkishallinto, joka valitettavan usein osuu aivan metsään omissa arvioinneissaan. Teet mitä tahansa, lopeta se ja ryhdy palvelemaan verohallintoa.

Suomeenkin on rantautunut amerikkalainen juristeria, jossa yrityksen toiminnasta haetaan täikammalla virheitä, joista nostetaan oikeusjuttuja. Oikeudella ja moraalilla tässä pelissä ei ole merkitystä. Joskus tuntuu siltä, että oikeusjutun voittaa se, jolla on ovelin juristi ja parhaat todistajat. Jos tilanne on mahdoton, osakeyhtiön voi antaa mennä konkurssiin, mutta henkilöyhtiöissä et voi tehdä muuta kuin rukoilla ja toivoa parasta.

Aivan liian usein henkilöyhtiö kasvaa huomaamatta "liian suureksi". Kun yrittäjän tehtävä on yrittää joka päivä ja tilinpidon pitäjän tehtävä on hoitaa verotuskirjanpito, ei huomata, että tulojen määrä on noussut niin suureksi, että veroprogressio aiheuttaa turhat ylimääräiset kustannukset yritystoiminnasta. Toisaalta henkilöyhtiön kasvu on mahdotonta, koska voitto koetaan yrittäjän omaksi – onhan se jo verotettu. Ja vielä: yritysmuodon muuttamisen hallinta ja ajoitus ei ole ihan helppoa.

Kaupparekisterin valmiit word-asiakirjamallit hämärtävät helppoudellaan yrityksen perustamista. Luullaan, että kun valmiisiin pohjiin vaihdetaan nimi, kotipaikka ja toimiala, niin kaikki on hyvin. Että kuka tahansa pystyy näin perustamaan yrityksen vähillä vaivoilla.

Vieläkin monissa pörssiyhtiöissä on kahdenlaisia osakkeita: osakkeita ja tapettipaperia. Pienessä yhtiössä osakesarjat ovat tarpeellisempia kuin pörssipelissä. Osakesarjojen avulla voidaan hallita päätösvallan ohella osakkaiden sapattivapaita, palkka- ja osinkokorvauksia yhtiön eteen tehdyistä töistä ja uusien osakkaiden veroriskittömämpää mukaantuloa osakkaiksi. Osakesarjojen lisäksi tarvitaan lunastuslauseke, joka estää omistuksen karkaamista täysin sopimattomille tahoille. Tätä tukemaan tarvitaan osakassopimus. Nämä kaikki ovat asioita, joita aivan liian vähän mietitään, kun väitetään, että yrityksen perustaa puolessa tunnissa.

Avioerot ovat surullisen yleisiä yhteiskunnassamme. Yrittäjäpariskunnan yhteinen taival voikin päätyä siihen, että toisena osakkaana onkin yhtäkkiä joku täysin vieras, vihamielinen ahne auervaara. Tällaisista tyypeistä pääsee eroon vain lunastuslausekkeilla ja sopimuksilla. Vaikka parisuhde olisi maailman paras, suosittelen silti tällaisten asioiden pohdintaa ennen yrityksen perustamista. Uudessa osakeyhtiölaissa on valmiit säännöt lunastustilanteisiin, mutta lauseke on silti sovitettava yhtiöjärjestykseen.

Monen vanhan osakeyhtiön yhtiöjärjestys on tämän päivän mittapuun mukaan huono. Uusi minimiyhtiöjärjestys olisi niitä parempi ja selkeämpi. Uuteen lakiin tulee saada siirtymäsäännös, että vanhat järjestykset voidaan muuttaa uudeksi minimiksi ilman kustannuksia tai pienellä rekisteröintimaksulla.

Yhteiskunta on täynnä pakkoja. Myös vanhojen yhtiöiden osakepääomat halutaan pakkokorottaa. Kukaan ei vaan ole osannut esittää yhtään pätevää syytä, miksi. Talousrikollisuudesta hokeminen ei ole mikään perustelu. Eikä tunneta niitä ongelmia, mitä korotuspakko tuo vähemmistöosakkaiden asemalle. Ei tunnusteta verotusongelmia, ei turhia kustannuksia, ei mitään, mitään. On vain tyhjyys, tyhjyys, tyhjyys (Carola laulaa taustalla).

Henkilöyhtiössä osakkaat vastaavat yrityksen tekemisistä henkilökohtaisesti ja koko tulevaisuudellaan. Vain kommandiittiyhtiön äänetön yhtiömies voi rajata vastuutaan. Yhtiömiehet voivat keskinäisillä sopimuksillaan rajata vastuita, mutta ei kuitenkaan ulkopuolisia vastaan.

Eri yritysmuotojen valvonta on erilaista. Tilintarkastajayhteisöt haluavat auktorisoidun pakkotilintarkastuksen kaikkiin osakeyhtiöihin. Pakon vastineeksi he lupaavat talousrikollisuuden katoamista, verotuksen ja tilinpäätösten oikeellisuutta ja pienyritysten riskien hyvää hallintaa. Voikohan sitä nuolla päättäjien saappaita enempää? Mutta käsi sydämelle – jos tilintarkastajat ovat noin pyyteettömiä yhteiskunnan palvelijoita, niin mikseivät he anna suurta osaamistaan pakolla myös henkilöyhtiöille ja toiminimille? Niissä riskit ovat usein paljon suuremmat ja konkreettisemmat kuin pienissä osakeyhtiöissä.

Pakkotilintarkastusta halajavat eivät kerro, mitä tehdä huonosti menestyvälle osakeyhtiölle, joka ei pysty maksamaan suuria tilintarkastuslaskuja. Eivät sitä, ettei tarkastajia ole kaikkialla, joten matkakustannukset voivat tulla suuriksi. Eivätkä sitä, että tilintarkastusalan suositusten dokumentointi- ja tarkastusvaatimukset ovat niin rankkoja, että ne nostavat pienen yhtiön tarkastuskustannukset pilviin. Eivätkä sitä, että tarkastajat lähettävät pieniin yrityksiin juuri koulusta tulleet apulaisensa, jotka ovat enemmän maallikkoja, kuin paheksutut maallikkotarkastajat ovat.

