1. syyskuuta 2014

Internet and EDI in Effective Accounting



Julkaistu 12.12.2007

Taloushallinnon tehokkuudesta ja tuottavuudesta on puhuttu pari vuosikymmentä. Erityisesti on uskottu sähköisen taloushallinnon vähentävän merkittävästi taloushallinnon kustannuksia. Paljon odotuksia on kohdistettu verkkolaskutukseen.

Tiedotusvälineet kohkaavat jatkuvasti sitä, kuinka maailma muuttuu nopeasti ja kuinka meidän on sopeuduttava muutoksiin yhä nopeammin. Todellisuudessa muutokset ovat hyvin hitaita. Tiliote tositteena -palvelu tuli tuotantokäyttöön kesällä 1992, ja edelleen suurin osa kirjanpidoista Suomessa pidetään niin, ettei sähköisen tiliotteen mahdollistamaa automaatiota hyödynnetä. Toki sähköisiä tiliotteita otetaan vastaan, mutta siitä eteenpäin työtavat eivät juurikaan ole muuttuneet. Ensimmäiset verkkolaskut lähetettiin Suomessa 1999, ja valtaosa laskuista kulkee edelleen paperilla. Yhden ihmissukupolven aikana ei kovinkaan suuria tuottavuuteen vaikuttavia muutoksia saada taloushallinnossa aikaan.

Käytännössä onkin niin, että kaiken sen vähän, mitä tuottavuuden kehityksellä on saavutettu, olemme menettäneet moninkertaisesti puuhasteluun. Joku pienyritysten IFRS-hanke on niin kallis, ettei ole mitään mahdollisuutta saada tuottavuutta kehittämällä sen aiheuttamia lisäkustannuksia takaisin. Verohallinto on siirtänyt kaiken aiemmin tekemänsä työn automaation varjolla yritysten itse korvauksetta tehtäväksi. Verot eivät kuitenkaan ole vastaavasti alentuneet. Päinvastoin, yritykset joutuvat itse maksamaan automaation aiheuttamat lisäkustannukset. Kun verohallinnolta on vapautunut resursseja, ne käytetään teettämällä itsestään selvistä asioista monimutkaisia kyselyjä, joihin tilitoimistoilta menee yhä enemmän aikaa. Ei kai se voinut olla tarkoitus.

Ei riitä, että nyt teemme itsepalveluna ilmaiseksi aiemmat pankkien, vakuutusyhtiöiden, vero- ja muun julkishallinnon työt. Sähköisen taloushallinnon takia meille on tulossa yhä laajemmin internetin pakkokäyttö, jopa sakon uhalla. Saahan jo nyt eräistä käsin täytetyistä ilmoituksista sakot. Aikatauluja on kiristetty. Myös maksamisen aikatauluja kiristetään koko ajan, vaikka yrityksen maksut yhteiskunnalle jo alunperin ovat olleet etupainotteiset. Samaan aikaan globalisaatiota toteuttavat yritykset maksavat omat laskunsa entistä myöhemmin. Likdiviteettikatastrofi on valmis.

Ihmispalvelu on tyystin kadonnut eräistä palveluista ja jopa ihmisten nimet ja puhelinnumerot on piilotettu, jotta koneiden voima olisi täydellinen. Sähköinen taloushallinto mahdollistaa myös valvonnan lisääntymisen. Tietokoneilla voidaan valvoa pienimpiäkin virheitä, jotka aiemmin jäivät maamerkeiksi inhimillisestä elämästä. Myös sanktiot ovat lisääntyneet. Jos emme palvele sähköistä verottajaa riittävän nopeasti ja täydellisesti, saamme siitäkin entistä suuremmat sakot.

Joku uusi työmenetelmä toki voi merkittävästikin vähentää työhön käytettyä aikaa. Siitä ei kuitenkaan ole käytännössä mitään hyötyä, koska tuottavuushyöty maksetaan palvelun tuottajalle: esimerkiksi ulkoistuspalveluja tuottavalle yritykselle tai tilitoimistolle. Kansantaloudellisesti suomalainen kilpailukyky ei ole yhtään parantunut, mutta olemme kuitenkin menettäneet työpaikkoja, koska automaation vähentämät työpaikat eivät kompensoidu sillä, että automaatiota tuottamaan tarvitaan henkilökuntaa. Verkkolaskutuksen hyödyt on toistaiseksi menetetty moninkertaisesti kehittämis- ja konsultointikustannuksiin.

Joskus tuottavuushyödyn kustannukset ovat irvokkaita. Tämä on mahdollista silloin, kun palvelun rahoittajana on yhteiskunta. Sähköistä henkilökorttia on tarjottu kansalaisille kymmenen vuoden ajan, vaikka juurikaan ei ole ollut tarjolla palveluja, joissa korttia voidaan käyttää. Näin yhden henkilökortin käyttökerran kustannukset yhteiskunnalle ovat nousseet 4 000 euroon. Samalla tavalla palkka.fi-palvelun perustamis- ja käyttökustannukset eivät ole missään suhteessa palvelun yhteiskunnalle tuottamaan hyötyyn. Valtio on niin innoissaan tietoyhteiskunnasta, että talonpoikaisjärki jää liian usein hyllylle. Palkka.fi-palvelu tuhoaa kilpailun pienten yritysten palkkapalvelujen tuottamisesta, heikentää palkkapalvelujen tasoa pitkällä tähtäimellä ja maksaa moninkertaisesti enemmän kuin yksityisten palvelujen tuottaminen maksaisi. Ilmaispalvelun maksamme siis moninkertaisesti veroina, mutta siitä ei kukaan kanna huolta. Kaiken lisäksi palvelu ei edes ole kunnollista, koska siitä ovat puuttuneet yhteydet maksuliikenteeseen ja kirjanpitoon. Jos verohallinto olisi jättänyt miljoonat eurot hassaamatta palkka.fi-palveluun ja maksanut sähköisistä ilmoituksista korvauksen lähettäjille tai tilitoimistoille, olisivat sähköiset ilmoitukset saavuttaneet verohallituksen halvemmalla ja tehokkaammin.

Toki suuria menestyksiäkin on saavutettu. Parhaimpia innovaatioita Suomessa on ollut viitenumeropalvelu, jota on käytetty jo 35 vuoden ajan. Palvelu toimii niin hyvin, ettemme juurikaan sitä huomaa, emmekä pohdi. Toki älyttömiä ja turhan pitkiä viitenumeroita edelleen käytetään, mutta nekin on opittu hyväksymään. Viitteettä maksavatkin lähinnä vain kansainvälisiä taloushallinnon järjestelmiä käyttävät suuryhtiöt. Huonosti toteutetun viiteautomaation voi aina korvata uudella automaatiolla kuten pankkiviivakoodilla ja verkkolaskuilla. Innovaatiota ei osata käyttää kuin myyntilaskujen suoritusten kohdistamiseen, vaikka yhtä lailla voitaisiin ostoreskontran ja palkkojen maksujen valvonta automatisoida viitenumeroilla. Vaikka suomalainen kännykkä on käytössä kaikkialla maailmassa, ei valtakunnallista kirjanpitoon integroitua viitenumero- eikä tiliote tositteena -palvelua ole muualla maailmassa käytössä. Erilaisia vaatimattomia viritelmiä kyllä näkee. Tämä osoittaa, että tavarat ovat globaaleja, mutta palvelut eivät ole.

Jos viitenumeroita ei olisi, Suomessa tarvittaisiin 2 000 reskontranhoitajaa enemmän. Pankeissa tiliote tositteena -palvelu yhdistettynä muihin pankkipalveluihin mahdollisti pankkien suuren saneerauksen 1990-luvulla. Pankeista vähennettiin 25 000 henkilöä. Huvittava yksityiskohta on se, että kun pankit tallensivat itse asiakkaiden maksut, olivat maksuliikennepalvelut ilmaisia. Nyt itsepalvelu- ja automaatioaikana maksamme pankeille sekä maksujen saajina että maksajina. Ei ole ihme, että pankkien voitot ovat nousseet satumaisen suuriksi.

Pankkipalvelut ovat konkreettinen esimerkki siitä, kuinka automaatio vie työpaikat. Siksi puhuminen suomalaisesta työvoimapulasta on yksipuolista. Tässä on päinvastoin käymässä niin, että maailmassa on kohta kahdeksan miljardia ihmistä vailla järkevää tekemistä ja miljardi ihmistä tekee työt. Työn hedelmistä nauttivien määrä jää miljooniin, eikä tulonjako-ongelmia pystytä ratkaisemaan oikeudenmukaisesti. Siksi olen kääntänyt kelkkani automaation puolestapuhujana, jollainen vuosikymmenet olin.

Maksamme automaatiosta korkean hinnan. Suurten yritysten ja viranomaisten palveluksessa olevat eivät näe, kuinka suuri tuska nykyään on tietotekniikan hallitsemisessa. Jokaisen oikeastaan olisi palkattava oma kotinörtti hoitamaan tietokoneyhteyksiä. Ei riitä, että palomuurit ja virustorjuntaohjelmat tekevät internettyöskentelyn hitaaksi. Ei, joku paikka reistailee aina. Joko nettiyhteys pätkii, laajakaistayhteydet ovat poikki, palveluntuottajan järjestelmä on kaatunut, modeemi on rikki, kaapeli on mutkalla, verkko sekaisin, tietokone kaatuu tai nettiyhteys toimii, jos muistaa rukoilla iltarukouksessa armahdusta seuraavaksi päiväksi. Asiaan ei auta edes raha, koska ei edes voi tietää, mihin ottaisi yhteyttä vian takia. Kaikkein nöyryyttävintä on mennä pöydän alle matkapuhelimen kanssa saatuaan puolen tunnin odotuksen jälkeen yhteyden vikapalveluun. Niin monta kertaa olen selittänyt puhelimeen vilkkuu, ei vilku, jotta vian lähde voitaisiin paikallistaa. Aikaisemmin riitti, että osti kaksi kuulakärkikynää. Toisen sen varalle, että ensimmäisestä muste loppuu.

Automaation suurimmat kustannukset ovat vaikeasti mitattavissa, ja siksi niistä on alettu puhua vasta viime vuosina. Olemme aina töissä, koska voimme tehdä taloushallintoa missä päin maailmaa tahansa koska tahansa: niin jouluna, juhannuksena kuin yölläkin. Automaation takia taloushallinnostakin on tullut pakkotahtista työtä, vaikka tarkoitus oli juuri poistaa tylsä ja pakkotahtinen työ. Automaatio mahdollistaa työntekijän tehokkaan valvonnan ja työsuoritusten mittauksen. Joissakin tilitoimistoissa työpäivä on pilkottu jo kuuden minuutin jaksoihin. Eihän siinä ajassa ehdi edes vessassa käydä. Verohallinto on tehnyt tammikuusta tilitoimistojen helvetin. Esitäytetyn veroilmoituksen hinta kirjanpitäjille on ollut kohtuuttoman suuri. Tilintarkastajat saavat sentään levätä pakkotahtisen talven jälkeen, mutta kirjanpitäjille ei tällaista helpotusta suoda.

Automaatiota ei kuitenkaan voi vastustaa ja se etenee vääjäämättä. Yksi syy on se, että vaikka automaatio kansakunnan kannalta tuo monenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia ratkottavaksi, se tekee kuitenkin yksilön elämän mukavaksi. Ilman teollisuusautomaatiota ei tavallinen kansalainen voisi ostaa jääkaappeja, kodin viihdekeskuksia eikä tietokoneita. Jos pankkipalveluautomaatiota ei olisi, jonottaisimme pankkien kassoilla tai maksaisimme laskumme tuulikaapeissa. Kukapa sellaista enää haluaa, kun on tieto paremmasta ja mukavammasta elämästä.

Puhuminen palvelujen tuottavuuden jatkuvasta lisääntymisestä on myös puhetta epäinhimillisyydestä. Voi olla, että joku joskus juoksee sata metriä alle yhdeksän sekunnin, mutta se ei ole mahdollista ilman keinotekoisia olosuhteita eikä monimuotoista dopingia. Huipun perässä eivät 11 sekunnin juoksijat ole mitään, vaikka sekin vaatii suuria ponnistuksia onnistuakseen. Palvelujen tuottavuus johtaa samalla tavalla bluffiin ja mahdottomiin vaatimuksiin kaikilta. Pitäisikin puhua vaikuttavuudesta – sitä millaisia vaikutuksia uudistuksilla on.

Kolumnin nimi tulee kirjasta Internet and EDI in Effective Accounting (Salmi-Vahtera), joka ilmestyessään helmikuussa 1997 oli maailman ensimmäinen internet-taloushallintoa käsittelevä kirja. Kirja oli taloudellinen katastrofi, kuten niin monet muutkin liian aikaisin toteutetut hankkeet, vaikka kirjaa myytiin www-kirjakaupan avulla 30 eri maahan.

Yritysverotuksen oikeusturvassa on paljon korjattavaa



Julkaistu 16.10.2007

1 kommentti |

Verotuksen kritiikki on aloitettava toteamuksella siitä, kuinka verohallinnon osaaminen ja palvelutaso ovat merkittävästi parantuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämän liturgian toistaminen antaa oikeuden pohtia verotuksen nurjaa puolta. Silti useimmat eivät uskalla esittää kritiikkiä julkisesti. Verohallintoa pelätään. Virallinen Suomi on halunnut työllistäviä kasvuyrityksiä ja lisää yrittäjyyttä Suomeen. Samaan aikaan verohallinto on eri tavoin lisännyt verotuksen byrokratiaa ja kiristänyt verotusta. Näin on syöty yrittäjyyspolitiikan eväitä. Tämä on tapahtunut hallitusten tietämättä virkamiestyönä.

Suomessa yrittäjän oikeusturva on monessa mielessä vähäinen. Uskotaan, että verotuksen ylilyönneistä puhuvat katkeroituneet yrittäjät, jotka syyttävät omasta epäonnistumisestaan ja veronkiertoyritystensä paljastumisesta verottajaa. Verottajan ylilyöntejä tapahtuu kuitenkin yllättävän paljon. Joskus ne johtavat inhimillisiin tragedioihin. Kun verotarkastuksessa halutaan saada aikaan näkyviä tuloksia jo pelkästään pelotevaikutuksen synnyttämiseksi, on helpointa käydä niiden kimppuun, jotka eivät rehellisistä lähtökohdistaan huolimatta ole hallinneet kaikkea verotuksen monimutkaisuutta ja joilla ei ole varaa hakea oikeutta. Jälkiverotus on sitä helpompaa, mitä paremmin kirjanpito on pidetty, koska kaikki tekevät virheitä – ainakin, jos niin halutaan tulkita.

Suurin osa verotuksesta tapahtuu aivan oikein. Se ei kuitenkaan lohduta yrittäjää, joka on joutunut epäoikeudenmukaisuuden mankelin puristukseen. Päättäjämme ovat vuodesta toiseen vakuuttaneet, että jokaisen turvapaikan hakijan tapaus on käsiteltävä yksilöllisesti ja hänellä on oikeus valittaa päätöksistä valtion kustannuksella yhä uudestaan. Kielteisen verotuspäätöksen saanut yrittäjä ei voi edes uneksia tällaisesta oikeusturvasta. Yrittäjän on turha odottaa valtion maksamaa oikeusavustajaa, eikä edes valitusoikeus ole itsestään selvä. Verotuksessa kaikki asiat voidaan muuttaa verovelvollisen vahingoksi. Tämä oikeus on annettu verottajalle talousrikollisuuden torjumiseksi. On uskottu, että kaikkien porsaanreikien tukkiminen on mahdotonta, minkä vuoksi tarvitaan yleislauseke (verotusmenettelylain 26 §).