Kun pienen yrityksen tilintarkastus on vapaaehtoista, nousee tarkastuksen laatu. Totta kai yritykset maksavat hyvin tehdystä työstä. Vapaaehtoisuutta täydentää se, että rahoittajat, tukien antajat, vähemmistöosakkaat, tärkeät asiakkaat ja toimittajat sekä muut sidosryhmät voivat edellyttää yhteistyön ehtona tilintarkastusta. Pieni yhtiö, jonka ainoa velka on viimeisen kuukauden kännykkälasku, ei pakkotarkastusta tarvitse.

Osakeyhtiön minimiosakepääoma 8000 euroa on onneton. Se on liian suuri, kun yritys alkaa, ja jos yrityksellä menee huonosti, se on aivan liian pieni. Tulorahoitus on turvallinen tapa kasvattaa yritystä ja se mahdollisuus pitäisi antaa myös osakeyhtiönä alkavalle. Perheen perustaneelle ja asuntovelkaiselle nuorelle 8000 euron säästäminen kaikkien pakollisten menojen jälkeen voi viedä vuosia. Jos aloittaa yrittämisen sivutoimisena ja joutuu aloittamaan toiminimenä, lasketaan kaikki tulot muiden tulojen päälle. Näin valtio vie yli puolet tulorahoituksesta. Kummassakin tapauksessa tosissaan tehty yrittäminen hidastuu ja siirtyy. Osakepääomaa ei tarvita lainkaan. Jos sellainen pitää olla, määrätään velvoite vararahaston kartuttamisesta osuuskunnan tapaan 2500 euroon asti.

Toisaalta valtio on ottaja ja antaja ja lorun kantaja, sillä valtio tyrkyttää tähän rakoon starttirahaa. Miksei yrittäjä saa olla todellinen yrittäjä, joka ilman yhteiskunnan tukia pärjää omillaan, kunhan ei näillä tuhansilla säännöillä tarpeettomasti vaikeuteta alkutaivalta.

Kommandiittiyhtiöt ja avoimet yhtiöt ovat historian jäänteitä. Ne voitaisiin hävittää ja siirtää kaikki pienimuotoinen yritystoiminta pienyhtiön piiriin. Pienyhtiö olisi kuin osakeyhtiö, mutta sen säännöt kerättäisiin omaan lukuunsa osakeyhtiötä. Myös toiminimi voitaisiin yhdistää pienyhtiöksi. Kaikkia verotettaisiin samalla tavalla. Kuulin jo vastalauseiden myrskyn. Verotus, tasavero, progressio. Siis mitä? Miksi avointa yhtiötä pitää verottaa eri tavalla kuin osakeyhtiötä? Pienet yritystulot saadaan verovapaiksi ottamalla käyttöön yrittäjävähennys.

Suomi tarvitsee jatkossa enemmän pienyrittäjiä, koska palkansaajia on joka tapauksessa vähemmän. Mitä eroa oikeastaan on palkansaajalla ja pienyrittäjällä yhteiskunnallisesti? Jokainen "Täällä Pohjantähden alla" kirjat lukenut tietää, että näitä pienyrittäjiä (räätäleitä, suutareita, seppiä jne.) on ollut sata vuotta sitten paljon yhteisrintamassa palkansaajien kanssa. Maailma on aina pyörinyt siten, että samat asiat tulevat esille uudestaan ja uudestaan. Mitään ihmeellistä ei kirjanpidossakaan ole keksitty vuosisatoihin – paitsi IFRS-säännöt.

Tieto – taito – osaaminen – omaneuvoja



Julkaistu 20.10.2005

KERRAN OLIN ASIAKKAANA juuri avatussa ravintolassa. Viereisessä pöydässä yritysneuvoja luki madonlukuja tarjoilijalle siitä, kuinka lounas oli tullut viiveellä. Se oli kylmää. Suolaa oli liikaa. Neuvojat laskuttavat neuvoistaan 100–250 euroa tunnilta. Jos 8 euron lounas ei vastaa gourmetmakua, he kieltäytyvät maksamasta.

Uuden ravintolan tulee avajaispäivästä alkaen toimia hyvin. On osattava ostaa oikea määrä raaka-aineita, joista osa pilaantuu nopeasti. On osattava tehdä monia eri ruokia samanaikaisesti. Jotain annosta menee tilaukseen yksi, jotain toista kymmenen. Ruoan valmistuksen on toimittava samanaikaisesti, mutta jokaisen asiakkaan kannalta ajallaan. Pilalle mennyt ruoka on nopeasti korvattava uudella, eikä siinä ehdi miettimään, kuinka suuren tappion hävikki tekee päivän tulokseen. Parhaaseen lounasaikaan henkilökunnan määrä on mitoitettava toimivaksi, mutta tämä kiire kestää parhaimmillaan vain kaksi tuntia.

Ravintola ei voi siirtää palvelun suorittamista tunnin päähän, saati huomiseksi. Ravintola ei voi pyytää asiakkaalta lisäaikaa, eikä luvata tehdä ruoan valmiiksi ensi viikolla. Keittiömestari ei voi miettiä olennaisuuden periaatetta ja jättää mausteita pois annoksesta. Kokki ei voi luntata annoksen oikeaa sisältöä IFRS-keittokirjasta, eikä hän voi kilauttaa konsultille asiasta varmistuakseen. Tilinpäätöksen, ruoka-annoksen, tulee olla kaunis ja houkutteleva.

Eikä siinä vielä kaikki. Tilinpäätökset on standardoitu, mutta keittiössä on tehtävä yksilöllisiä palveluja sen takia, että meillä jokaisella on omat allergiamme.

Ravintolatoimintaan liittyvät yrityksen kasvun ongelmat kaikessa monimuotoisuudessaan. Asiakkaiden suosio tulee ja menee ja kaikki ravintolat eivät koskaan pääse suuren suosion kohteeksi. Sateiset päivät ovat erilaisia kuin aurinkoiset, kesäpäivät erilaisia kuin talvi-illat. Toiminta on nykyajan tapaan tarkkaan valvottua. Ravintolassa käyvät niin alkoholitarkastajat, työsuojelutarkastajat kuin terveysviranomaisetkin. Ruoan lisäksi myös puitteiden on oltava tip top kunnossa.