Verohallitus on epäonnistunut organisaationsa suitsemisessa. Jos verohallinnossa joku on yli-innokas, ei ole keinoja saada tällaista henkilöä kuriin. Päinvastoin organisaatio suojelee tällaista virkamiestä monin eri tavoin. Yli-innokkaiden verottajien mielikuvitus on rajaton. Jonkinmoisena arvonlisäverotuksen tuntijana en olisi ikinä keksinyt käydä museomoottoripyöräyrittäjän kimppuun väitteellä, että Italiasta ostetun 1930-luvulla valmistetun moottoripyörän ostotositteessa ja vanhassa rekisteriotteessa on eri henkilön nimi, minkä vuoksi pyörän entisöintiin ja myyntiin ei voida soveltaa marginaaliveromenettelyä. Kysyä voi, miksi tällainen tulkinta tehdään, koska yrityksen tilinpäätöksestä on helppo nähdä, että yritys kaatuu tulkinnan myötä. Mitä kicksejä verottaja saa siitä, että se kehittää tulkintoja, joilla se tappaa pienyrittäjyyttä? Onko parempi, että yrittäjä joutuu elinikäiseen velkavankeuteen ja toimeentulotukiluukulle?

Kansalaisten tasavertaisuuden kannalta on ongelmallista, että toiset tarkastajat hyväksyvät oikeustoimen, jota toiset eivät hyväksy. Verotusmenettelylakiin vedoten kumpikin tarkastustoimenpide voidaan osoittaa oikeaksi. Vaikka asiaan puuttuminen olisi poikkeuksellista, ei ratkaisua saa muutetuksi enemmistöratkaisuihin vedoten. Joskus verotarkastajat ottavat ylimmän yritysjohdon roolin. He tulkitsevat, onko vientimatka tarpeellinen ja kuinka usein vientimatkoja saa tehdä. Tuskin suuren pörssiyhtiön johtajien myyntimatkoja esitetään hylättäväksi, vaikkei vientikauppoja heti tulisikaan.

Verotuskäytäntö uudistuu hitaammin kuin liike-elämä. Nokian verkottumista on ihailtu 15 vuotta ja ylistetty sen nerokkuutta. Kun pienyritys yrittää verkostoitumalla tehostaa toimintaansa ja hallita riskejään, voi verotarkastaja hylätä tästä aiheutuneet menot toisten yritysten menojen maksamisena.

Yrittäjistä on tehty toistensa verotarkastajia, mutta ei siinä vielä kaikki, he ovat myös toistensa veronmaksajia.

Oikeusvaltion kummallisuuksia on ostajan velvollisuus tarkistaa kaikista ostolaskuista myyjän kuuluminen ennakkoperintärekisteriin. Jos tarkistus on jäänyt tekemättä, voidaan ostajalle määrätä 40–60 % ennakonpidätysmaksu veronkorotuksineen ja korkoineen – jopa siitä riippumatta, että myyjä on maksanut kaikki veronsa. Edes miljoonaoptiotuloja saavilla ei ole noin korkeaa marginaaliveroprosenttia. Ennakonpidätys luetaan myyjän maksamaksi veroksi. Lakitekstin mukaan tämä rangaistus voidaan määrätä vain työsuorituksesta, mutta verotuskäytännössä tulkintaa on laajennettu tavarakauppaan, johon liittyy vähäinen työsuoritus. Jos tuollainen laki tarvitaan, verotuksessa tulisi aina tarkistaa myyjän verotilanne, eikä ennakonpidätystä tule kaavamaisesti pidättää ostajalta, etenkään enempää kuin myyjä maksaisi tästä tulosta veroa. Tietokoneiden aikana tarkistuksen tekeminen ei vaadi työtä muutamaa minuuttia enempää.

Verottajalla ei ole mitään määräaikoja, joten lopulliset ratkaisut voivat kestää kymmenenkin vuotta. Siinä ajassa monet yritykset ja yrittäjät menehtyvät päätöstä odottaessaan. Verottaja kuitenkin ehtii tehdä ajoissa ratkaisunsa, jos asia vanhenisi. Jouluviikolla tehdään useita arvonlisäveropäätöksiä, jos verotusoikeus on vaarassa vanheta vuoden vaihteessa. Jälki on joskus kiireen näköistä: varman päälle verottamista ajatuksella, että valittakoon, jos ei ole tyytyväinen. Merkittävä parannus olisi, jos viranomaisen täytyisi tehdä ratkaisunsa korkeintaan vuodessa ja jos siihen ei pystyttäisi, verottajan vaatimukset raukeaisivat. Tämä olisi verotuksen hoitotakuu.

Virkamiehet voivat työajallaan pohtia mitättömiäkin asioita, jolloin jälkiveroja on määrätty euronkin virheistä. Yrittäjän on mahdotonta vaatia tällaisia virheitä oikaistavaksi, koska valituksen tekeminen maksaa, vaikka nuo pikkuvirheet olisivatkin osia isommasta kokonaisuudesta. Pieniin verovirheisiin tulisi puuttua vain, mikäli niitä tehdään systemaattisesti. Verotuksen rangaistukset ovat suuria, jos niitä verrataan väkivaltarikoksiin. Toisin kuin muussa rikollisuudessa, näyttöjen ei tarvitse olla täysin pitäviä, vaan subjektiiviset näkemykset riittävät tuomion perusteeksi. Lailliset oikeustoimet voidaan määrätä verorikoksiksi, jos esitetään, että oikeustoimi on ilmeisesti tehty verojen välttämiseksi. Jopa liikojen verojen maksaminen voidaan tulkita veronkierroksi, jos tulkinnalla voidaan saada vielä enemmän veroja maksuun.

Jälkiverot veronkorotuksineen ja veronlisäyksineen ovat erityisen suuria rangaistuksia, koska pelkästään valtion vaatimat korot ovat kaksi kertaa markkinakorkoja suuremmat. Kun näitä maksuja ei saa vähentää verotuksessa, on niiden maksamiseksi ansaittava tuloja, joista taas on maksettava sekä arvonlisä- että tuloverot. Rangaistuksen suuruuden takia tulisi tulkinnanvaraiset asiat ratkaista verovelvollisen eduksi. Näinhän väkivaltarikollisuudessakin tehdään. Ankarasta rangaistuskäytännöstä aiheutuu myös ankara kirjanpitokäytäntö, jossa tilitoimistot ratkaisevat tulkinnanvaraiset asiat verovelvollisen vahingoksi. Kaikkiin asioihin ei yksinkertaisesti voida hakea verottajan ennakkotietoa eikä verokonsultin näkemystä. Jos eduskunta säätää epäselviä lakeja, ei niitä saa käyttää yrittäjien rankaisemiseen, vaan epäselvyydet ja tulkinnanvaraiset seikat on aina tulkittava verovelvollisen eduksi. On tunnustettava, että verohallinnossakin erikoistutaan eri veroihin ja verotusasioihin, jolloin virkavalta kokonaisuudessaan on aivan ylivertainen pienyrittäjään verrattuna.

Toki on niin, etteivät kansalaiset saa verotuksessa vähentää saamiaan julkisia rangaistuksia. Liikennesakkoja ja pysäköintivirhemaksuja lukuunottamatta rangaistukset ovat kuitenkin lieviä itse tekoon suhteutettuna. Rangaistuksia ei määrätä tulkinnanvaraisissa asioissa. Lisäksi rangaistukseen ei vaikuta asian viivästyminen hallinnossa, kuten verotuksessa käy aikaan sidottujen maksujen vuoksi. Lähtökohtaisesti väärin perustein määrätyt verot on maksettava, vaikka asiasta valitettaisiin. Tämä voi aiheuttaa likviditeettiongelmia, joka heijastuu uusien verojen maksun viivästymisenä. Verotuskäytäntö on etupainotteinen, jolloin veroja joudutaan maksamaan ennen kuin vastaavat tulot ovat käytettävissä. Nämä kaikki lisäävät rangaistuksen vaikuttavuutta.

Olisi kohtuullista, että veronkorotuksia ei määrättäisi tulkinnanvaraisista asioista lainkaan, ja verotuksen korkorangaistukset vastaisivat yleistä korkotasoa. Korotusten tasoa tulee lieventää. Veronkorotus ja viivästysseuraamukset voivat johtaa kokonaisveron määrään, joka on lähes kaksinkertainen itse veron määrään verrattuna. Yhteiskunta on yleisesti sitä mieltä, ettei rangaistusten kovuudella ole vaikutusta rikollisuuteen, mutta verotuksessa uskotaan, että ankarat rangaistukset vähentävät verorikkomuksia. Todelliselle rikolliselle veronkorotuksen määrällä ei ole mitään merkitystä, koska hän ei kuitenkaan maksaisi mitään veroja. Sen sijaan rehellisesti toimivat yrittäjät joutuvat suurista korotuksista vaikeuksiin.

Pienimuotoinen verotustulkintojen kokeilu lisääntyisi jonkun verran, jos verosanktioita lievennettäisiin. Silti meidän tulisi oppia katsomaan niitä sormien läpi samalla tavalla kuin muutaman kilometrin ylinopeudet hyväksytään. Tärkeintä on, että yritetään, koska se tarkoittaa työpaikkojen lisääntymistä ja sitä, että yhä useampi suomalaisista on pois sosiaaliturvalla elämisestä. Hyötyjen rinnalla neuvottelulounaalla nautittu keskiolutpullo ei merkitse mitään.

Valittakoon, jos ei ole tyytyväinen -systeemi antaa verottajalle mahdollisuuden huolimattomiin päätöksiin, jossa verovelvollisen näkökulmaa ei yritetä selvittää tai ainakaan siihen ei haluta uskoa. Tällaiset ratkaisut voidaan jättää kokonaan perustelematta. Pahimmillaan verotuspäätöksessä ei edes tarkastuksen selviäkään virheitä korjata, vaan ainoa perustelu on: "Jälkiverotus on toimitettu verotarkastuskertomuksen esityksen mukaan. Annetun vastineen perusteella ei ole syytä poiketa verotarkastuskertomuksen esityksestä." Näin vastineessa esitettyjä asioita ei mitenkään perustella vääriksi. Joskus tulee mieleen, ettei vastinetta ole edes luettu.

Verottajan ketjun yhtenäisyys on vakava uhka verovelvollisen oikeusturvalle. Verotarkastajan ylilyönnit menevät verotuspäätöksen laatijalla läpi. Jos oikaisulautakunta ei jaksa perehtyä asiaan riittävän perusteellisesti, ollaan hallinto-
oikeudessa, jossa verotuspäätös ei ainakaan epäselvissä tapauksissa enää muutu. Joskus saa vaikutelman, ettei hallintooikeus sekavissa tapauksissa enää jaksa perehtyä asiaan. Se on inhimillistä, mutta ei oikeusturvan kannalta hyväksyttävää. KHO taas ei näytä antavan kuin poikkeustapauksessa lupaa valittaa virheellisestä päätöksestä, etenkin kuin asia olisi pitänyt jo alemmissa asteissa huolellisesti valmistella ja selvittää.

Edes sellaisessa tapauksessa, jossa hallinto-oikeus on verottanut erän, jota oikaisulautakunnassa ei ole verotettu, ei ole saatu KHO:sta valituslupaa virheitten oikaisemiseksi. Hallinnossa ilmeisesti ajatellaan, että talousrikollisia ne ovat joka tapauksessa ja yrittävät vain selittämällä päästä pälkähästä. Hallinto-oikeuksiin tehtäviä valituksia on aiottu rajoittaa, mutta veroasioissa sitä ei missään tapauksessa pidä tehdä. Päinvastoin. Siellä on lisättävä suullisia käsittelyjä, jotta verovelvollinen voi saada varmuuden siitä, että hänen asiansa käsitellään asianmukaisesti. Veroasiat ovat usein monimutkaisia ja laajat paperikäsittelyt johtavat siihen, ettei asiakirjoihin perehdytä kunnolla. Vain suullinen käsittely mahdollistaa vastakysymysten esittämisen ja asian kunnollisen perustelun.

Vielä 1950-luvulla taskukellon tai polkupyörän varastamisesta joutui kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Sen jälkeen rikostuomiot ovat minimalisoituneet, mutta veroasioissa rangaistukset ovat kasvaneet. Kirjoituksen tarkoitus on saada yrittäjien oikeusturvaa kohtuullisemmaksi ja saada pienyrityksille samat oikeudet, jotka suuryrityksillä jo on. Tottakai haluan, että verovilpistelystä joutuu edelleen maksuvelvolliseksi.

 

Kaikki hyvin, jos siltä näyttää



Julkaistu 14.8.2007

Muutama vuosi sitten otin itselleni mission. Kun joskus löydän jonkin yhteiskunnallisen asian, josta voi sanoa, että onpa hyvin hoidettu, lopetan omalta osaltani maailmanparantamisen. Nyt alkaa näyttää uhkaavasti siltä, ettei tällaista armahdusta suoda. Olen perehtynyt viime vuosina mm. konkurssiyrittäjien asemaan, verovelvollisen oikeusturvaan, kirjanpitorikostuomioihin, pienyritysten sopimusoikeudelliseen asemaan, eläke- ja veronmaksu- sekä ilmoitusvirheiden rangaistuksiin, perintöverotukseen, pörssikurssien muodostumiseen, eläkevakuutusturvaan, tietoyhteiskuntaan, asuntorakentamiseen, lasten huostaanottoon, kehitysapuun ja turvapaikkaprosesseihin. Kaikissa on enemmän tai vähemmän suuria epäkohtia. Viimeksi otin autettavaksi yrittäjän, joka halusi alkaa uuden elämän ja selvittää vanhan takausvelkansa, jotta saa paperinsa puhtaaksi. Siitäkin systeemistä löytyi mielenkiintoisia asioita.

Ulosoton ympärillä pyörii pankkeja, perintäyhtiöitä, ulosottoviranomaisia ja luottotietoyhtiöitä, mutta kukaan ei tunnista yrittäjän olevan ihminen, eikä myöskään mikään paperilla oleva päätös. Kukin tietää pienen murusen asiasta, mutta kokonaisuutta ei hallita. Yrittäjän on tällaisessa tilanteessa mahdoton selviytyä. Byrokratia ottaa työvoiton sinnikkäimmästäkin asioiden selvittäjästä. Ilmankos takausvelallinen yrittäjä oli jo vuosia sitten luovuttanut.

Viime talven tilintarkastuksissa huomasin, että joko olen tulossa vanhaksi tai sitten sääntöjä on nykyään paljon enemmän ja tilinpäätökset tehdään entistä nopeammin. Tarkastin ja tarkastin iltoja, öitä ja viikonloppuja käyttäen päivät pääskytysten. Kuitenkin asiakkaani ovat näitä pienen pieniä, ja asiakkaita minulla on juuri sen verran, etteivät ota KHT-auktorisointia pois. Joillakin kavereilla on kymmenen kertaa enemmän tilintarkastusasiakkaita.

Minun oli pakko rikkoa tilintarkastajia velvoittavia sääntöjä, koska aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Oli tehtävä valinta, tehdä joko tarkastustyö tai dokumentointi huonosti. Valitsin jälkimmäisen. Nyt odotan viimeistä tuomiota. Joku viisas sanoisi, että palkkaa apulainen tekemään dokumentointi, ehkä jopa itse tarkastuskin. Sitten oltaisiin juuri siinä, mistä haluttiin pois, eli maallikkotarkastuksessa. Vanha kansa on opettanut minua, että anna työ toiselle ja tee itse uudestaan perässä. Miten ihmeessä pienten yritysten tarkastuksen voi tehdä kokemattomien apulaisten kanssa aidon oikeasti. Leikkityötä toki voi teettää ja kun siitä laskuttaa, kaikki näyttää hyvältä.