Kun yrityksen saa pyörimään, tulee viereen yritystuilla rakennettu kilpailija. Kun tuettu yrittäjä ei pärjää tosielämässä, tulee paikalle toinen tuettu yritys. Näin varmistetaan, että omillaan toimeentulevalla on mahdollisimman vaikeaa.

Yrittämisen edellytyksistä on tehty ristiriitaisuuksien hämähäkin seitti. On porkkanaa kuten YritysSuomen neuvontapalvelut. Vaan osaavatko tulevat valtion yritysneuvojat neuvoa näissä asioissa, vaikka heillä olisikin taskussaan uusi sertifikaatti? Enpä usko. Monet nykyisten sertifikaattien omistajatkin räpistelevät koko työikänsä osaamatta antaa yhtään hyödyllistä bisnesneuvoa asiakkailleen.

Tunnustan suoraan. 37 vuoden työkokemuksen jälkeenkään en pysty antamaan ravintolalle yhtään hyvää neuvoa sen liiketoiminnassa (ehkä sentään sienikeittoreseptin). Saati niille tuhansille muille yritysideoille, joita Suomessa toteutetaan. Yrityksen hallintoon liittyviä neuvoja osaan antaa, koska hallinto on säännöksillä ylimitoitettu.

Ei aloittava yrittäjä tarvitse tietojani verosuunnittelusta, sukupolvenvaihdoksista, suunnitelmapoistoista, KILAn menetelmäpäätöksistä, selvitystiloista eikä tilinpäätöksen liitetiedoista. Hän ei osaisi kysyä yrityspalvelukeskuksen veroneuvonnasta mitään tähdellistä. Hän ei tarvitse valtion yrittäjän riskilainoja, eikä hän osaa hahmottaa osakeyhtiölain uusia vähemmistöosakkaan suojaksi kirjoitettuja pykäliä.

Yrittäjän tielle voi toki tulla suuria toteutuneita riskejä jo ensimmäisten kuukausien aikana. Jos hän palkkaa työntekijän, hän voi saadakin riesakseen työtä vieroksuvan luikurin. Kahden hengen firmaan työsuojelutarkastaja vaatii kahta vessaa. Työntekijä soittaa aamulla sairastuneensa ja viikon päästä hänen masunsa voi alkaa pyöristyä. Työvoimaviranomaisilla ei ole vastuuta siitä, että he lähettävät kortistoistaan alkoholiongelmaisen kokin. Kun kokin irtisanoo, alkaa ay-liitto vaatimaan korvauksia ja puuhailee työsulkua. Yrityspalveluraportin 156 sivulla ei lainkaan käsitellä työsuhteisiin liittyvien neuvontapalvelujen tarvetta. Asiat on tehty sotkuiseksi, ja neuvoja saa vain työnantajaliittoon kuulumalla.

Palotarkastaja vaatii uusimaan hormistot, mutta ei kerro, mitä pitäisi tehdä. Hän vain tarkastaa. Jos laskuttaa palvelun suorittamisen jälkeen, voi tulla luottotappioita. Jos laskuttaa ensin, kuluttajaviranomaiset asettavat uhkasakon ennakkomaksujen poistamiseksi.

Jos keittiössä tulee virhe, vaativat kuluttajat korvauksia vatsakivuista ja tiedotusvälineet uutisoivat tästä kauhujen paikasta. Jos ei päästä rähinöivää vähemmistön edustajaa sisälle, saa syytteet rasismista. Tupakkasysteemit on uusittava muutaman vuoden välein. On tehtävä työsuojeluohjelmat ja kirjoitettava tasa-arvon periaatteet. Kaikki rangaistusten uhalla.

Osaa yrittäjistä autetaan suurella rahalla ja samaan aikaan kaikkia kuritetaan enemmän kuin pahantekijöitä konsanaan. Uusia lakeja kirjoitetaan ja uutta byrokratiaa rakennetaan. Pienimmistäkin virheistä saa nykyään suuria laiminlyönti- ja virhemaksuja. Byrokratian on toimittava heti täysillä, viis siitä, että ravintolassa ei ole asiakkaita.

Kun lait ovat monimutkaiset, syntyy oheen saalistajien markkinat. Tilintarkastajat haluavat pakkotarkastusta, jotta saisivat molemmat kätensä yrittäjän taskuun. Auktorisoidut tilitoimistot haluavat suuremman osuuden kirjanpidoista itselleen. Juristit haluavat laskuttaa jokaisesta puhelinsoitostakin. Valtion hyväksymät yritysneuvojat korottavat taksojaan yritysseteleillä. EU-tukikonsultit haluavat puolet tukirahoista palkkionaan. Valtion yritysneuvonnan tärkein merkitys on nykyisten virkamiesten hyvinvoinnin turvaaminen – tuskin systeemiä uudistetaan yrittäjyyden edistämiseksi.

Yhä vähemmän ajatellaan enää ihmistä. Kun pienyrittäjälle annetaan TEL-vuosi-ilmoitusten muka myöhästyneestä toimittamisesta 300 päivän sakkoa vastaava rangaistus, ei kukaan anna hänelle apua. Palvelut hoidetaan tietokoneilla, jotta ihmistä ei tarvitse kohdata enää edes puhelimessa. Eikö tietoyhteiskunnan tarkoitus ollut hoitaa rutiinit tehokkaasti, jotta henkilökohtaiselle palvelulle jäisi enemmän aikaa?

Suomen hallituksen tavoitteena on lapioida YritysSuomi-brandin alle rahaa yrittämiseen ja sen neuvontaan. Yksi valtion auktorisoitu palveluneuvoja tekee vuodessa 500–600 asiakaskontaktia. Näin 50 uutta palvelupistettä pystyy tarjoamaan henkilökohtaista palvelua 100.000 yritykselle vuosittain – 1–3 tuntia kerrallaan.

Hienosti sanottuna "omaneuvojat hoitavat henkilökohtaista neuvontaa, kontaktoivat aktiivisesti yrityksiä/yrittäjiä, tiedottavat koko järjestelmän palveluista ja toiminnasta sekä ohjaavat tarveanalyysin pohjalta asiakkaan kasvu- tai innovaatiopalveluun tai etsivät asiantuntijapoolista sopivan erityisasiantuntijan". Omaneuvojat osallistuvat puhelinpalveluun ja myöntävät palvelusetelit.

Rahaa palaa. Tukipalvelut 40 miljoonaa euroa. 200–300 palveluneuvojaa, á 100 000 euroa, 30 milj.e vuodessa. Call center-palvelut. Yrityssetelit.

Mistähän tällaisia superkonsultteja löytyy, jotka ratkaisevat asiat kuin asiat 15 minuutin puhelinpalaverin aikana? Taustoista tietämättä. Kyllä Suomessa on tällaisia konsultteja, mutta he ovat suuryritysten käytössä ja laskuttavat tuhansia euroja päivän työstä. Heidän työssään tärkeintä on asiakkaan tuntemus.

Yritysneuvoja voi raportissa esitettyjen työkriteerien mukaan tehdä asiakastyötä noin tuhat tuntia vuodessa. Palveluneuvojan neuvontatunnin kustannus on siis sata euroa. Sillä rahalla saa nykyään kv. tilintarkastustoimiston koulusta tulleen apulaisen neuvomaan yrittäjää.

Valtion virkamiehet hoputtavat yrittäjiä kasvattamaan yrityksiään – kasvuyritys on kaiken hyvän ilmentymä. Yrityksen kasvattaminen on vaarallista ja vaativaa työtä. Niin moni on siinä menossa tuhoutunut. Muutamat onnistujat ovat vain jäävuoren huippu. Siksi tällaisen kasvuhakuisen strategian tukeminen virkavallan toimin ja rahoin on edesvastuutonta. Markan suutari voi antaa miljoonavahingon neuvot.

Puhelinpalvelusta tulee "suuri apu yritysten ongelmiin". Palveluraportissa luvataan hoitaa asiakkaat 5–15 minuutissa, jolloin vuodessa kontakteja toteutuu 234 000 eli yksi soitto suomalaista yritystä kohden. Minullakin yrittäjänä on oikeus soittaa kerran neuvontapalveluun. Toivottavasti se 15 minuuttia ei kulu "Olette edelleen jonossa" -neuvonnan kuuntelemiseen. Sitten pitäisi vielä keksiä, mitä kysyisin palvelusta. Monen yrittäjän päivän tulo on säästä kiinni. Ehkä siis saamme vastaukset kysymykseen "Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta?"

Yritysneuvonnan lisäksi tiliammattilaiset ovat huolissaan siitä, että uusi ravintola osaa myydä ulos vietävät ruoat 17 %:n arvonlisäverolla ja tekee heti tilinpäätöksen, jossa on mukana viimeiset direktiivin edellyttämät hienoudet. Jos ja kun ensimmäinen vuosi on tappiollista, kirjoitamme fraasimme osakepääoman menettämisestä ja niistä uhista, joita se aiheuttaa.

Yrityssetelit nostavat palvelujen hintoja. Näin käy kaikessa liiketoiminnassa, johon yhteistä rahaa käytetään. Esimerkiksi autovakuutusmaksut ovat nostaneet kolariautojen korjauskustannuksia kolmanneksella. Vast´edes yrityksen perustamisen neuvonta tulee maksamaan tuhat euroa, koska siihen saa tuhannen euron setelin. Liian nopea kasvu on tehokkain tapa hassata toimivan yrityksen liiketoiminnan kehittämisseteli (arvo 3500 e) sekä tutkimus- ja kehityspalveluiden käyttöön aktivoiva innovaatioseteli (arvo 7500 e).

Nykyisiin yritystukiin liittyy arveluttavaa sumplimista. Kun rahaa saa helpolla, on syntynyt erilaista kuittien ja palvelujen vaihtamista, koska valtio maksaa viulut. Tuilla rahoitetaan menoja, jotka yrityksen kannalta ovat turhia. Yrityssetelit ovat rahaa, joten tuskin nämä sotkut poistuvat uudessa järjestelmässä.

Tehdään tässä maailmassa mitä tahansa merkittävää, tarvitaan ainakin viisi vuotta ahkeraa työntekoa tunneista välittämättä. Yrittäjän ensimmäiset viisi vuotta menevät ilmaisen työn ylenmääräiseen tekemiseen, asiakkaiden hankintaan, verkostojen luomiseen, hymyilemiseen vaikeinakin aikoina, virheisiin ja kantapään kautta oppimiseen. Koulukirjoista ei siinä korkeakoulussa ole mitään apua. Oscar Wilde onkin sanonut kyynisen viisaasti: “Koulutus on ihailtava asia, mutta aika ajoin kannattaisi muistaa, että mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa."

Mistähän valtion uudet omaneuvojat hankkivat oman elämänkokemuksensa. Jos he ovat toimineet yrittäjinä, miksi he eivät jatka sitä työtä? Eikä meistä KHT-tarkastajista ja KLT-kirjanpitäjistäkään tähän savottaan heti ole avuksi. Kun nykymaailmassa pitää heti saada kaikki, voi arvostetun tiliauktorisoinnin saada jo kolmen työvuoden jälkeen. Kolmessa vuodessa voi hankkia tietoa, mutta ei taitoa soveltaa sitä käytännön tilanteisiin. Yritysneuvonta vaatii käytännön kokemukseen perustuvaa osaamista, jonka saamista ei voi kiirehtiä.

Unimaailmaa viettävät ne päättäjät, jotka uskovat, että yrittämisen edellytyksiä voi hoitaa virkatyönä ja yrittäjäseteleillä. Paljon enemmän yrittäjyyttä edistetään purkamalla byrokratiaa ja lopettamalla kaikki yritystuet. Yritysneuvonnasta palkkansa saavat kymmenet tuhannet virkamiehet voidaan laittaa tosielämän näyttökokeeseen osoittamaan, miten heidän neuvoillaan luodaan kannattavia kasvuyrityksiä ilman yritystukia.

Kolumnin innoittajana KTM Julkaisuja 19/2005 "Suomalaisten yrityspalvelujen kehityspolku maailman kärkijoukkoon"

Sertifioitu kassakone ja muita visioita



Julkaistu 23.8.2005

Balans-lehden numerossa 5/2005 kirjoitetaan, että Ruotsissa kehitetään säännöksiä, jotka vaativat sertifioidun kassakoneen käyttöä kaikissa myymälöissä. Lisäksi ruotsalaiset suunnittelevat kotietsintäoikeuksia (husrannsakan) verotarkastajille. Säännökset astuvat voimaan kesäkuussa 2006 ja niitä on noudatettava viimeistään vuoden 2009 alusta.