En suostu tunnustautumaan surkeimmaksi tarkastajaksi Suomessa ja tietokoneen hyödyntämisessä tilintarkastukseen uskon edelleen päihittäväni kollegani mennen tullen. Mutta suositusten mukaista tarkastusta en pysty tekemään. Koska tuomion uhka on selän takana peikkona, aloin kirjoittaa puumerkkejäni tarkastamiini tositteisiin ja asiakirjoihin. Luotan siihen, etteivät yritykset vaihda tositteita ja tiliotteita heti tarkastajan poislähdettyä.

Monilla pienillä yrityksillä ei ole enää edes kopiokonetta. Ja vaikka olisikin, ei ole järkevää kopioida papereita, jotka saa koska tahansa Internetistä. Tällaisia ovat kaupparekisteriotteet, tiedot yrityksen kuulumisesta eri rekistereihin ja yhä useammin myös tilinpäätökset, tiliotteet ja kirjanpidot. Tietojen luotettavuus Internetissä voittaa tarkastajan valokopiot kirkkaasti. Suosituksissa on paljon ikärasismin piirteitä. Jos vanhimmat tarkastajat eivät käytä tietokoneita työssään, tulee kaikkien elää paperikopioiden maailmassa.

Tilintarkastajien suositusten takana ei tosiasiassa ole pyrkimys hyvään tilintarkastukseen. Ei, tarkoitus on työllistää apulaiset ympäri vuoden vaikka turhaankin työhön ja luoda raskassoutuinen hyvä tilintarkastustapa, jonka noudattamisella vältetään vahingonkorvaukset lopputuloksesta riippumatta. Kaikista puheista ja laadun valvonnoista huolimatta tilintarkastuksen laatu on viime vuosina heikentynyt. Pieniinkin yrityksiin lähetetään joka vuosi uudet tarkastajan apulaiset, jotka tosiasiassa opiskelevat taloushallintoa asiakkaansa opastuksella. Jokainen meistä on joskus ollut nuori ja kokematon ja tarvinnut opastusta työelämässä. Maailma ei pyöri, jos nuoret eivät saa käytännön oppia. Protestoinkin sitä, että opetuksesta pitää maksaa hyvä kate varsinaisille tilintarkastajille, ja sitä teatteria, joka osaamisen ympärille on rakennettu. Kisällistä maksettakoon vain palkka, ei sen enempää.

Suositukset irtautuvat yhä enemmän tosielämästä. Esimerkiksi tilintarkastajille on laadittu suositusluonnos uudesta osakeyhtiön tilintarkastuskertomusmallista. Pitkästä kertomuksesta 90 prosenttia käytetään sen selittämiseen, ettei tilintarkastaja oikeastaan vastaa mistään ja 10 prosenttia on lausuntoa tilinpäätöksen oikeellisuudesta. Sellaisen kertomuksen antaminen pienille osakeyhtiöille on mahdotonta, koska se on niin monipolvinen ja vaikeasti ymmärrettävä. Voi olla, että tuollainen kertomus joudutaan antamaan pörssiyhtiöille, mutta pienten osakeyhtiöiden kohdalla kyse on liioittelusta.

Pahimmat pelot IFRS-tilinpäätöksiin liittyvistä riskeistä ovat jo toteutuneet, vaikka noususuhdannetta eletäänkin. Edelleen pörssiyhtiön uusi johto siivoaa pöytänsä vanhan johdon tase-eristä, vaikka IFRS:n piti tuoda ne ainoat ja oikeat tilinpäätöstiedot. Joku tällaisissa tapauksissa rikkoo lakia, joko vanha tai uusi johto, mutta tilintarkastaja varmasti. Tasearvojen testaukset ovat osoittaneet, että kaikki luvut voidaan osoittaa oikeiksi siitä riippumatta, miten ostettu tytäryhtiö tuottaa. Valitettavan usein tilinpäätöksen laadinnassa ensin otetaan luku ja sitten etsitään sille sopivat perustelut.

Uudet pienyritysten IFRS-suositukset on julkistettu luonnoksena. Tasehyödykkeiden käypä arvo on selvitettävä. Muu myynnissä oleva kuin vaihto-omaisuus on selvitettävä myyntihintoja ja myyntiin laittamisen faktoja myöten. On tiedettävä milloin ja millä hinnalla myynti onnistuu. Selvitettävä myynnin vaikutus yrityksen tulokseen. On annettava selvitys, jos käypää arvoa ei voida selvittää. Kerrottava hyödykkeen poistomenetelmät ja jäljellä olevat kannattavat eliniät. Leasingit on kirjattava taseeseen. Työntekijöiden tulevat viiden vuoden palkankorotukset diskontataan. Tulevien viiden vuoden verolaskelmista laskettava verovelkoja ja -saamisia. Selvitykset edellisen tilikauden virheistä. Lainaehtojen muutokset ja maksuvirheet eriteltävä. Taseet taas nurinpäin. Lisää liitetietoja. Jollei 400 sivun pienohjeet sovellu, on sovellettava 4000 sivun isoja IFRS-ohjeita.

Ei tuosta hulluudesta enää jaksa sanoa mitään. Ei kai kukaan tosissaan usko, että joku osaisi tuollaisia tilinpäätöksiä tehdä. Siis oikeasti, edes yhden kerran elämässään. Isoissakaan tilintarkastustoimistoissa kaikki KHT-tarkastajat eivät osaa IFRS-tilinpäätöksiä, mutta eivät osaa asiakkaatkaan. Siksi toimistojen IFRS-osaajat tekevät isolla rahalla monen pörssiyhtiön tilinpäätöksiä. Osaajatkin tekevät työnsä IFRS-kirjan avulla. Kuka ihmeessä tällaisen tilinpäätöksen on halunnut?

Jokainen, joka on tehnyt yhdenkin tilinpäätöksen elämässään, tietää, että uusien säännösten takana voi olla vain koko ikänsä jossain norsunluutornissa elänyt korkeasti koulutettu ihminen, jolla ei ole tuntumaa elämään. Ihmetellä ei pidäkään suositusluonnosten kirjoittajia vaan niitä päättäjiä, jotka maksavat työstä palkkaa ja vielä osallistuvat työn ohjaamiseen, julkistamiseen ja lobbaamiseen. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

PK-IFRS:ää pakkomyydään meillä sanoilla vapaus, veljeys ja tasa-arvo, jotka nyt kirjoitetaan muodossa vapaaehtoisuus, yksinkertaisuus ja yhdenmukaisuus. Vapaaehtoisuus muuttuu pakoksi, kun säännöksiä seuraavan kerran yksinkertaistetaan. Monimutkainen saadaan yksinkertaiseksi, kun sen rinnalle rakennetaan jättiläishirviö (IFRS). Yhdenmukaisuus on juhlapuheiden hyve, jota koskaan ei voida saavuttaa edes yhdessä maassa, saatikka globaalisti.

Asiat ovat hyvässä mallissa yhteiskunnassamme. Parhaat kirjanpitäjät tekevät parhaita tilinpäätöksiä, joita tarkastavat parhaat tilintarkastajat, joita valvovat toiset parhaat tilintarkastajat. Parhaat juristit hoitavat konkursseja ja perintäasioita. Parhaat yritystoimintaa tuntevat virkamiehet TE-keskuksissa, Sitrassa ja Tekesissä jakavat verorahoja parhaisiin hankkeisiin, jotka työllistävät koko Suomen. Parhaat verotarkastajat opastavat yrityksiä verotuksessa. Maailma on valmis. Enää tarvitaan työn alla oleva EU-hanke pienyritysten aseman helpottamiseksi. Tosin vanhaa miestä hanke pelottaa. 20 vuotta sitten Suomessa oli kolme verokonsulttia. Sitten hallitus toteutti hallitun rakennemuutoksen, jonka muun muassa piti yksinkertaistaa verotus. Nyt Suomessa on 300 verokonsulttia sekä tuhatkunta verotuksen hallitsevaa kirjanpitäjää ja tilintarkastajaa.

Kaikki unohtavat sen, että käytännössä työt teetetään yhä useammin kokemattomilla henkilöillä kiireessä ja suorituspaineissa. Olemme autuaan tietämättömiä, että suuret yritykset vaativat pieniltä yrityksiltä suuria ennakkolaskutuksia, jotta tilivuoden budjetoidut kulut saadaan täytetyksi. Ummistamme silmämme siltä, että hienojen papereiden takana on yhä useammin copy paste -tekniikalla tehtyjä papereita, joita ei aina edes ehditä editoimaan tilannetta vastaavaksi, saati että joku todella tekisi näin esitetyt työt.

Kun kaikki erikoistuvat omaan pieneen hiekkalaatikkoonsa, voimme elää prinsessa ruususen unta ja kuvitella, että asiat ovat kunnossa. Mitä suuremman laskun yritys saa, sitä varmemmin asiat ovat oikein tehty. Vai ovatko? Onneksi kukaan ei enää ymmärrä kokonaisuuksia, eikä osaa päässälaskua, jolloin suuriakin virheitä voidaan suoltaa tietokoneista, kun kenenkään osaaminen eikä mielenkiinto riitä hahmottamaan, ettei keisarilla olekaan vaatteita.

Olemme menneet ojasta allikkoon. Keisarilla ei todellakaan ole vaatteita. Kulissit ovat komeat, mutta ne ovat vain teatteriesitystä tosielämästä. Olemme onnellisia, kun säännöt ovat hienoja ja valvontamenettelyt kattavia. Kaipa se sitten on niin, että kaikki hyvin, jos siltä näyttää.

Thaimaan sivuliikkeen avaajat, veneilijät ja moottoripyöräilijät



Julkaistu 15.5.2007

Tilitoimistoon tuli ruskettunut yrittäjä tuomaan kuukauden tositteensa kirjattaviksi. Rusketus oli tullut Thaimaasta, ja matkaliput olivat jääneet tositeaineistoon mukaan. Yrittäjä oli kuullut, että matkakulut ovat vähennyskelpoisia, jos lomansa aikana käy katsomassa rakennuksia, joita suunnittelee ostavansa yritykselleen ja sitten laittaa ne vuokralle. Hyvä. Koska kyse on liiketoiminnan laajentamisesta ja palvelujen viennistä, olivat matkalla mukana myös aviopuoliso ja perheen kolme lasta. Mitään osoitteita tai välittäjien yhteystietoja hän ei kuitenkaan ollut ottanut mukaansa, saati esisopimuksia.

Kirjanpitoihin yritetään ujuttaa milloin mitäkin. Harmitonta on pitää yhtiökokous koko perheen voimin jossain kulttuuriravintolassa, ja ottaa vielä konjakit kahvin kanssa vuoden ahkeroinnin kunniaksi. Monet neuvottelut on pidetty kaveripiirissä, vaikka kaverit eivät välttämättä mitenkään liity yrityksen toimintaan. Alan seminaareja löytyy Pariisista ja osallistumismaksun maksamisen jälkeenkin voi jäädä voitolle, kun kirjanpitoon kirjataan myös viikonloppuloman hotellikulut. Isommissa yrityksissä kaverit otetaan mukaan Savonlinnan oopperajuhlille ja Lapin mökeille pohtimaan tulevaisuuden yhteistyön mahdollisuuksia.

Monen yrityksen tilinpäätöksestä löytyy golfyhtiöiden osakkeita, kalastuspaikkojen osuuksia, kesämökkejä, lomaosakkeita, asuntoautoja – sen mukaan, mikä perheen kiinnostus maailmaan on. Jotkut kehuvat trendilehdissä, että kaikki vaatteet laitetaan verotukseen. Jotkut maksavat palkkoja kilometrikorvauksina. Jotkut ajavat kaupunkirallia muutamia kymmeniä kilometrejä ja sitten mennään töihin.

Jos ujutukset menevät läpi, ovat hyödyt marginaalisia. Täysin laillisella verosuunnittelulla päästään suurempiin verosäästöihin kuin vaatteilla kikkailemalla. Menoista on maksettava luontoisedun verot käyvän arvon mukaan. Mökeistä ja veneistä joudutaan luopumaan viimeistään eläkkeelle lähdettäessä. Silloin menetetään myyntiin liittyvät verosäästöt. Jo verotettua myyntivoittoa ei yrityksestä saada pois veroja maksamatta. Mökin siirtäminen seuraavalle sukupolvelle vaikeutuu. Kaikkein suurin virhe on ostaa yrittäjän käyttämä asunto yritykselle.

Jos verotuksessa näihin yksityistalouden menoihin puututaan, ollaan ihmeessä. Pahimmillaan verotus tapahtuu peiteltynä osingonjakona, jossa verojen määrä on suurempi kuin alkuperäisen menon määrä on ollut. Veronkorotukset ja veronlisäykset jäämämaksuineen ovat sinänsä kohtuuttomia rikkomukseen nähden. Hyötyjä ja haittoja vertaamalla päädytään helposti kohtuuttomaan riskinottoon. Etenkään osakeyhtiöissä turhia riskejä ei tule ottaa, henkilöyhtiöissä sanktiot ovat lievemmät.

Tällaiset yksityistalouden menonsa erilaisilla tarinoilla kirjanpitoonsa ujuttavat yrittäjät tekevät hallaa paitsi itselleen, myös kaikille muille yrittäjille. Juuri siksi verotarkastajat ovat niin epäluuloisia ja juuri siksi he näkevät yksityistalouden menoja sielläkin, missä niitä ei ole.

Yrittäjät eivät yksin ole syyllisiä omien menojen kirjaamisessa kirjanpitoon. Syyllisiä ovat – yllätys, yllätys – valtio, suuret yritykset ja me taloushallinnon ammattilaiset.

Verotuskäytännöllä hyvätuloisia tuetaan. Ne, joilla olisi varaa ostaa veneet ja moottoripyörät omilla rahoillaan, ostavat harrastepelinsä yhtiöilleen. Verottaja on sen hyväksynyt, jos on maksettu luontoisedusta verot. Tämä innostus on opittu isoilta firmoilta, joissa johdolla on mitä ihmeellisimpiä ja kalliimpia verottomia etuja. Pienyrittäjiä ei saa kohdella huonommin kuin palkansaajia.

Kohtuus kaikessa. Jos nämä menopelit hankitaan yritykselle omistajan työsuhde-eduksi, ei niistä pidä sallia arvonlisäveron vähennystä, eikä poistoja. Veneet tulisi vähentää myös nettovarallisuudesta. Vaikka luontoisetu määrättäisiin myös veneen ostohinnalle, olisi se kuitenkin yrittäjälle edullisempaa kuin palkan tai osinkojen maksu. Joka tapauksessa kyse on verotusriskistä. Kun moottoripyöräinnostus lisääntyy, verottaja tekee täsmäiskun. Moottoripyörän tarakalle tuskin otetaan yritysvieraita. Sen sijaan veneen käyttökulut voi laittaa kirjanpitoon, kunhan löytää matkaan yritysvieraita edes muutaman kerran kesässä. Kulujen on oltava edustuskuluja ja oman käytön osuudesta on laskettava luontoisetu.

Suurten yritysten käytännöt tulevat myös pienten yrittäjien tietoon. Erään suuren yrityksen suunnittelupäivien Lapin ohjelma keskittyi lasketteluun, monotansseihin, cocktailjuhliin ja saunomiseen. Niiden välillä oli poro- ja moottorikelkka-ajeluja. Yrittäjä halusi omat Lapin matkansa kirjanpitoon, koska nämä selvästi yksityistalouden menot näyttävät olevan vähennyskelpoisia. Yrittäjä ei tiennyt, että Lapin ohjelmia oli kaksi. Tämä oikea, jonka hän oli saanut käsiinsä ja sitten virallinen ohjelma, joka laitettiin yritysten kirjanpitoon. Virallinen ohjelma täyttyi seminaareista, neuvotteluista ja tulevaisuuden suunnitteluista, jotka kestivät myöhään yöhön. Neuvoisin suuria yrityksiä käyttämään oikeassa ohjelmassa häviävää mustetta tai itsetuhoutuvaa sähköpostia, jotten jatkossa joutuisi selittämään pienyrittäjälle, ettei hänellä ole samoja oikeuksia kuin suurten yritysten johdolla.