Ruotsin Ekobrottsmyndigheten (talousrikollisuusviranomainen) toteaa, että jokaista yritystä epäillään talousrikollisuudesta. Myös Suomessa talousrikollisuus koetaan suureksi. Sen määrä oli ennen euroja 20 miljardia markkaa vuodessa ja eurojen käyttöönoton jälkeen 5 miljardia euroa. Lähteestä riippuen kyse on talousrikollisuuden kokonaismäärästä, sen aiheuttamista menetyksistä valtiolle tai menetyksistä yhteiskunnalle. Euroihin siirtymisen yhteydessä olisi tarvittu sertifioitu laskukone, koska muunnoksessa tapahtui pyöristysvirhe.

Kysyimme talousrikollisuuden ehkäisykonsultilta, miten Suomessa voitaisiin soveltaa Ruotsin mallia. Suomessa on kassakoneet juuri uusittu euroon siirtymisen takia. Nyt koneet uusittaisiin sertifioinnin takia. Konsultti esittää, että sertifiointi on voimassa viisi vuotta, eikä sitä vanhoille laitteille uusita. Näin Suomi on maailman johtava tietoyhteiskunta, jolla on hienoimmat digi-teeveet, 3g-kännykät ja kassakoneet.

Paragon-kuittien aikaan kukaan ei ollut niin tyhmä, että olisi tehnyt kuitin ja laittanut rahat omaan taskuunsa. Mikään ei voi pakottaa ihmisiä käyttämään kassakonetta, vaikka se tiskillä olisikin. Siksi tehdään laki, jonka mukaan jokaisen kuluttajan on pyydettävä kuitti. Poliisi tekee ratsioita kauppojen ulko-ovilla ja kuitittomat asiakkaat pistetään häkkiin.

Poliisille annetaan suora yhteys valvontakameraan. Jokaisen asiakkaan on näytettävä kuittia päästäkseen kaupasta ulos. Tehokkainta on laittaa kassakuittiin siru tai viivakoodi, jolla kaupan ovi aukeaa. Vain yksi asiakas pääsee kerrallaan ulos kaupasta. Jos aviopari on kaupassa ostoksilla, molempien on maksettava kassalla päästäkseen ulos. Kauppojen oviin laitetaan suurkaupunkien metroasemilla näkemämme portit, joista ei pääse ulos ilman maksettua kuittia. Kuitti mitätöityy samalla, joten sitä ei voi käyttää toista kertaa edes saman tunnin aikana. Isojen kauppojen oven eteen pysäköidään musta-maija, jotta kuitittomat asiakkaat voidaan suoraan siirtää poliisiautoon säilöön ja kuulusteluihin.

Saamme uuden tosi-tv-shown, kun tilintarkastajat ja kirjanpitäjät syynäävät sertifioidun kassakoneen numeroita ja vertaavat niitä kuitteihin ja kirjanpitoon. Ongelmana ovat sähköiset kassakuitit, koska niin harva tilintarkastaja osaa atk-avusteista tilintarkastusta. Nykyiset kassakoneet ovat tietokoneita, joten ei niissä ole sellaisia sisäänrakennettuja laskureita kuin 1960-luvun laskunauharullakoneissa oli. Koska hyvityksillä voidaan peittää pimeä myynti, tehdään sakotusjärjestelmä: yhdestä hyvityksestä sadan euron sakko, kahdesta hyvityksestä kolmensadan euron sakko ja kolmesta hyvityksestä linnaan. Jokainen lisähyvitys on kuukausi kuritushuonetta. Pullopanttihyvityksistä tuomio puolitetaan.

Koska kaikki yrittäjät Ruotsin mallin mukaan ovat talousrikollisia, sakotetaan yrittäjää heti, kun yritys perustetaan. Koska yritys on pyssyäkin vaarallisempi rikollisen työkalu, niin heti yrittäjäkurssin jälkeen laitetaan kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Tuomio on ehdoton, eihän kyse ole mistään teleurkintaan tai lievään raiskaukseen verrattavasta pienestä rikoksesta.

Kun alat yrittäjäksi, niin samalla kutsut poliisit kotiisi kotietsintää varten. Verovirasto saa ottaa tietokoneesi kuukausittain verotoimistoon, jossa viikon ajan tutkitaan, mitä olet tehnyt. Myös tietokoneiden kauppa tehdään luvanvaraiseksi, jotta et pysty salaa käyttämään toista tietokonetta, kun annat kirjanpidossa olevan koneen verotarkastajille.

Kotietsintä voidaan tehdä myös tilintarkastajan tiloihin. Jos tilintarkastajalla on yli 10 kassakonetta käyttävää asiakasta, hänen tulee asuttaa kotiinsa kotitarkastaja, joka voi koko ajan tarkkailla, ettei kotiin tuoda laitonta aineistoa. Kotitarkastajan sijasta on mahdollista laittaa Internetiin kotikamerayhteys, josta poliisit voivat jatkuvasti tarkkailla, mitä kotona tapahtuu. Kaikille nettikäyttäjille annetaan valvontamahdollisuus euron vuorokausihinnalla. Näin videovalvonnan kulut saadaan rahoitettua katselutuloilla.

Kassakoneet laitetaan luvanvaraisiksi. Pienyritys saa ostaa vain yhden kassakoneen, koska muutoin se laittaisi toisen koneen tiedot roskiin. Jokaisesta tietokoneesta on suora yhteys poliisiin, joka saa koko ajan kaikki kuittitiedot omaan poliisitietokoneeseensa. Sähkökatkoksien aikana on kielletty myymästä mitään. Tämän varmistamiseksi pitää kaupoissa olla varageneraattori, joka sulkee kaupan ovet heti, kun tulee sähkökatkos. Poliisi tulee avaamaan ovet ja jokaiselta asiakkaalta otetaan sormenjäljet ja henkilötiedot. Poliisi käy kotietsinnässä varmistamassa, ettei ole ostettu mitään lainvastaisesti sähkökatkoksen aikana.