Olemmeko me ammattilaiset syyllisiä, jos emme osaa/jaksa/ehdi/halua selvittää asiakkaalle kaikkia laillisia järjestelyjä, joilla maksettavia veroja voidaan vähentää tai verojen maksua myöhäistää? Päinvastoin, tilitoimistojen ja tilintarkastajien pitää tarvittaessa selvittää yrittäjälle yksityis- ja yritystalouden välisellä harmaalla alueella olevia asioita.

Tavallisista verotuksessa hyväksyttävistä menoista tulee pitkä penni. Tietokoneet ja nettiyhteydet, joita käytetään työ- ja kotiasioiden hoitoon tulevat puolet halvemmiksi, kun niistä saa vähentää sekä arvonlisä- että tuloveron. Hyvin pidetystä ajopäiväkirjasta kertyy yllättävän paljon työajoja, joista voi nostaa verottoman korvauksen. Yhtiölle annetusta käyttöpääomalainasta saadusta korosta maksetaan käytännössä vain kahden prosentin vero. Koko henkilökunnalle järjestetyt kuntosalit ja urheilutempaukset ovat vähennyskelpoisia myös yrittäjille. Monilla pienyrittäjillä on vain kotitoimisto, jolloin kilometrikorvaukset alkavat kun oven laittaa kiinni.

Pysäköintivirhemaksujen verovähennyskielto on kohtuuton, mutta sakot tulee silti laittaa kirjanpitoon silloin, kun ne ovat aiheutuneet työasioiden hoidosta. Ei ketään voida määrätä laittamaan kesken myyntineuvottelujen lisää rahaa tunnin mittariin tai kantamaan näyttelytavaroita kilometrin päästä jos laillisia pysäköintipaikkoja lähempänä ei ole. On eri asia maksaa virhemaksusta 26 prosenttia veroa osakeyhtiössä kuin maksaa sakko marginaaliverotetusta tulosta kaksi kertaa korkeammalla verolla.

Moni alun perin hyvä asia on menetetty ahneuteen. Näin on käynyt mm. osakaslainoille ja edustuskuluille. Tappiollisen yrityksen vahvistetut tappiot olivat aikoinaan vähennyskelpoisia yrityskaupan jälkeenkin. Näin pitäisikin olla. Kaikenmaailman skoijarit alkoivat puliveivaamaan tappiollisten yritysten kanssa. Näiden ahneiden takia tappioiden vähennysoikeuksia rajoitettiin. Tällaiset yrittäjät ansaitsisivat sakinhivutuksen, ettei hyviä asioita pilata lyhytnäköisen ahneuden takia.

Pikkunäppärät verosuunnittelukikat tulee selkeästi erottaa talousrikollisuudesta. Talousrikolliset ovat rikollisia, eikä heidän tarkoituksenaan ole noudattaa lakia. Heidän takiaan kuitenkin kirjanpitosäännöksiä on koko ajan kiristetty, vaikka se ei vaikuta aitojen rikollisten toimintaan mitenkään. Päinvastoin heidän kilpailuetunsa kasvaa sen takia, että rehellisten byrokratiaa lisätään.

Yhteiskunnan kannalta kikkailuista ei todellisuudessa tule suuria tappioita. Veneitä, moottoripyöriä ja muita harmaan alueen menoja kirjataan pienyritysten menoiksi yllättävänkin harvoin. Paljon kalliimmaksi meille ovat tulleet laillisesti tehdyt vedätykset, joita me kaikki joudumme maksamaan.

Fortumin lahjoittaminen sijoittajille ja sen jälkeinen sähkön hinnan korottaminen osakkeiden ja optioiden arvon nostamiseksi on tullut maksamaan suomalaisille jo kymmenisen miljardia euroa, ja lasku kasvaa joka vuosi. Vaikka kaikki suomalaiset pienyrittäjät laittaisivat joka vuosi Thaimaan matkalipun kirjanpitoon, olisivat veromenetykset pikkupähkinöitä verrattaessa energian hinnan kautta tapahtuviin menetyksiin. Kartellisopimuksia tehneitä yritysjohtajia pidetään sankareina, vaikka jokainen meistä joutuu maksamaan kartellien takia ylihintaa joko suoraan tai verojen kautta. Suurten pörssiyhtiöiden saamat yritystuet ovat laillisia, vaikka yhteiskunnan kannalta ne ovat tarpeettomia ja jopa haitallisia menoja.

Kaikki puolueet ovat rähmällään yritysten sukupolvenvaihdosten perintöveron poistamisvaatimusten edessä. Kyseessä on mittava veronkiertohanke, jota asiallisin argumentein on vaikea perustella. Miten pörssiyhtiön suuromistajaperheiden muissa ammateissa toimivat henkilöt voivat argumentoida, että perintöveron poistaminen mahdollistaa yhtiön varojen käytön työllistämiseen. Kun veronkierto tehdään lobbaamalla ja laillisin menettelyin, se hyväksytään.

Rajatapaukset tulee vetää kotiinpäin, eikä varmuuden vuoksi verojen maksamisessa ole mieltä. Jos verotus on monimutkaista, ei voida olettaa, että jokaisen epäselvän erän kohdalla soitetaan kalliille verokonsultille neuvoa kysyen. Verotarkastajienkin tulee ajatella rajatapauksista, että parempi kun kaveri yrittää, eikä ole työttömänä yhteiskunnan elätettävänä. Sormien läpi katsominen on viisautta.

Elinkeinoverolain mukaan tulon hankkimisesta aiheutuneet menot ovat vähennyskelpoisia. Paljon asioita ratkeaisi itsestään, jos yrittäjät kirjoittaisivat epäselvissä tapauksissa paperille selostuksen menon tarpeellisuudesta yritystoiminnalle. Jos selostus ei ole uskottava, älä vie tositetta tilitoimistoon. Jos kirjanpitäjäsi lukee selostuksen hymyilemättä tai närkästymättä, on meno mitä todennäköisimmin vähennyskelpoinen verotuksessa.

Minun Afrikkani



Julkaistu 13.3.2007

1 kommentti |

Viime syksynä lähdin taas tarkkailemaan maailman menoa reppuni kanssa. Tällä kertaa matka suuntautui eteläiseen Afrikkaan.

Afrikassa ensimmäinen oppituntini olivat bussiaikataulut. Paikallisbussit lähtivät kun auto oli täpötäynnä. Kaukoliikenteen busseissa kahden tunnin viivästys oli normaalia, eikä siitä kukaan meteliä nostanut. Asiakkaani keikka-asentaja oli saanut vuokra-autosta pysäköintisakon Turussa. Maksuaikaa oli seitsemän päivää. Asiakas maksoi sakon nettipankissa eräpäivänä, mutta vasta työpäivän jälkeen. Se sai kaupungin lakimiehet liikkeelle. He selvittivät kuka oli auton vuokrannut Helsingissä ja määräsivät maksukorotuksen. Asiakas piti korotusta kohtuuttomana, mutta hävisi kaikki valitukset hallinto-oikeutta myöten. Jos joku viskaali on tyhmä, koko systeemi puolustaa hänen tyhmyyttään.

EU:ssa taloushallintokonsultit puuhaavat kaikille maailman pienyrityksille IFRS tilinpäätöstä, joka maksaa tuplasti nykyistä enemmän. Hankkeella aikaansaadaan paljon pahaa: se sekoittaa lopullisesti tilitoimistojen talviaikataulut ja riisuu pienyritykset alastomiksi suurten kilpailijoiden ja yrityskauppaspekulanttien edessä. Samalla yhteiskunta lähettää viestin, jossa sijoittajien ahneuden tukeminen on tärkeämpää kuin yritysten kirjanpidon pitäminen siten, että yritykset itse voisivat paremmin hallita riskejään ja kassavirtaansa.

Olin ystävystynyt Tansaniassa pienyrittäjänä kankaita myyvään Judiin. Kysyin häneltä, millainen kirjanpito ja verotus hänellä on. Jud nauroi ja sanoi, että hänellä on puisia pieniä rasioita. Hän laittaa saamansa rahat myttyyn pieneen kasaan, painaa ne tiukkaan rasian pohjalle ja laittaa puukannen päälle. Se on hänen kirjanpitonsa. Luku- ja kirjoitustaidottomuus on maassa yleistä, joten tuskin sinne tällä vuosituhannella ollaan viemässä IFRS-tilinpäätössääntöjä ja kuukausittaisia valvontailmoituksia pienyrityksille. Toki sellaiseen hankkeeseen saisi helposti EU-rahaa ja Suomen ulkoministeriön tukea. Viimeisen UM:n rahanjaon mukaan Afrikkaan sai rahaa mm. yhteismetsien hallinnon kehittämiseen maassa, jossa ei edes ole metsiä.

Afrikassa on paljon korruptiota. Siellä raha annetaan kädestä käteen. Suomessa ei ole korruptiota. Meillä on yritystukia, valtion omaisuuden polkumyyntiä, ylisuuria optioita, verovaroista maksettavien sopimusten ylihintoja, tutustumismatkoja ja oopperailtoja, tarpeettomia virkoja, lain suomia monopoleja ja kallista byrokratiaa. En enää ole varma, olisiko korruptio suomalaisille halvempaa.

Afrikasta tultuani kirjanpitäjäni näytti sakon uhalla annettua selvityspyyntöä, jossa vaadittiin ilmoitetun 900 euron EU-ostojen takia merkitsemään kk-ilmoitukselle arvonlisäveroa plussaa ja miinusta 198 euroa eli yhteensä nollan. Tietoyhteiskunta mahdollistaa sen, että meitä valvotaan kaikessa ja kaikkialla. Pienimmätkin inhimilliset virheet ovat nykyään rangaistavia rikoksia. Tietokoneet eivät kuitenkaan tee keskenään näitä selvityksiä, vaan niihin tarvitaan niin virkamiesten kuin yrittäjien ja tilitoimistojen työaikaa. Esimerkin ilmoitus nostaa Suomen EU-jäsenmaksua kolme euroa, mikä vastaa yhden henkilön viiden minuutin työkustannuksia. Verokertymä ei tästä mitenkään muutu, paitsi että verohallinto määrää veronkorotuksia näistä epäloogisuuksista. Näin ilmoitusmenettelyllä luodaan nollasta lisäarvoa.

Afrikassa eletään enemmän tässä päivässä. Botswanassa kenkäkaupan myyjärouva pisti kauppansa kiinni keskellä päivää päästäkseen kanssani juttelemaan kahvilaan. Toki meillä Suomessakin näitä päiväkahvitilaisuuksia pidetään paljon, ainakin siitä päätellen kuinka vaikeaa on saada ihmisiä kiinni työ- ja virkapaikoiltaan. Ovat yritysten ja virastojen ovet auki, vaikka henkilökunta viilettääkin kokouksissa ja teillä tietymättömillä.

Suomessa laaditaan tavoitteita, joita yritetään saavuttaa. Tavoitteena ei ole hyvä elämä, vaan viime vuoden tuloksen ylittäminen, osinkojen kasvattaminen ja optiovoittojen maksimointi. Tavoitteista tulee vuosien kilpajuoksua, jossa oma elämä, perhe ja ystävät jäävät taka-alalle. Joka vuosi on tuotettava enemmän tavaraa, kulutettava enemmän, saavutettava suurempi tulos per osake ja tehtävä enemmän ja laajempia tilinpäätöksiä samassa ajassa kuin aiemmin.

Ajan käsite on kadonnut käsistä. Maksamme mukisematta 30 vuotta asuntolainoja, jotta voimme asua 30 vuotta ahtaasti. Hyväksymme sen, että väärän verotuksen oikaiseminen vie kymmenenkin vuotta. 10 vuotta on enemmän kuin keskimääräisen yrityksen elinkaari. 30 vuotta on monen afrikkalaisen koko elämä. Ei siitä riitä pankin renkinä olemiseen.

Jos tuloslaskelman ja bruttokansantuotteen sijasta tarkasteltaisiin muita mittareita kuten mielialalääkkeiden käyttömääriä, huostaanottoja tai burnout-poissaolojen määriä, Afrikka peittoaisi meidät länsimaat mennen tullen. Malawissa minua varoitettiin kalastajakylään mennessäni, ettei heillä ole mitään – köyhempää ei voi olla. Kuitenkin olin vieraana perheessä, jossa nuori kaksikymppinen aviopari lapsensa kanssa asui tiilimökissä järven rannalla. Meillä nuoret asuvat ahtaammin kymmeniä vuosia maksaessaan järkyttäviä asuntohintoja jostain kopperoista Helsingissä ja Vantaanjoelle on matkaa. Kylässä ei ollut nettiä ja kylän väki tuli toimeen yhdellä yhteisellä kännykällä, mutta ei sellaisia meilläkään ollut 15 vuotta sitten. Onko elämämme parempaa kun voimme tehdä töitä 24/7 ja voimme puhua matkapuhelimeen tyyliin "olen nyt stockan kulmalla". Malawilaiset menevät puun alle juttelemaan omat asiansa ja saavat samalla kosketuksen ihmisiin.

Afrikassa arvostetaan iän tuomaa kokemusta ja osaamista. Surullista on huomata, että taloushallinto-osaamisemme on entistä enemmän säännösten ulkoa osaamista. Yritysten todellisen auttamisen kannalta sillä tiedolla ei ole paljoakaan arvoa. 30 vuotta teemme työtämme taloushallinnossa vähin eväin. Kun lopulta kaiken kantapään kautta oppimisen jälkeen osaamme auttaa yrittäjiä, on meillä vain muutama vuosi aikaa käyttää osaamistamme.

Pidämme itseämme niin viisaina, että meillä on oikeus mennä neuvomaan Afrikkaan, miten siellä pitää elää. Tähän saamme oikeutuksen elintasosta ja palkkaeroista. Malawin, Tansanian ja Ugandan BKT per asukas on 180 dollaria vuodessa, minkä summan suomalainen keskituloinen ansaitsee parissa viikossa. Kuitenkin sambialainen sairaanhoitaja tai kirvesmies ovat yhtä ammattilaisia kuin suomalaiset, eikä tuottavuuserokaan ole monikymmenkertainen kaikista tietokoneohjatuista työkaluistamme huolimatta. Oman tuottavuutemme tuhoamme kaikenlaiseen turhaan palkalliseen puuhasteluun.

Osaamisen ja resurssien puutteita voidaan korjata verkottumisella. Todellinen verkottuminen mahdollistaa, että hyvä osaaja voi tehdä loistavaa palvelua. Afrikassa etenkin suvun verkottuminen toimii. Suomessakin sodan jälkeen kyläyhteisöjen sisäinen verkottuminen toimi hyvin. Tänään olemme mm. järjestöjen verkkojen osana, mutta yhteistyö menee suurelta osin lainsäädäntömuutosten hallintaan ja toistemme laadunvalvontaan. Kaikista interneteistä huolimatta emme verkotu, jotta voisimme palvella asiakkaitamme paremmin, vaan lisääntyvän byrokratian hallitsemiseksi. Yhteiskunnan verkottuminen taas tarkoittaa yhä enemmän laitostumista ja oman vastuun elämästä siirtämistä systeemille.