Ruotsissa uuden lain mukaan verotarkastajat saavat tehdä kotietsinnän, jos ei ole vaaraa väkivallasta. Muutoin yrittäjän kotiin tulee poliisi. Jotta varmasti tiedettäisiin kumpi laitetaan kotietsintään, joutuu jokainen yrittäjä vuosittain psykologiseen testiin, jossa todetaan hänen riskialttiutensa väkivallan käyttöön. Yritys pakkolopetetaan, jos on olemassa vaara, että yrittäjä heittää tietokoneen hiirellä verotarkastajaa.

Tallelokeron pitäminen sähköisen arvo-osuusjärjestelmän aikana on osoitus rikollisuudesta. Jotkut pitävät siellä korujaan, mutta kaikki muu on rikoksen salaamista. Tallelokeroavaimesta annetaan kopio verotoimistoon. Molemminpuolisen luottamuksen säilyttämiseksi yrittäjän tulee aloittaessaan tehdä julkisen notaarin kanssa yhdessä luettelo tallelokerossa säilytetyistä asioista. Jokainen muutos on notaarin vahvistamana ilmoitettava verovirastoon.

Tilintarkastuspakkoon liitetään kaikkien tositteiden varmennuspakko. Jos yhtiön kirjanpidossa on alv-direktiivin mukainen lasku, jossa ei ole tilintarkastajan varmennusta, niin laskua ei saa vähentää arvonlisäverotuksessa eikä tuloverotuksessa. Jos tilintarkastaja on varmentanut laskun, joka verotarkastajan mielestä ei kuulu yrityksen kirjanpitoon, maksavat sekä yrittäjä että tilintarkastaja sakkoa, jonka suuruus on kuitin määrä kerrottuna sertifioidun kassakoneen valmistusnumeron kolmannella ja neljännellä numerolla. Jos myymälän kassakonemyynti ei ole lisääntynyt vähintään 10 prosenttia edellisvuodesta, on kyse pimeästä myynnistä, joka on onnistunut sertifioidusta kassakoneesta huolimatta. Tällöin tilintarkastaja määrätään maksamaan arvioitu pimeä myynti viisinkertaisena sekä lisäksi pimeän myynnin arvonlisäverot.

Jos tilintarkastaja ottaa asiakkaakseen ravintolan, hänet velvoitetaan tarkkailemaan ravintolan toimintaa kolme tuntia joka päivä. Hänen tulee raportoida poliisille, jos asiakas jättää pizzan syönnin kesken, koska se on osoitus, että jotain harmaata taloutta ravintolassa harjoitetaan. Tilintarkastajalle tehdään verikoe kerran viikossa sen varmistamiseksi, että hän on absolutisti, koska muutoin on pelättävissä, että tilintarkastaja on juonut ravintolassa olutta, ja siten hoitanut tarkkailuvelvoitettaan huonosti. Jos veressä on alkoholia yli 0,1 promillea, tilintarkastajan auktorisointi peruutetaan ja hänen täytyy maksaa sakkona ravintolan tilintarkastuksesta nostamansa palkkiot sekä siihen veronkorotus, alkoholivero, jäämämaksu ja viivekorko.

Talousrikollisuuden ehkäisemiskeskuksessa on iloittu tekniikan uudesta ihmeestä, sähköisestä hintalapusta. Kaikkiin tuotteisiin määrätään laitettavaksi tällainen hintalappu. Hintalappuun kerätään joka vaiheessa tiedot maksajasta. Kun tehdas siirtää tavaran vähittäiskauppaan, sitä ei saa myydä ennen kuin ostajan tiliotteelta tulee sähköinen ilmoitus, että tavara on maksettu. Myymälän ja varaston oveen määrätään lukko, joka estää oven avaamisen, mikäli sähköistä hintalappua ei ole maksumerkitty. Ovesta voi siirtää vain yhden tavaran kerrallaan. Kun kuluttaja ostaa tavaran, hän ei saa tavaraa kaupasta ulos, ellei kauppiaalla ole sertifioituja kassakonetta, joka lähettää verotarkastajille tiedon tavaran maksamisesta. Kun verohallinto on saanut tiedon, se lähettää kuittauksen kassakoneelle, joka bluetooth-yhteyden avulla muuttaa sähköisen hintalapun maksettu-
tilaan. Tämän jälkeen asiakas pääsee kassasta ulos, kun kassakone avaa ovilukon.

Myymälävarkauksien valvonnasta ei ole niin väliä. Kassakoneen jälkeen asiakkaiden kulun tulee olla vapaa. Verotarkastaja tulee kuukausittain tekemään inventaarin kaupassa. Se tehdään laitteella, joka vastaa nopeustutkaa. Tutka rekisteröi kerralla kaikki hintalaput. Samalla se tarkistaa, että kaikki myymälän tavarat on maksettu tehtaalle. Jos tavaran hintalappu osoittaa maksamatonta, hintalappu alkaa huutaa kuin palosireeni. Kaikki huutavat tavarat takavarikoidaan verotarkastuksessa.

Tutkainventaarin jälkeen verrataan myymälään siirrettyjä maksettuja tavaroita asiakkaiden maksamiin tavaroihin. Kaikki tavarat, joita myymälässä ei enää ole, mutta joita ei ole kirjattu kassakoneen kirjanpitoon, katsotaan veropetoksiksi ja myymälälle määrätään myyntihinnan määräinen sakko korotettuna viivejäämämaksulla. Lisäksi määrätään arvonlisävero myyntihinnasta ja sille 22 %:n veronkorotus. Jos kauppias väittää, että tavarat on myymälävarastettu tai pilaantumisen takia hävitetty, hänelle määrätään rangaistus valheellisen todistuksen antamisesta verotarkastajille ja kunnianloukkausrikosmaksu asiakkaiden kunnian häpäisemisestä varkausväitteellä.

Hei olen lukenut tästä aikaisemmin. 30 vuotta sitten luin Orwellin kirjan ”1984”. Tänään kirja tuntuu lällärikamalta, sillä tosielämä on jo aikoja sitten ylittänyt Orwellin visiot.

Sinuhen sanoin Niin on ollut ja niin on aina oleva



Julkaistu 19.5.2005

Melkein kaikki sivilisaatiot maapallolla tuomitsevat ihmisten orjuuttamisen eri muodoissaan. Yritystoimintaan on viimeisen vuosikymmenen aikana pesiytynyt toimintatapoja, jotka muistuttavat orjuutta, ja perustuvat suuren yrityksen kohtuuttomaan etulyöntiasemaan pienyrittäjiin ja henkilökuntaan nähden. Pienyritykset joutuvat tällaiseen orjatyöhön tietämättään ja luottaessaan suuryrityksen maineeseen. Kyse on Suomeenkin rantautuneesta amerikkalaisen bisnestyylin maihinnoususta.

Esimerkkejä. Suuri suomalainen pörssiyhtiö teki tilauksen pienyritykseltä. Pienyritys hankki toimitusta varten raaka-aineita ja laitteita. Pörssiyhtiö peruutti tilauksen. Pienyritys meni konkurssiin.

Suuren kansainvälisen pörssiyhtiön Suomessa toimiva tytäryhtiö teki pienyrityksen kanssa sopimuksen yhteistyöstä. Asian neuvotellut johtaja sanoi, että heillä lakiasiainosasto tarkistaa kaikki sopimukset. Tuodessaan sopimuksen allekirjoitettavaksi johtaja sanoi, että sopimus on ihan sama – siihen on tehty vain pieniä juridisia tarkennuksia. Pienyrittäjä luki sopimusta ja se tuntui aivan vieraalta. Hän vei sen oman juristituttunsa tarkastettavaksi. Sopimusteksti oli muutettu suuryrityksen edut yksipuolisesti vahvistavaksi saneluksi, joka mahdollistaisi pienyrityksen viemisen konkurssiin jopa tilaajan omista virheistä. Tällaisen jälkeen yhteistyön tekemisen edellytyksistä tärkein, luottamus, oli menetetty.

Pörssiyhtiö oli teettänyt pienyrityksellä yhteistyöhankkeen, joka oli onnistunut hyvin. Tästä innostuneena oltiin tekemässä uutta, suurempaa hanketta. Pörssiyhtiö esitti toimituksen hinnaksi määrän, jonka kertominen kymmenelläkään ei jättäisi yrittäjälle euroakaan palkaksi. Hintatason korjaaminen oikeaksi on tällaisen jälkeen mahdotonta.

Suuryritys painosti pienyritystä jättämällä laskut maksamatta. Koska laskutusperuste oli kiistaton, suuryritys maksoi maksun sulkutilille oikeudenkäynnin ajaksi. Pienyritys meni likviditeettikonkurssiin. Myöhemmin suuryritys velvoitettiin maksamaan lasku yrityksen konkurssipesälle.

Kansantalous tarvitsee suuria ja pieniä yrityksiä. Mutta tarvitsevatko pienyritykset suuryrityksiä ja uskaltavatko pienyritykset enää tehdä liiketoimintaa suurten kanssa.

Vielä 1980-luvulla suomalaiset yritysjohtajat ja yrittäjät tekivät herrasmiessopimuksia ilman papereita ja juristeja. Sana piti ja asiat toimivat. 1980-luvun lopun kasinotalous ja sitä seurannut lama muutti yhteiskunnan pelisääntöjä rajusti. Luottamus ja lähimmäisen huomioonottaminen muuttuivat ahneudeksi, itsekkyydeksi ja toisten hyväksikäytöksi. Ahneuden näkyvin ilmentymä ovat olleet johdon optiot ja muut palkitsemiset, jotka liian usein ovat ylittäneet kaiken säädyllisyyden rajat ja kohtuudet.

Olen vuosia kirjoittanut yrittämiseen kuuluvasta virkamiesriskistä, joka voi pahimmillaan epäoikeudenmukaisesti tuhota pienyrityksen ja saattaa yrittäjän elinikäiseen velkavankeuteen. Virkatoimintaan kuuluu kuitenkin yhä enemmän ammattitaitoista välittämistä, jossa pienyritys saa myös aitoa apua byrokratiaongelmiinsa.

Viime vuosina virkamiesriskin on vaarallisuudessaan ylittänyt lakimiesriski, jonka tuhovaikutuksille yhä useampi pienyritys joutuu. Lakimiesriskin ilmentymiä ovat yhä useampiin yrityksiin palkatut omat juristit, joiden ainoa tehtävä on rakentaa juridinen ympäristö yksipuolisesti suuryrityksen edut huomioiviksi. Jos suuryritys myy, ei se vastaa mistään, jos suuryritys ostaa, vastapuoli vastaa kaikesta. Suuryritykset vahvistavat asemaansa valmiilla sanelusopimusehdoillaan, joita on noudatettava, jotta tilausta lainkaan tehdään. Tällaisiin sopimuksiin törmäävät myös tilitoimistot esimerkiksi IT-palveluhankinnoissaan. Yritykset eivät saa sopimuksiin edes kohtuullistamista ja kuluttajansuojaa, jota suuryritykset joutuvat antamaan yksityishenkilöille. Yritysten sopimukset luetaan pilkulleen niinkuin on kirjoitettu, vaikka sopimukseen liittyisi suullisia välipuheita ja epäoikeudenmukaisia taustoja. Suulliset puheet unohtuvat samantien kuin nimet ovat papereissa.

Pienyritysten on käytännössä mahdotonta ajaa oikeuksiaan suuryrityksiä vastaan. Juristikieli on aivan erilaista kuin tavallisen suomalaisen ymmärtämä yleiskieli. Juristeria ei läheskään aina tuota oikeudenmukaista lopputulosta ja hävinnyt osapuoli joutuu maksamaan voittajan oikeuskulut. Oikeuskulut nousevat suuriksi, koska suuryritys voi ajaa asiaansa vuosia monien huippujuristien voimin. Pienyrityksen rahoista menee iso osa oman juristin palkkioihin ennen oikeudenpäätöstä. Lisäksi oikeusjuttu vie voimavaroja ja henkisiä resursseja yrittäjän tärkeimmästä tehtävästä – yrittämisestä.