Maailman on koko ajan kehityttävä. Muutokset ovat välttämättömiä. Näin hoemme. Afrikkalaiset ovat pikkuhiljaa hylkäämässä olkikattoiset savimajat. Ne on rakennettu vuosituhansien perinteellä ja toimivat hyvin. Sade ei pääse sisälle. Yöllä majat olivat lämpimät ja päivällä 40 asteen helteessäkin viileät. Kun perhe kasvaa ja maja tulee pieneksi, rakennetaan viereen samanlainen maja. Pian koko suku asuu lähekkäin. Kun sukuja on paljon, asutaan kylässä. Uudet peltikatot ovat rumia ja niiden alla paistuu. Me länsimaiset hylkäämme tilinpäätöskäytäntömme 10 vuoden välein, ennen kuin olemme edes oppineet niitä tekemään ja hyödyntämään. Elämme jatkuvasti paistinuuneissa. Se tarkoittaa jatkuvaa stressiä uuden oppimiseksi, pelkoa virheistä ja unohduksista ja tietenkin myös lisää kustannuksia. Meille ei anneta mahdollisuutta työn kehittämiseen, kun kaikki energia menee uusien sääntöihin sopeutumiseen. Olisiko maailma huonompi, jos pitäisimme säännökset voimassa edes yhden sukupolven ajan.

Kun tulin Afrikasta, olivat tilitoimistojen tärkeimmät puheenaiheet pääomalainan paikka taseessa ja IFRS-mallisen toimintakertomuksen pakkolaatiminen pienissä yhtiöissä, koska vanhoissa yhtiöjärjestyksissä on maininta sen esittämisestä yhtiökokouksessa käsiteltävien asioiden joukossa. Kaiken kokemani jälkeen on niin vaikeaa ymmärtää, että tätäkö elämäni on ollut. Näinkö arvottomia asioita olen vuosikymmenet pohtinut ja saanut siitä vielä palkan. Tätäkö on se huippuosaaminen, jolla Suomi menestyy kansakuntana tulevaisuudessa? Onko Suomi niin valmis, että voimme pohdiskella tämän suuruusluokan asioita ja mikä pahinta, joku maksaa tästä osaamisesta.

Jokaisen on helppo mennä pykälien taakse ja vaatia kaikkea tehtäväksi ja varmuudeksi voi vielä suosittaa hyppäämään järveen. Todelliset osaajat eivät tällaiseen simputukseen lähde, vaan osaavat miettiä, milloin leikitään ja milloin tehdään tosissaan hommia. Oikein pelottaa, kun nämä viisaat alkavat antaa vaatimuksia pienyrityksen IFRS-tilinpäätösten suhteen. Toivottavasti silloin pidän Afrikassa lapsille koulua, jossa opetellaan todellisia elämälle tärkeitä asioita kuten lukemista ja kirjoittamista.

Afrikan reppumatkailijana ymmärrän nyt, ettei maailmassa ole kaikille järkevää tekemistä. Afrikkalaiset eivät viitsi tehdä turhia hommia – me luterilaisen etiikan omaavat haluamme puuhastella, jos ei järkevää, niin sitten turhaa. Olisihan se katastrofi, jos maailma tulisi valmiiksi. Mitä tulevat sukupolvet sitten tekisivät. Siksi tarvitaan aaltoliikettä. Ensin tehdään näin ja sitten noin ja sitten taas näin. Näin jokaisella sukupolvella on omat selittäjägurunsa. Siksi kirjanpitolaki ja tilinpäätökset tulevat jatkossakin muuttumaan kerran vuosikymmenessä. Vain iltarukouksella voimme vaikuttaa, ettei sentään useammin.

Veroja maksakoot muut – katsaus veronalennuksiin



Julkaistu 23.1.2007

Itsensä elättävät keskituloiset suomalaiset maksavat aktiivisimmassa iässään 25 – 45 vuoden välillä veroja yli 70 % bruttotuloistaan. Rikkaat maksavat vähemmän ja köyhät ovat saamapuolella. Tulo-, alv-, auto-, energia-, sähkö-, polttoaine-, alkoholi-, tupakka-, arpajais-, vakuutusmaksu-, virvoitusjuoma-, varainsiirtoverot. Eläke-, tapaturma-, työttömyys-, ryhmähenkivakuutusmaksut. Veroluonteisia maksuja ovat myös kaikenlaiset tv- ja maanmittausmaksut. Veroja on niin paljon, että jokaiselle riittää veronalennuksia. Ainakin ennen eduskuntavaaleja.

Ainoa vero, jota ei ole vaadittu alennettavaksi on lästimaksu. Sen kertymä on vain miljoona euroa, joten siitä ei ole alennettavaksi.

Verotuksella on kolme päätehtävää: varojen kerääminen yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen, tuloerojen tasaus ja kansalaisten sekä yhteisöjen käyttäytymisen ohjaus. Sakoilla ja muilla rangaistusluonteisilla maksuilla pyritään hyvään käyttäytymiseen. Rangaistukset ovat aikoja sitten muuttuneet verotukseksi, koska muun moitittavan käyttäytymisen (varkaudet, pahoinpitelyt jne.) rangaistukset ovat koko ajan lieventyneet.

Mitä enemmän saa, sitä enemmän haluaa. Siksi varallisuusverosta luopuminen ei riittänyt. Erilaiset yrittäjien järjestöt vaativat yritysvarallisuutta koskevan perintöveron poistamista ja sen ulottamista myös serkkuihin, miniöihin ja kavereihin, jotka eivät tee muuta kuin nauttivat elämästään. Näin suoraan ei sentään sanota, vaan perintöverovapaus halutaan pörssiyhtiöiden omistuksiin myös niille yritysvarallisuuden omistajille, jotka omistavat vähemmän kuin 10 prosenttia siirrettävästä yritysvarallisuudesta.

Yrittäjät vaativat, että yrittäjävaihdoksia tulee lisätä verohuojennuksin. Vauhditusta tulisi sillä, että luovutusvoiton verovapaus olisi sallittava myös perheen ulkopuolisissa yrittäjävaihdoksissa samoin ehdoin kuin perhepiirissä tehtävissä vaihdoksissa. Verohuojennuksen avulla myyjä tyytyisi pienempään kauppahintaan. Lisäksi halutaan poistaa varainsiirtovero yrityskaupoissa.

Viimeisen vuoden aikana on vaadittu osakeyhtiön yhteisöveroa alennettavaksi, ulkomaisten työntekijöiden lähdeveroa alennettavaksi, perintö- ja lahjaveron kokonaan poistamista, ruoan arvonlisäveron alentamista, TEL-maksukattoa, osinkoverotuksen alentamista, korkeintaan 5000 euron myyntivoittoja ja osinkotuloja verottomiksi, 90000 euron verovapaan osingon korottamista, osinkotulojen verotettavan osuuden alentamista 50 prosenttiin, vähävaraisten yritysten omistajien verotuksen helpottamista, autoveron alentamista, sähköveron alentamista teollisuudelle sekä lahjoitusten verovapautta. Tasapuolisuuden vuoksi on yritystukia vaadittu lisättäviksi.

Veronmaksajien järjestö vaatii marginaaliverojen alentamista kaikissa tuloluokissa. OECD vaatii, että Suomen tulee vähentää suurituloisten verotusta, jotta korkeasti koulutettu työvoima pysyisi Suomessa.

Minäkin voisin tyytyä pienempään palkkaan, jos saisin palkasta verovapauden. Tällainen uudistus vauhdittaisi kummasti työntekoa Suomessa. Kun ulkomaisten työntekijöiden veroa Suomessa alennetaan, voivat suuryhtiöt maksaa heille pienempää palkkaa ja näin ulkomaisille jaettavat osingot voidaan korottaa ja osakkeiden takaisin ostoja lisätä.

Suurinta ääntä veroista pitävät ne, joiden verot euroissa laskien ovat suuret. Tässä lobbauksessa veroprosentteja ei tuoda esille, koska ne hävettäisivät. Hyvätuloisten verotuksesta kertoo paljon vuoden 2004 verotilasto, kun tarkastelee kahta hyvätuloista samannimistä henkilöä. Vuorineuvoksen vero 25,2 miljoonan euron tuloista oli 33 %, vaikka veroja tuolloin maksettiin myös 83 miljoonan euron varallisuudesta. Ansiotulojen osuus tuloista oli hänellä 3 % ja veroista suurin osa pörssiyhtiön, eikä henkilön itse, maksamia. Sukunimikaimalla tuloja oli 61 kertaa vähemmän, mutta palkkatulojen osuus 83 %. Veroprosentti oli 48.

Mitenkähän suurituloisten veroja voitaisiin edelleen alentaa etteivät ne mene alle nollaan? Se on jo keksitty: Yritystuet. Kun yritystuet poistetaan, voidaan yhteisöverokantaa huoletta alentaa vastaavalla määrällä eli alle 20 %:iin. Tuota ei kukaan ole vaatinut, vaan päinvastoin tukia halutaan lisää. Eräs hyvin menestynyt pörssiyhtiö vaati valtion maksavan heidän uusien työntekijöidensä palkat. Näin onkin tehtävä, koska pian ei ole enää mitään veroja alennettavaksi.

Henkilöt, jotka sijoittavat osakkeisiin, sijoittavat ylimääräisiään. Tuskin kukaan jättää ruokaa ostamatta, jotta voisi ostaa pörssiosakkeita. Pörssiyhtiöiden osingoilla oli yli 10 vuoden ajan verovapaus, eikä nykyistäkään veroa voi pitää kohtuuttomana (19,6 % osingoista). Pörssikaupoista ei makseta varainsiirtoveroa. Kuitenkin osakesäästäjät haluavat osan osingoista verovapaaksi ja rikkaimmat perheet ajavat pörssiosakkeiden perintöverovapautta.

Pörssivoittojen lievä verotus on mielenkiintoista. Eräs tilitoimistoyrittäjä myi yrityksensä. Kun hänen tilitoimistouransa tulot lasketaan yhteen myyntihinnan kanssa, palkaksi jäi pienempi kuin hän olisi tilitoimiston kirjanpitäjänä ansainnut. Hän sijoitti myyntihinnan rahastoon ja on sen jälkeen ansainnut osakevoittoja vuodessa enemmän kuin palkansaajat ansaitsevat työstään keskimäärin. Mitään tekemättä ansaitsee enemmän ja maksaa vähemmän veroja. Ehkä se johtuu siitä, että on aikaa vaatia omia verojaan alas.

Yritysvarallisuudessa on paljon varoja, joista ei ole koskaan maksettu veroa. Ennen vuotta 1993 tällaisia yritystuloja oli paljon ja nyt osakkeiden myyntivoitot ovat taas verovapaita. Arvonnousuja ei ole verotettu, ja osingot ovat olleet joko kokonaan tai osittain verovapaita. Perintöverovapaus yritysvarallisuudesta tarkoittaisi että Suomesta tulisi Monacoakin parempi veroparatiisi.

Ruoan arvonlisävero on Suomessa EU-maiden korkeimmassa päässä. Kun veron kohtuullistamisen hyviä puolia tuotiin esille, tulivat esille myös veron puolesta puhujat. He esittivät mm. että veron alentaminen lihottaisi jo ennestäänkin liian lihavaa kansaa. Totta, siispä nostetaan vero tuplaksi, niin varmaan pian kansanterveys kohenee ja olemme yhtä solakoita kuin nälkäleirien asukkaat.

Kiinteistöverosta on tullut uusi vero, joka kohtelee kaltoin etenkin omassa asunnossaan eläviä pienituloisia eläkeläisiä. Vero nousee, kun asuntojen ja tonttien arvot nousevat, vaikka tuloja ei enää voi lisätä. Samaan aikaan asuntoihin tulee isoja putki-, ulkoseinä- ja muita remontteja, joiden sisältämä arvonlisävero on moninkertainen kiinteistöveroon verrattuna. Kun remontitkin pitää maksaa, ajaa yhteiskunta yhteiskunnan peruspilarit eli säästäväiset itsensä elättävät kansalaiset köyhyysloukkuun.

Samaan aikaan kun kinastellaan siitä, mitä veroja pitää alentaa, jatkaa asuntojen hintojen nousu ralliaan. Huomaamatta on jäänyt, että alempi korkotaso ja pitkät laina-ajat ovat kokonaan siirtyneet asuntojen hintoihin. Tilanne onkin absurdi: jos korkotaso olisi ollut viime vuosien tasosta 2-3-kertainen, olisivat suomalaisperheiden asumismenot (asunto + vastike + korko) alemmat kuin nyt. Pääkaupunkiseudulla on tyhjää maata kuin Lapissa, mutta sitä ei rakenneta kun odotetaan entistä suurempia maan arvon nousuja. Verohelpotukset ovat pikkurahoja sen rinnalla, minkä keskiluokka on menettänyt asuntojen hintojen nousussa. Jos kunnallinen rakennusvalvonta olisi toiminut, suuri osa peruskorjauksista olisi tarpeettomia. Miten ihmeessä Suomessa on voitu antaa rakentaa jäätymisestä haurastuvalla betonilla vuosikymmenten ajan?

Verolobbauksella ei ole mitään kohtuuden määrää. Tahot, jotka saavat miljoonien yritystukia, pitävät eniten ääntä verojen alentamiseksi. Oikeudenmukaisen verotuksen puolestapuhujia ei sen sijaan tule esille, koska heillä ei ole omia etuja ajettavanaan.

Kassavirtaverotukseen siirtyminen ei ole ottanut tulta, mutta nyt halutaan kehitysmenojen verovähennysoikeuksia lisää. Mitenkä se olisi mahdollista, kun menot ovat jo nyt vähennyskelpoisia? Uusimmat lobbarit ovat kehittäneet mielessään AIM-pörssilistan, jonka yrityksiin sijoittaneet saisivat verohelpotuksia miljoonatuloihinsa. Sen jälkeen varmaan vaaditaan valtion tukia ja takuuta sijoituksille.

Pörssiyhtiöistä saadun tulon lievempää verotusta perustellaan osakkeisiin sisältyvällä riskillä. Silti, pörssiosakkeiden hintaromahdus ei vie turmioon muita kuin velalla osakkeita ostaneet. Samalla perusteella pitäisi palkkaveron olla lievää, kun palkansaaja voi joutua työttömäksi, sairastua tai ainakin joutuu palkkaa pienemmälle eläkkeelle. Rikkaan rikastuminen on tehty helpoksi, koska pääomatuloja verotetaan lievästi palkkatuloihin verrattuna.

Verohelpotuksissa ei ole kyse pelkästään veroista. Kaikki tiedämme, mihin johti valtiollisen sähköyhtiön yksityistäminen. Sähkön hinta on noussut kiihtyvää tahtia, ja kyse on suurista voitoista, jotka siirretään ulkomaille. Mieluummin maksaisi vähemmän veroa ja jättäisi sähkölaitosten voitot kotikuntaan tai valtiolle.

Vuosikymmenten aikana suomalaiset rakensivat perusteollisuuden ja elivät samalla käytännössä velattomassa taloudessa. Nykyajan markkinavetoinen yhteiskunta on velkaantunut korviaan myöten, vaikka se on käytännössä myynyt edellisten sukupolvien säästöt sijoittajille. Kun yhteiskunta ajaa verohelpotuksia, kiristää se samalla tulevat keskiluokkaiset ahkeroitsijat äärimmilleen. Velat ja ainakin niiden korot on maksettava samaan aikaan kun yritystoiminnan voitot siirtyvät yhä enenevässä määrin ulkomaille ja eläketurva vie elinehdot.

Harva meistä tietää, että eläketurvamme perustuu ketjukirjeeseen, jossa tulevina 30 vuotena reaalipalkkojen odotetaan nousevan samaa tahtia kuin palkat nousivat 1970-luvun alusta vuosituhannen vaihteeseen. Siis reaalipalkkojen ja silti eläkemaksujen ennustetaan nousevan lähes 30 %:iin. Sen rinnalla verohelpotukset ovat lasten leikkiä. Ja uskokoon ken tahtoo, miten pienipalkkaiset pätkä- ja palvelutyöt kompensoivat parempipalkkaisten teollisuustyöpaikkojen menetykset veroissa ja eläkemaksuissa.

Yrittäminen ilman aitan polkua kulkevaa emäntää



Julkaistu 5.12.2006

Yksinyrittämisen suurin onni on vapaus. Vapaus pomoista, osakkaista, optioista, tuloksentekopakosta, budjettivalvonnasta.

Vapaus palvella asiakkaitaan niin hyvin kuin taitaa. Yksin voi pärjätä hyvin, mutta suuri menestys vaatii kumppanuutta – useamman ihmisen puhaltamista yhteiseen hiileen. Parisuhteessa ja yrittämisessä on paljon yhteistä. Avioliitto aloitetaan keskinäisellä luottamuksella ja sanattomin sopimuksin. Ainoa sitoumus on papin edessä annettu tahdonilmaisu rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä. Yrittäjien yhteistyö alkaa aivan liian usein innostuksella, jossa kirjalliset sitoumukset ovat vielä harvinaisempia kuin avioehtosopimukset hääparilla.

Yrityselämässä jonkinlaisen menestyksen saavuttaminen vie viisi vuotta – sitä nopeammin menestyvät yritykset ovat harvinaisuuksia. Yrittäjä voi alkuvuodet elää innostuksensa varassa ilman voita leivän päällä. Mutta pysyvää herran huonetta ei innostuksella rakenneta. Yrittämisen kriisit tulevat viiden vuoden välein, vaikka menisi kuinka hyvin tahansa. Oikeastaan sitä varmemmin, mitä paremmin menee.

Yrittäjäkumppanukset muuttuvat viidessä vuodessa paljon. Oikeastaan kyse ei ole kasvamisesta erilleen, vaan siitä että ihmisen tuntemiseen menee vuosia. Vaikka kuinka käytäisiin yhdessä yrittäjä- ja parisuhdekursseja, ei ihmisten erilaisuutta tunnisteta riittävästi muutamassa vuodessa kun kaikki aika ja tarmo menee arkiseen asioiden pyörittämiseen. Muutoksen siemen voi olla yhden osakkaan tekemässä kumppanin valinnassa. Jos parisuhteessa tarvitaan enemmän rahaa ja aikaa, voi yritykselle tulla vaikeuksia.

Erilaisuus on voimavara. Niin se onkin. Harvoin erilaisuudesta osataan tehdä vahvuus. Erilaisuus voi olla niin suurta, ettei siitä yhteistä säveltä saada aikaiseksi. Toinen haluaa riskinottoa ja nopeaa kasvua, toinen haluaa rakentaa yhtiön hitaasti ja suuria riskejä karttaen. Toinen haluaa uusia asiakkaita hintoja ja laatua polkemalla, toinen haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin. Toinen on puurtaja, toinen maailmaa muuttava idealisti. Toinen haluaa kaiken nyt ja heti, toiselle riittää vähempi. Toisen mielestä henkilökunta on vaihdettava resurssi kuten matkapuhelimet, toisen mielestä henkilökunta on yrityksen tärkein voimavara. Toinen huutaa tahtonsa perille, toinen haluaa kuunnella muittenkin mielipiteet.

Globaalitaloudessamme on syntynyt paljon vääriä mielikuvia yrittämisen ihanuudesta. Kun kaksi vuotta tappiollisena pyörineestä internet palvelusta saa 1,5 miljardia dollaria, voi tulla mielikuva, että näin helposti sitä yrittämisellä rikastuu. Ostetaan tietokone, vuokrataan autotalli ja laitetaan nettipalvelu pystyyn. Sitten vaan odottamaan miljardeja. Tällaisten odotusten katteettomuus nähtiin vuosituhannen vaihteen IT-kuplassa, mutta mitään siitä ei ole opittu. Päinvastoin. Nyt huomion saavat vain muutamat upporikastuneet henkilöt, mutta kukaan ei enää muista epäonnistumisia saatikka niitä tuhansia ihmisiä, joiden rahat tarvittiin muutaman ihmisen rikastumiseen.

Yrittämisen arki onkin ihan muuta. Tarvitaan vähintään viisi vuotta suurta ahkeruutta, kekseliäisyyttä, intohimoa, vapaa-ajasta ja perheen ajasta tinkimistä, kieltäytymistä ja pientä palkkaa ja senkin jälkeen suurin osa yrittäjistä ansaitsee vähemmän kuin keskimääräinen palkansaaja. Jotkut onnistuvat. He eivät ole rikkaita viiden vuoden jälkeen, mutta heillä on asiakaskunta, joka tuo toimeentulon ja mahdollistaa yrityksen jatkamisen ja toiminnan kehittämisen.

Suuret puheet TE- ja EU-yritystuista, Tekes-rahoista ja Finnveran lainoista ovat tässä jatkumossa vain puheita, jotka takaavat tuhansien virkamiesten turvallisen työpaikan. Yhteiskunnan tukirahoja saavat eniten ne, jotka eivät rahoja tarvitse. Ja niitä anovat eniten ne, jotka pärjäisivät ilman tukirahojakin.

Yhteiskunnassamme on syntynyt laaja yhteisymmärrys siitä, että yritysvarallisuuden perintövero pitää poistaa. Yhteiskunnan arvot lähtevät siis siitä, että pörssiyhtiön miljardiomaisuuden perivällä neljännen sukupolven muussa ammatissa toimivalla jälkeläisellä ei ole veronmaksukykyä edes silloin kuin osakepotti ja muu varallisuus on kasvanut verovapaasti, mutta asunnon perineellä vammaisella ja työkyvyttömällä lapsella tai leskellä sellaista on. Ok, hyväksytään ajattelutapa, jos kansalaisten enemmistö on samaa mieltä.

Mutta myöntäkäämme samaan hengenvetoon, että kaikkein suurimmat yritysten omistuksen vaihto-ongelmat liittyvät yhtiöiden kapulanvaihtoihin – ei siis sukupolvenvaihdoksiin, eikä perintö- tai myyntivoittoverotukseen.

Kapulanvaihdot ovat välttämätön ja terve osa talouselämää. Yrittäjien elämäntilanne muuttuu takuuvarmasti ja usein niin paljon, että osakkuuserot ovat vain hyväksi yrityksen tulevaisuudelle. Perhesuhteet muuttuvat, halutaan nähdä maailmaa, huomataan että muu työnteko tai yrittäminen onkin mielenkiintoisempaa, yrityksen tulos ei riitä osakkaan yksityismenojen rahoittamiseen, halutaan vaihtaa kokonaan alaa. Kaikki hyväksyttäviä syitä, joiden lisäksi tulevat nämä yrittäjien eroon kasvamiset.

Kyse on toisaalta yrityksen tulevaisuudesta, toisaalta verotuksesta. Kun yrityksen avainhenkilö, on hän sitten osakas tai työntekijä, lähtee, menetetään samalla asiakassuhteita ja työpanos. Osakkaan poislähdössä menetetään myös rahaa. Pahin virhe olisi ostaa poislähtevän osakkeet, koska osto pitää rahoittaa verotetulla rahalla. Ostohinnan todelliset kulut ovat siten 2,5-kertaiset kun eläkemaksutkin huomioidaan. Kun osakas lunastetaan yhtiön varoilla, on nekin jo kertaalleen verotettu.

Mutta tässä vaiheessa kuvaan astuu verottaja. Verottaja voi katsoa lunastuksen peitellyksi osingonjaoksi, jos sen hinta on merkittävästi yli tasearvon. Verotuksessa vahvistetut tappiot saatetaan menettää tässä yhteydessä tai ainakin seuraavan lunastuksen jälkeen. Verottaja ei hyväksy, että yhtiö lainaa osakkaalleen rahaa osakkeiden hankkimiseen. Jos yrittäjän vanhemmat laittavat yritykseen sijoituksen yrityksen toiminnan turvaamiseksi, verottaja voi katsoa panoksen lahjaveron alaiseksi.

Mutta miten saadaan tilalle uusi osakas. Osakkeita ei kannata ostaa hinnalla, jolla luopuja haluaisi ne myydä, koska ostohinta on maksettava verotetulla rahalla. Suunnatussa annissa tasearvokin voi olla enemmän kuin nuorella asuntovelallisella yrittäjänalulla on varaa. Osakkuus tulisi saada pienellä rahalla siten, että vanha tasevarallisuus jää vanhoille omistajille. Kaupparekisteri on tällaiset yhtiöjärjestykset hyväksynyt – toivottavasti myös verottaja.

Verottajaakin pahemman jäljen voi saada aikaan poislähtevän käyttämä juristi. Juristi kokee, että asiakkaan etu ylittää kaiken, myös kohtuuden. Hyvänkin osakassopimuksen voi riitauttaa siihen luottaen, että yritys menee konkurssiin oikeuskäsittelyn aikana, minkä vuoksi jäljelle jäävät osakkaat joka tapauksessa ottavat järjen käteen ja maksavat kohtuuttomat lunastushinnat. Ne ovat kohtuuttomia kuin lyhyen avioliiton jälkeen maksettavat miljoonien kipu- ja ositusrahat eroavalle.

Globaalitaloudessa on kolme tuotannontekijää, joita on yli tarpeen: rahaa, työvoimaa ja jätteitä. Pitäisikö kapulanvaihto tehdä rahalla, ottaa pääomasijoittaja mukaan. Pitäisikö yhteiskunnan tukea verohelpotuksin tällaista hyväntekijää kuten AIM-listaa puuhaavat esittävät? Moni yrittäminen tarvitsee rahaa, vaikka paljon tärkeämpää on itse yrittäminen. On kohtuutonta, että rahalla saa mitään tekemättä niin suuren osan ihmisten työstä, osaamisesta ja ahkeruudesta. Mieluummin köyhä ja onnellinen kuin rahan renki. Sijoittajien verohelpotuksien sijasta tulisi tukea pieniä pääomalainoja antavia henkilöitä parantamalla tappioiden verotuskohtelua tuloja vastaan kuittausaikaa pidentämällä ja kuittausoikeutta laajentamalla.

Pahinta on, jos kapulanvaihtoa ei saada tehdyksi lainkaan sinänsä hyvin menestyvässä osakeyhtiössä. Paheksumme yritysjohtajien kultaisia kädenpuristuksia, mutta ne kuitenkin loppuvat joskus. Pienessä osakeyhtiössä voi syntyä ikuisen kultaisen kädenpuristuksen loukku tilanteessa, jossa yhtiön osakas lähtee kilpailijalle, perustaa uuden yhtiön, lyö elämänsä ranttaliksi, lopettaa työnteon, sairastuu vakavasti tai kokee avioeron tai muun elämäntilanteen muutoksen. Jos osakkailla ei ole kunnollista osakassopimusta turvanaan, ei Suomessa voida pakottaa ketään myymään osakkeitaan pois. Tästä loukusta pääsee pois vain maksamalla palkkaa niin paljon, että yhtiön tulos on nolla. On turha odottaa verottomia osinkoja, kasvun omarahoitusta, eikä mitään muutakaan. Toki ratkaisuna on perustaa uusi yhtiö, mutta ikävä osakas laittaa sinne juristinsa perään.

Jotkut neuvonantajat puhuvat henkilöyhtiöiden puolesta ja osakeyhtiöitä vastaan. Heille kommandiittiyhtiö on kuin kihlaus, jonka yhtiömuodon muutos eli onnistunut rakkausavioliitto osakeyhtiössä kruunaa. Tilanne on kuitenkin päinvastoin. Osakeyhtiö on kihlaus, mutta henkilöyhtiön osakkuus voi olla katolinen naimakauppa, josta eroa ei helposti saa. Henkilöyhtiötä perustettiin kun kihlasormukset (osakeyhtiön perustaminen) olivat niin kalliit.

Uuden osakeyhtiölain myötä häät voi pitää 2500 eurolla, mikä on jo kaikkien yrittämisestä kiinnostuneiden ulottuvissa. Kunhan tehdään avioehto- eli osakassopimus selkein sakkopykälin ennen liiton vahvistamista kaupparekisterissä. Ja huomataan, että kaupparekisterin osakeyhtiön perustamispaketti on hyvä yksinelävälle, mutta useamman osakkaan yhtiölle se on turmiollisempi kuin maailman paheet kristitylle. Ja vielä: kommandiitti- ja avoimet yhtiöt voitaisiin muuttaa osakeyhtiöiksi. Se antaisi enemmän turvallisuutta kansalaisille kuin kännykän käyttökielto autoa ajaessa.

Yrittämisessä parisuhdetta parempi vaihtoehto voi olla moniavioisuus. Moniavioisuus eli nanokorporaatioiden verkosto mahdollistaa ihmisten parhaitten ominaisuuksien ja erilaisuuden muodostumisen yhteiseksi hyväksi ja asiakkaiden parhaaksi.

Ahneellä on paskane loppu



Julkaistu 17.10.2006

MONET TALOUSHALLINNON AMMATTILAISISTA ovat uskoneet, että byrokratian lisääminen tuo lisää työtä ja lisää tuloja. Siksi byrokratiaa ei vastusteta, vaan päinvastoin se hyväksytään taputuksin tai hiljaa mitään tekemättä. Fiksuinta onkin antaa likainen työ jonkun ulkopuolisen tehtäväksi, jolloin voi itse levitellä käsiään: emmehän me, mutta kun EU vaatii, IASB kehittää ja eduskunta säätää.

Vuonna 1997 aloitettiin veronkorotukset, joissa verottaja ryhtyi perimään erilaisia virhemaksuja mitättömistäkin ilmoitusvirheistä. Asia rauhoittui vähäksi aikaa, mutta tänä vuonna kiusanteko on saanut uudet mittasuhteet. Simputus on lisääntynyt, koska verottaja on kehittänyt virheiden etsintää varten massiiviset tietokonejärjestelmät ja koska asenteet ovat jyrkentyneet.

Virhemaksuja ei saa nähdä vain helppona keinona lisätä tuloja valtion pohjattomaan kassaan. Virhemaksun ja virheen välillä tulee olla jokin kohtuullinen yhteys ja virhemaksun tulee olla suhteessa yhteiskunnassa rikoksista määrättäviin rangaistuksiin. Ei voi olla niin, että voit potkia mummoja kadulla saamatta ehdollista tuomiota kummempaa, mutta tekemällä näppäilyvirheen vuosi-ilmoituksessa saat 600 euron virhemaksun tuloista riippumatta. Keskituloinen saa yhtä paljon sakkoa rikoksesta, josta määrätään 32 päiväsakkoa. 30 päiväsakkoa on määrätty muun muassa pyssymiehelle, joka ampui miehen olkapään tohjoksi.

Ystävätilitoimistoni oli talvella tehnyt asiakkaalleen netissä sähköiset TYVI-palkkailmoitukset. Hän tulosti asiakasarkistoon yhteenvedot paperille, mutta ei tulostanut palkansaajakohtaisia ilmoituksia. Kevättalvella yksi kolmen palkansaajan yritys uhattiin poistaa ennakkoperintärekisteristä sen takia, etteivät palkkailmoitukset ole täydelliset. Ilmoitus uusittiin ja syyksi todettiin tekninen virhe palvelun sisällä. Se ei riittänyt verottajalle, ja yritykselle määrättiin 600 euron veronkorotus ilmoitusvirheestä. Tilitoimisto joutui itse maksamaan sakon, koska yritys oli luovuttanut taloushallintonsa tilitoimiston hoitoon. Tällaisia virhemaksuja määrättiin kesällä 15 000 yritykselle.