Oikeudenkäyttöön on tullut myös ikävä sivujuonne: maksetut lausunnot. Isolla rahalla saa sopivia lausuntoja. Tällaiset lausunnot vaikuttavat päätöksiin sitä enemmän, mitä korkeammalta yhteiskunnan asteikolta lausunnonantajat ovat. Monet professorit saavatkin hyviä lisäansioita lausuntoja kirjoittamalla.

Heikoimmilla suuryrityksiä vastaan ovat pelle pelottomat, keksijät. Suuryritysten johtajat joskus jopa kehuskelevat sillä, ettei keksijöiden tarkoitus olekaan rikastua töillään, vaan rikkaudet on tarkoitettukin heille, jotka hyödyntävät keksintöjä. Keksintöjen kaupallistamiseen tarvittavissa sopimuksissa keksijät ovat heikoilla jopa silloin kun he ovat patentoineet oivalluksensa. Ja silti Suomessa peräänkuulutetaan innovaatioita tulevaisuuden selviytymiskeinona.

Oivalluksiin liittyvät myös kohtuuttomat kilpailukieltosopimukset. Suuryritykset pelkäväät näitä pieniä osaajia ja vaativat, ettei pienyrittäjä saa vuosiin toimia samoissa tehtävissä, joista hänen oivalluksensa on syntynyt. Henkilöihin kohdistuvat kohtuuttomat kiellot voidaan oikeudessa purkaa pätemättöminä, mutta pienyritys eikä pienyrittäjä eivät voi saada suojaa. Pahimmillaan suuryritys vie pienyrittäjältä kaiken maksamatta mitään, mutta silti estää yrittäjän hankkimasta elantoaan siinä, missä hän olisi parhaimmillaan. Tilanteen absurdiutta korostavat suuryritysten johtajien miljoonien eurojen kultaiset kädenpuristukset, joilla he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti mitään tekemättä.

Yksi nykyisen oikeusvaltion suurimpia haittoja pienyrityksille aiheutuu lainsäädännöstä, joka tehdään suuryrityksiä varten ja jota suuryritykset ovat vahvasti itse laatimassa. Tämä lainsäädäntö viedään sellaisenaan läpi yrityskentän myös pienyrityksiin, vaikka pienyritykset eivät edes pääse keskustelemaan lainsäädännöstä. Byrokratiasta on paljon puhuttu, mutta yhtä turmiollista on vaatia samoja työehtoja pienyrityksille kuin suurille. Suuret selviävät työsopimuksista aina rahalla, mutta pienyrityksillä liian usein on edessä yrittäjien omat joustot ja pahimmillaan konkurssit.

Talvella monen suuryrityksen budjettipalaverit pidetään alpeilla tai aurinkorannoilla. Itse budjettien välttämättömyydestäkin voidaan olla montaa mieltä, mutta kaikki tiedämme, että budjetteja tärkeämpiä noissa palavereissa ovat laskettelu ja illanvietot. Kaikki mukana olevat eivät pidä tällaista matkailua oikeana eikä tarpeellisena, mutta eivät uskalla kieltäytyäkään. Ammattitaitoa tärkeämpää alkaakin olla laskettelu- ja seurustelutaidot. Budjettipalavereissa sovitaan kulut. Jotta tällaisten humputtelukulujen määrää voidaan pitää korkeana, on vastaavasti tingittävä alihankintojen ja tilausten hinnoista. Humputtelun maksajina ovatkin tosiasiassa pienyritykset ja tehtaiden liukuhihnoilla ahkeroivat pienet ihmiset. Paradoksaalista tässä leikissä on se, että verottaja hyväksyy alppimatkailun kulut suuryritykselle, mutta jos pienyritys menee lähibaariinsa pitämään omaa kassanriittävyyspalaveriaan, verottaja ei tästä aiheutuvia menoja hyväksy.

Hienosti sanottuna segmentointi on johtanut neljän hinnan markkinoihin. Suuryrityksillä on suuret hinnat, pienyritykset joutuvat myymään samanlaiset suoritteet pienillä hinnoilla. Kolmannet hinnat syntyvät erilaisilla tukijärjestelmillä ja neljännen hintaluokan muodostavat ilmaispalvelut, jotka maksatetaan toisilta kerätyillä verorahoilla. Markkinat jakautuvat yhä selkeämmin suuryrityksiin, pienyrityksiin ja kolmanteen sektoriin. Pienyritysten asema näistä on selkeästi heikoin.

Tällainen eriarvoisuus on lyönyt läpi koko yhteiskunnan. Samaan aikaan kun tavallinen kansalainen viettää kaksi vuorokautta sairaalan käytävällä odottamassa hoitotoimenpiteitä ja vanhuksemme pidetään laitoksissa vaipoissa ja lääketokkurassa, matkustavat suomalaiset huippupoliitikot yksityislentokoneilla neuvottelemaan maapallon vielä ratkaisemattomista ongelmista kaukaisiin maihin. Torjumme tällaiset rinnastukset mielissämme sopimattomiksi, mutta ovatko ne sitä. Ja joutuvatko huippupolitiikot vanhuksina sairastaessaan tasavertaisesti sairaalaan käytäville hoitoa odottelemaan?

Miten pienyritykset voivat päästä tasa-arvoisempaan asemaan suurempiensa kanssa? Tässäkin tarvittaisiin yrittäjäasiamiestä, joka sovittelisi suurten ja pienten yritysten välisten sopimusehtojen kohtuullisuutta. Itse asiassa pienyrittäjä tarvitsee enemmän suojaa kuin kuluttajat, jos aidosti haluamme yritystoiminnan edistyvän Suomessa. Nykyiset ongelmathan johtuvat liian pitkälle viedystä sopimusvapaudesta.

Yrittäjäasiamiestä odotellessa pienyritysten ja niitä palvelevien tilitoimistojen on tehostettava yhteistyötään juridiikassa, hinnoittelussa, toimitusten aikatauluttamisessa ja varajärjestelyissä. Jo se on hyvä alku, että tilitoimistot ottavat nämä sopimusasiat puheeksi asiakkaidensa kanssa ja pyytävät saada nähdäkseen sopimukset ennen allekirjoittamista.  Ja mikä surullisinta – aloittaessaan yrittämisen on luovuttava kahdesta hyvän elämän kulmakivestä – kiltteydestä ja luottamuksesta liikekumppaneihin.

Sivut

LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute
 
Kirjaudu sisään