Sakotus johtaa moniin mietteisiin:
– miksi ylipäätään on tehtävä yhteenveto, koska tietokoneet osaavat laskea yhteen
– miksei eläke-, palkka- ja muita vuosi-ilmoituksia yhdistetä, jolloin työn ja virheiden määrä vähenisi olennaisesti
– miksi ilmoituksesta ei saa kuittausta
– onko sähköisistä ilmoituksista otettava paperiset kopiot ja todistavatko nekään mitään
– miksi näin ankarat sakot, kun kyseessä oli ensimmäinen vuosi veroehdotusten laatimiseksi ilmoitusten perusteella
– miksi taas lisättiin tilitoimistojen talven töitä ja samalla kiristettiin rangaistuksia
– tilitoimistot tekevät aiemmin verohallinnon itse tekemät työt, mutta ainoa korvaus työstä on korkeat sakot
– miksi sakkojen määrä on näin suuri, kun ei voida osoittaa, että virhe on tapahtunut tilitoimistossa
– kannattaako tilitoimiston hoitaa palkkoja lainkaan, kun tulot menevät sakkoihin.

Mitä verohallinnossa mietitään? Onko ajatuksena se, että sakoilla kerätään lisätuloja valtiolle? Vai ajatellaanko, että maailma muuttuu virheettömäksi, kun kaikista inhimillisistä virheistä sakotetaan? Koska maapallolta virheet eivät katoa, on pakko uskoa, että tarkoituksena on lisätulojen kerääminen. Virheet vähenevät olennaisesti, jos byrokratiaa yksinkertaistetaan – nyt sitä kuitenkin koko ajan lisätään. Jos tarkoituksena olisi virheiden vähentäminen, siihen riittäisi pienempikin veronkorotus, sillä jo 60 euron sakko saa useimmat meistä pyrkimään parempaan. Palautammehan ostoskärrytkin puolen euron takia.

Sillä 600 euroa on iso summa. Kyse on yrittäjän nettotulosta, joten se vastaa verohallinnon virkamiesten nettotuloa. Suurin osa suomalaisista joutuu elämään tuolla summalla parin viikon ajan. Sen säästämiseen asunto- ja elinkustannusten jälkeen menee tavalliselta perheeltä kuukausia. Monet sakoista ovat samat isolle pörssiyhtiölle ja pienelle yrittäjälle.

Verohallinnon tulee hyväksyä meille verovelvollisille samat inhimillisyydet, jotka se hyväksyy itselleen. On kohtuutonta, että verottaja saa tehdä tuhansille yrityksille turhaa lisää työtä omasta virheestään, ja asia voidaan kuitata jonkin nettisivun alalaitaan kirjoitetulla pahoittelulla, mutta yrityksiä rangaistaan aivan turhanaikaisistakin asioista suurilla sakoilla. Hyvä esimerkki tästä on tilintarkastuskertomukset, joita koskaan ei ole tarvittu verotukseen mutta joiden lähettämisen unohtamisesta sai 150/300 euron sakon. Vuodesta 2006 alkaen kertomuksen toimittamispakko on poistettu, mikä osoittaa, että aiemmin määrätyt sakot ovat olleet tosiasiallisesti perusteettomia. Tosin tilalle tuli varsinainen sekamelska, jota verohallinnon PRH:lle toimittamat tilinpäätökset ryydittävät.

Verotuksessa näistä ylimääräisistä maksuista puhutaan nimellä "veronkorotus", vaikka tosiasiassa on kyse rangaistuksesta, jonka rinnastaminen sakkoon olisi oikeudenmukaista. Kun puhutaan veronkorotuksesta, on sen määräämiskynnys hyvin alhainen, eikä verovelvollisen oikaisuvaatimusta tarvitse ottaa huomioon – ei edes inhimillisiä syitä kuten pitkäaikaista sairastumista. Veronkorotuksista on tullut samanlainen automaatti kuin pysäköintivirhemaksuista ja ylinopeussakoista – erona tosin on se, että liikenteessä tiedetään, milloin sääntöjä rikotaan. Viranomaisilmoituksia ja -maksuja on yli 200 vuodessa, ja monet maksuista tulevat yrittäjille pyytämättä ja yllätyksenä.

Veronkorotuksia ei saa vähentää tuloverotuksessa. Näin rangaistus suurenee. 600 euron sakosta tuleekin 15 %:n myyntikatteen, arvonlisäveron ja tuloverojen jälkeen 5700 euron rangaistus. Korotuksen perusteiden selvittäminen ja vastineiden laatiminen maksaa paitsi työaikaa, myös selvää rahaa työveloituksina. Kaikki tämä on pois itse yrittämisestä, eli loppuasiakkaiden palvelusta, josta yritysten tulot tulevat. Näin yrittäjän tulot vähenevät kahta kautta. Teknisestä virheestä aiheutuu yrittäjälle kuukauden kahden pakkotyövelvoite ilman palkkaa.

Tilitoimistot ottavat vastuuvakuutuksia, jos saavat, ja toivovat, että niillä päästään lisäkustannuksista. Tilintarkastajat taas vaativat korvauskattoa, koska vakuutusmaksut ovat nousseet pilviin. Pahinta on, että vakuutuskorvauksia ei enää makseta, jos ei noudata alan itse laatimia pikkutarkkoja sääntöjä. Eli tätä tuskaa ei vakuutusmaksuilla voi hoitaa.

Mikä mekanismi synnyttää tällaisia kohtuuttomia käytännön toteutuksia?

Olen jo vuosia sitten keskustellut verohallituksen johdon kanssa siitä, että kuluvan tilikauden ennakkoverojen määrääminen edellisen tilikauden tilinpäätöksen perusteella on lähtökohtaisesti kohtuutonta, koska vuodet eivät ole veljeksiä. Aiemmin lisäennakot maksettiin marras- ja joulukuussa siten, että marraskuun erän maksuaika oli pahimmillaan alle viikon. Verohallituksen johto myönsi, että maksuaika on kohtuuton ja se tulee muuttaa. Huomaamatta oli jäänyt, että valtio saa omansa muutamaa kuukautta myöhemmin, kun tarkat vuoden verotiedot on laskettu. Ja että valtio lähtökohtaisesti ottaa omansa etukäteen, kun huomioidaan se, miten yritykset saavat vastaavat tulot käyttöönsä.

Nyt lisäennakkoja määrätään jo heinäkuussa. Se onkin vihoviimeinen kuukausi, koska tuhannet yrittäjät pitävät heinäkuussa lomaa. Ennakoiden alentaminen edellyttää välitilinpäätöksen laatimista ja epämääräistä loppuvuoden ennustetta, mutta myös tilitoimistoissa ollaan lomilla. Tässä taitaa käydä niin, että kun yrittäjä tulee kesälomalta, on ulosottomies jo ovella maksamattomien lisäennakoiden takia. Toki tilitoimistojen lomat on pilattu jo kuukausittaisilla ilmoituksilla ja maksuilla, joten voidaanhan ne lopullisesti typistää lisäennakkolaskennan vuoksi. Mitäpä sitä turhaan lähteä lomalle lainkaan, tärkeintä on se, että laskutettavat työt lisääntyvät.

Meidän talousammattilaisten tulisi kaikin keinoin vastustaa nykyistä byrokratia- ja rangaistuskehitystä. Mutta ei, teemme ihan päinvastoin. Pienyritysten IFRS-säännökset saivat kesällä lisäpuhtia, kun Suomen puheenjohtajuuskaudella valtiovarainministerimme piti kokouksen, jossa IASB:n rahoitus siirrettiin veronmaksajille, kun IAS ulotetaan pörssiyhtiöiden ulkopuolelle. EU piti kohtuuttomana sitä, että sääntöjä oli kehitetty tilintarkastustoimistojen lahjoituksin. Pörssiyhtiöiden IFRS-tilinpäätökset ovat kaksinkertaistaneet isojen yritysten tilintarkastajien tulot ja pieni-IFRS tekisi saman kaikille tilintarkastajille.

Pienyritysten IAS:n lisäksi ammattikuntamme on lisännyt tilintarkastuksen byrokratiasuosituksia niin, että niiden noudattaminen vie jo puolet tilintarkastuslaskusta. Jos ei 1000 sivun ohjeita noudata, menettää oikeutensa toimia tilintarkastajana. Tilitoimistotkaan eivät tee kehityksen katkaisemiseksi mitään, koska IAS-byrokratian lisääminen tulee lisäämään myös heidän tulojaan.

Ja mitä saimmekaan? Kesällä julkistettiin kummallisia osavuosikatsauksia. Pörssiyhtiöiden 3 kk:n tulokset alenivat 100 miljoonaa euroa, kun korot nousivat ja kun omat osakekurssit alenivat. Analyytikot oikaisevat IAS-tulokset vanhoiksi tuloksiksi, jos se ylipäätään on mahdollista. Tieteellinen typeryys lisääntyy kovalla vauhdilla ja tästä typeryydestä kaikki maksavat yhä enemmän. Maksajista, suomalaisista yrittäjistä, tuskin kukaan on kiinnostunut – onhan kyse suuremmasta viisaudesta, jota vain KTT, KHT ja KLT voi ymmärtää.

Yhteiskunnan tulisi ymmärtää, että virheetön maailma on paitsi mahdottomuus, myös ikävä paikka elää. Yrittäjyys on yhteiskunnan kivijalka. Sakottamisen sijasta pitää yksinkertaistaa byrokratiaa ja katsoa virheitä sormien läpi. Opastamalla saadaan parempia tuloksia kuin rankaisemalla. Siinä on työsarkaa myös järjestöille.

Kassavirtakirjanpidon sisältökuvaus



Julkaistu 15.8.2006

Kassavirtakirjanpidon edistämiseksi ja sen sisällön vakiinnuttamiseksi julkistetaan kolumnissa sen sisältökuvaus. Liiketapahtumista pidettävä kassavirtalaskelma tulisi saattaa verotuksen perustaksi, jotta investoitaessa ei maksettaisi liian aikaisin veroja velkaantumalla. Tulevaisuuteen suuntautuvan kassavirtakirjanpidon tavoitteena on auttaa yrityksiä saamaan tarkempaa tietoa yrityksen tulevista kassavirroista ja työkaluja kassan hallintaa varten. Yritysten konkurssi- ja muut likviditeettiongelmat johtuvat nimenomaan kassan riittämättömyydestä, eikä perinteinen liikekirjanpito anna sen varalle työkaluja. Tulokseen perustuva verotus ennenaikaistaa verojen maksun.

Kassavirtakirjanpidossa voidaan kirjata liike- ja maksutapahtumien lisäksi osto- ja myyntitilaukset, sopimukset, sitoumukset, suunnitelmat ja investointilaskelmat, myyntitarjoukset sekä ennusteet samalla tavalla kuin varsinaiset liiketapahtumatkin. Kirjanpitotileinä voidaan käyttää samoja kuin pääkirjanpidossakin, koska raporttien valinnat tehdään tositelajien perusteella. Tilinpäätökseen sisällytetään vain liiketapahtumiksi luokiteltavat tapahtumat.

Kaikki samanlaista

Myyntilasku on teknisesti sama kuin ostolasku. Matkalasku ja kululasku ovat työntekijän tekemiä ostolaskuja. Palkkalaskelma voidaan tehdä ostolaskun muotoon, onhan ostettavana erilaisia työn tekemiseen liittyviä suoritteita. Arvonlisävero- ja työnantajasuoritusilmoitus voidaan laatia teknisesti laskun muotoon, vaikka niiden esitystapa on erilainen. Ilmoitukset ovat kuin ostolaskuja, jotka pitää maksaa verottajalle. Laskut ovat joko maksettuja tai maksamattomia, joten erillisiä reskontrasovelluksia ei tarvita. Kaikki tapahtumat merkitään maksetuiksi tiliotteiden ja viitemaksujen avulla.

Liikekirjanpidon ulkopuoliset tiedot, kuten myynti- ja ostotilaukset ovat teknisesti laskuja. Investointilaskelmassa on suunniteltu maksupäivä ja sen laskurivejä ovat investointihyödykkeet. Sopimus on lasku, jossa on myyjä/ostaja, maksupäivä ja laskurivit (vuokra, puhelimen perusmaksu jne.) Suunnitelmat ja budjetit voidaan teknisesti käsitellä laskuina, eikä erillistä budjetointia tarvita. Esimerkiksi myynnin edellyttämien tulevien asiakaskäyntien matka- ja neuvottelukulut voidaan käsitellä yksinkertaisen sopimuksen mukaisesti ja niistä voidaan tehdä kirjanpitosivut.

Kirjanpitosivu

Kaikkiin asiakirjoihin, joihin liittyy raha, voidaan liittää kirjanpitosivu, jossa on kaikki kirjanpitoviennin tiedot: tosite- ja maksupäivämäärä, kirjanpitotili ja dimensiot, rahallinen arvo, arvonlisäverotiedot sekä vientiselite ja erilaiset tunnistetiedot. Asiakirjaan voi liittyä kymmeniä kirjanpitosivuja, joissa on erilaiset pvm- ja rahatiedot. Esimerkiksi vuokrasopimuksiin (tulo/meno) voidaan liittää kirjanpitosivu tarkkoine tietoineen jokaiselle vuokranmaksukaudelle vuokrasopimuksen ajaksi, siis useaksi vuodeksikin. Toisaalta teleoperaattorin kanssa tehtyyn sopimukseen voidaan liittää kirjanpitosivu suunniteltujen eräpäivien mukaan ja raha-arvoksi määritellä arvio puhelinlaskun suuruudesta. Arviota voidaan muuttaa. Toinen tekninen mahdollisuus on luoda nämä tiedot laskennallisesti raportoinnin yhteydessä.

Palkkalaskelmaan voidaan sisällyttää kirjanpitosivu samalla tavalla kuin ostolaskuihin. Kun samalla kirjataan velaksi kaikki palkkaan sisältyvät eläke- ja muut sosiaalikulut, saadaan automaattisesti tiedot muista palkkakuluista. Kirjanpitosivuja voidaan laatia tulevaisuuteen palkkaperustietojen avulla samalla tavalla kuin palkkalaskelmassakin. Määräaikaisissa työsuhteissa oleville tehdään sivut sopimuksen loppuun asti.

Vuokrasopimuksen mukaiset maksut ja arvonlisäverovähennykset voidaan tehdä laskujen sijasta sopimuksen perusteella. Toisaalta, kun teleoperaattorilta tulee lasku, saadaan siitä tarkat pvm- ja rahamäärätiedot, joilla korvataan sopimuksen perusteella tehty arviotieto. Jos lasku on verkkolasku, voidaan laskun automaattiseen kirjaamiseen liittää vastaavan sopimuskirjanpitosivun mitätöinti.

Kassa ja limiittikassa

Kassaan kuuluvia rahavaroja ovat käteiskassat, pankkitilit, korttisaamiset, rahoitusomaisuuteen kuuluvat arvopaperit, matka- ja palkkaennakot. Tiliotteista tehty kirjanpito riittäisi yhdistysten, maatilojen, asunto-osakeyhtiöiden ja pienempien yritysten (nanokorporaatioiden) kirjanpidoksi.

Limiittikassa on termi laajalle kassalle. Kassan varoja vähentävät velat, jotka on maksettava niiden eräpäivästä riippumatta. Siihen kuuluvat yksinkertaisuuden vuoksi kassan lisäksi kaikki alle 2 kk:n sisällä erääntyvät myyntilaskut ja kaikki osto- ja verovelat. Jos myyntilasku on ollut maksamatta 2 kk eräpäivästä, se jätetään pois kassavirrasta ja palautetaan, kun lasku on maksettu.

Kassavirtakirjanpidossa ei ole siirtyviä eriä. Verolaskelman lisäverot ovat velkaa eli limiittikassaa. Eläkemaksuvelan määrä voitaisiin saada helposti lähettämällä sähköinen ilmoitus vakuutusyhtiölle, joka palauttaisi lasketun velan/saamisen määrän seuraavan päivän aamuun mennessä. Vuokraennakot ovat pois kassasta, joten ne palautetaan kassavirtaan vain, mikäli raha maksetaan takaisin. Vakuutusmaksuja eikä muitakaan kulueriä jaksoteta. Kassavirtakirjanpito ei tunne lomapalkkavelkaa, jos kyseessä ei ole palkkaerä, joka konkreettisesti maksetaan kassasta.

Sähköisessä taloushallinnossa laskut ovat kirjanpidossa heti, kun ne lähetetään ja ostolaskut vastaanotetaan. Näin kirjanpito kertoo heti saamisten ja velkojen määrän. Limiittikassa soveltuu paremmin kassavirtaverotuksen pohjaksi, jotta yritykselle ei syntyisi verotettavaa tuloa sen takia, ettei se pysty maksamaan laskujaan tai ettei joulumyyntiä varten hankittujen tavaroiden maksaminen tammikuussa johtaisi vero-ongelmiin.

Limiittikassa muodostaisi yritysten, kuntien ja muun julkishallinnon kirjanpidon rajat. Nykyisen lainsäädännön aikana kassavirtaraportointi on palvelua, jolla yritys voi paremmin hallita likviditeettiään.

Tuleva kassavirta

Kun tapahtumissa on tosite- ja maksupäivämäärät, voidaan laskelmia tehdä tulevien maksutapahtumien näkökulmasta. Tulevan kassavirran kirjanpito on yritykselle annettavaa palvelua, joka ei ole lakisääteistä. Tulevaisuuden tapahtumien kassavirtaraportti tehdään maksupäivämäärien mukaan, jolloin syntyy automaattisesti kassasuunnitelma. Se voidaan raportoida päivä-, viikko- tai kuukausijaksoille. Aineistosta voidaan samoilla komennoilla saada osavuosittaiset kassavirtaraportit ja tuleville vuosille ulottuvat raportit. Menojen osalta tiedot saadaan tarkoiksi, mutta tulot ovat liiketoiminnan luonteesta johtuen epätarkat. Mitä lähemmäs tätä päivää raportointi laaditaan, sitä tarkempaa tieto on.

Tulevan kassavirran tapahtumiin sisältyvä arvonlisävero ja ennakonpidätysvelka ovat kassavirtaa, jotka vähennetään kassavirtaennusteissa maksupäivinä.

Tulevan kassavirran laskennassa tarvitaan kokonaiskassaa, johon sisällytetään myös uusien lainojen nostot ja lainojen lyhennykset. Lainojen korot ovat kassavirtamenoja. Nämä tapahtumat voidaan eriyttää kassavirtalaskelmissa tulo- ja menokassavirroista.

Raportointi

Kirjanpitosivujen tietokannasta voidaan laatia niin tilinpäätös, liikekirjanpito, kassavirtalaskelma, kassavirtaennuste kuin tilauskantaraportit ja sisäisen laskennan raportitkin.Samalla tulostusrutiinilla voidaan tehdä kaikki raportit, joissa valitaan tapahtumalajit (tositelajit) ja aikavälit, jotka halutaan raportoida. Aikaväli voi olla yhtä lailla menneisyyttä kuin tulevaisuutta, ja tulevaisuuden tarkkuustasoa ja raportointijaksoja voidaan säädellä vapaasti.

Kassavirtakirjanpito tekee budjetointimenetelmät ja erilliset kassasuunnitteluohjelmat tarpeettomiksi, koska kirjanpitosivujen avulla voidaan laatia myös tulosraportointi tulevaisuuteen. Kun menot tiedetään, voidaan laskea myyntikatteen avulla se myyntimäärä, joka tarvitaan positiivisen kassavirran toteuttamiseksi. Ottamalla kassavirtaan mukaan investointilaskelmat voidaan arvioida, paljonko tarvitaan lisämyyntiä investoinnin rahoittamiseksi.

Kassavirtalaskelman lisäksi tarvitaan tase, joka täsmäytyy kassavarojen muutoksella. Taseeseen raportoidaan saamiset, velat, rahavaroiksi rinnastettavat osakkeet ja muut osakkeet.

Käyttöomaisuuden arvoa voidaan haluttaessa seurata erikseen tilinpäätöksen liitetietojen avulla. Lisäksi on seurattava varaston määrää ja sisältöä, vaikka kaikki ostot kirjataan heti kassamenoksi. Seurantamenetelmät ovat pienissä yrityksissä yksinkertaisimmillaan sitä, että myymälän hyllystä katsotaan, mitä tuotteita on myymättä. Suurimmassa osassa pienyrityksiä ei ole rakennuksia, maa-alueita, pitkäaikaisia osakesijoituksia eikä merkittäviä varastoja, joten niiden kirjanpito tulee olemaan yksinkertaista.

Kassavirtakirjanpito koostuu monista tapahtumalajeista. Niiden hallinta helpottuu, jos kirjanpitoon sisällytetään pitkälle automatisoidut täsmäytysrutiinit.

Standardit

Verkkolaskustandardia voidaan käyttää laskujen lisäksi kaikkeen missä lopuksi liikkuu raha, siis myös tilauksiin ja korttitapahtumien osto- ja kassakonetositteisiin. Yhteisesti on sovittava kirjanpitosivun teknisestä sisällöstä. Kun kaikki järjestelmät käyttävät tai pystyvät tuottamaan samaa sivustandardia, on helppo luoda kassavirtalaskelmia. Lisäksi järjestelmien vaihto ja kirjanpidon sähköinen arkistointi olisi helposti tehtävissä. Samalla luotaisiin mahdollisuudet kaikille yrityksille koosta riippumatta hallita ja suunnitella kassaansa ja kassavirtojaan.

Herra, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät



Julkaistu 16.5.2006

1 kommentti |

1980-luvulla luulin, että byrokratiaa voi hillitä paremmalla osaamisella. 1990-luvulla ymmärsin, ettei byrokratiaa voi hillitä, se tulee aina lisääntymään. Kuvittelin, että internetin avulla byrokratian voi automatisoida pois näkyvistä. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä verottaja otti atk:n byrokratiatuekseen ja jouduimme entistä suurempiin ongelmiin. Byrokratian voi voittaa vain sota tai muu suurkatastrofi.

Vuoden suurin laskentateko olisi se, ettei mikään muuttuisi. Maailma olisi paljon parempi, jos kaikki viime vuosien laskentatoimen muutokset olisi jätetty tekemättä.

Taloushallinto ei tarvitse lisää tehokkuutta, ei uutta lainsäädäntöä, ei verotilejä, ei IFRS-tilinpäätöksiä suurille eikä pienille yrityksille, ei uusia liitetietoja, ei pakollisia sähköisiä veroilmoituksia, ei uusia poistosäännöksiä, ei yritystukia, ei EU-hankkeita, ei uusia veroilmoituslomakkeita, ei tilaajan selvitysvelvollisuutta, ei enää mitään uutta. Me emme olisi tarvinneet palkka.fi:tä, emme uusia laskumerkintäsäännöksiä, emme välitilinpäätöksen laadintapakkoa ennakkoverojen määräämiseksi.

Koska emme osaa edes vanhoja säännöksiä. Koska emme ymmärrä poistojen merkitystä yritystoiminnalle, ei meille pidä luoda uusia poistosäännöksiä.

Tunnustan. Kirjoitin tilintarkastuksen oppikirjan, vaikken ymmärtänyt tilintarkastuksesta juuri mitään. Kirjoitin kirjanpitolautakunnan poisto-ohjeet, vaikka en ymmärtänyt poistoja. Olin tilintarkastajana 15 ensimmäistä vuotta osaamatta tarkastaa tilejä. Olen antanut monta tilintarkastuskertomusta, joiden taustalla olleet tilinpäätökset olen vuosia myöhemmin todennut virheellisiksi. Uskallan tunnustaa puutteeni, koska en kuitenkaan ole ollut työssäni keskimääräistä onnettomampi tilintarkastaja.

Monilla meistä on intoa enemmän kuin järkeä. Innostuneisuudella löytää joskus kultajyviä, kuten itse löysin tositetiliotteen TITOn keksiessäni. Mutta ei pelkällä innostuksella herran huonetta rakenneta.

Totta kai meillä kaikilla on viisautta, jota olemme saaneet kouluista, kirjoista, KILAn lausunnoista ja seminaareista. Kirjaviisauden olemme osoittaneet tutkinnoilla, joista KLT ja KHT ovat taloushallinnon mestaritutkintoja. Käsi sydämelle. Voiko missään asiassa tulla asiantuntijaksi kolmen vuoden työkokemuksella? Huippuosaaminen vaatii vuosikymmenien ajan huippuahkeruutta. Siihen ei useimpien kantti riitä.

Asioiden henkilöiminen toisi vastuuta huonojen ajatusten esittäjille. Ei uutta poistoesitystä kirjoittanut yritysverotuksen työryhmä, ei sen puheenjohtaja, eikä veroprofessori, vaan esityksen on kirjoittanut työryhmän sihteeri, neuvotteleva virkamies. Se, jolla on kynä, on eniten valtaa. Kauppakorkeakoulun professori Martti Saario kirjoitti vuonna 1945 väitöskirjansa käyttöomaisuuden poistoista. Hänen kynän jälkensä näkyy niin 1968 elinkeinoverolaissa kuin 1973 kirjanpitolaissa. Jos Saario olisi päätynyt siihen, että investoinnit maksetaan heti kassasta ja ne pitää saada vähentää heti tuloksesta, olisi lainsäädäntömme ollut erilainen, kauppakorkeakoulun opetus erilaista, ja me kaikki pitäisimme itsestään selvänä sitä, että poistojen sijasta verotuksessa vähennettäisiin koko hankintameno. Myös ristiriita IFRS-tilinpäätöksiin olisi helppo ratkaista, koska kukaan ei kyseenalaistaisi investointien verovähennysoikeutta. Toki meillä olisi joku häirikkö, joka puhuisi poistojen puolesta, mutta häntä ei otettaisi vakavasti.

Samalla tavalla verotuksessa käytettävien rangaistusmaksujen määrääjä ei ole verohallitus, vaan joku sen virkamies. Tämän virkamiehen nimen esille tulo olisi parasta demokratiaa, mitä yritysverotuksessa voi tapahtua. Pienille yrityksille ajettavan IFRS-säännösten kirjoittaja ei ole IAS Board, vaan joku henkilö. Sitä ei Suomeen tule ajamaan EU:n komissio, KHT- eikä HTM-yhdistys tai Kirjanpitolautakunta, vaan ihmiset, joilla on nimi. Usein ajajana on vain yksi ihminen, jolla on vahva ote viiteryhmässään.

En enää usko oikeaan tilinpäätökseen. En edes nykyiseen. Me kaikki uskottelemme toisillemme, suurelle yleisölle ja itsellemme, että kaikki olisi oikein ja hyvin. Ja etenkin silloin kun KLT laatii ja KHT- tai HTM-tarkastaja tarkastaa. En usko enää edes itseeni. Kävin pari kuukautta tilinpäätöksen tarkastamisen jälkeen asiakkaani uudessa etävarastossa. Kun olin kävellyt varaston päästä päähän tajusin heti, että olisi pitänyt esittää enemmän epäkuranttiusvähennyksiä. Kaikki näyttää kirjanpidossa hyvältä ja oikealta. Varasto kiertää, eikä tuotteet näytä paperilla vanhalta. Me kaikki kurkotamme marketissa maito- ja kermahyllyn taakse ja otamme sieltä ne tuotteet, joissa viimeinen myyntipäivä on pari päivää edempänä kuin edessä olevat tuotteet. Näin toimivat myös myyjät, koska se on helpompaa kaupankäyntiä.

Kun näkee, että osa tavaroista on seinäkukkasena hyllyn yläosassa, jonne kesän aikana kasvaa hämähäkinseittejä, on vaikeaa uskoa inventaariin. Miksi ihmeessä sitten jaksotamme jotain vakuutusmaksuja ja vahdimme laskujen kirjautumista eri tilikausille. Miksi ihmeessä laitamme liitetietoihin asioita, joista tuskin kukaan edes ymmärtää, mistä on kyse. Miksi leikimme näillä poistoilla.

Kokemuskaan ei auta, eikä jatkuva asioihin perehtyminen. Olen tänäkin vuonna vastannut satoihin kirjanpitäjän ja yrittäjän kysymyksiin. Aivan liian usein on ollut tunnustettava, etten tiedä. Pitää selvittää. Suuret tili- ja tilintarkastustoimistot mainostavat, että heillä on satoja asiantuntijoita vastaamassa yrittäjän ongelmiin. Näin se on paperilla, mutta ei työnteosta tule mitään, jos koko ajan joutuu soittamaan kymmenille asiantuntijoille asian selvittämiseksi. Nämä kysymykset ovat useimmiten sellaisia, ettei asiantuntijakaan osaa niihin vastata suoralta kädeltä. Kuinka usein on käynytkään siten, ettei lamppu ole syttynyt. Asiaa ei ole lainkaan selvitetty.

Lääkärin tekemä virhe näkyy hautausmaalla. Kirjanpitäjän ja tilintarkastajan virhe ei näy missään. Yrittäjä maksaa liikaa veroja, mutta sehän ei ole laitonta. Yritysten hautausmaalla, konkurssitilastoissa, on myös kirjanpitäjien ja tilintarkastajien virheitä. Emme tietenkään niitä tunnusta, koska ihmisluonto on sellainen, että vain muut tekevät virheitä. Omaan virheettömyyteen pakottavat myös ankarat rankaisutoimenpiteet ja vahingonkorvaukset pienistäkin virheistä.

Naureskelin ensin tilintarkastajien vaihtopakkoa, jota EU on ajanut. Viime vuodet pienyritysten tarkastajana on saanut ajatuksiin, että tilintarkastajan vaihtopakko pitäisi koskea etenkin pörssin ulkopuolisia yrityksiä. Näin tämä teatteri oikeista tilinpäätöksistä voisi edes joskus muuttua oikeaksi elämäksi. Tilintarkastuspakkoon suhtaudun erittäin torjuvasti. Olen nähnyt aivan liian paljon yrittäjän kannalta onnettomia tilinpäätöksiä, jotka on laatinut KLT ja tarkastanut KHT/HTM. Ei voida pakottaa ostamaan huonoa työtä, ei vaikka ei itse voisi arvioida työn onnistumista.

Maailma ei ole täydellinen. Kaikki eivät voi saada oikeaa tilinpäätöstä oli laki millainen tahansa, ja on tekijöiden valvonta mitä tahansa.

Mitä me tarvitsemme? Tarvitsemme inhimillisyyttä, osallistumista, empatiaa, uteliaisuutta. Tarvitsemme vakautta. Kun tilintarkastaja tai tilitoimiston kirjanpitäjä käy asiakkaansa luona katsomassa toimitiloja, varastoja, tehdasta, myymälää ja toimistoa sekä tapaamassa yrittäjiä ja henkilökuntaa, hän vaikuttaa tilinpäätöksen oikeellisuuteen paljon enemmän kuin käymällä pakollisessa auktorisointikoulutuksessa.

Empatian alkeet tunnistava ymmärtää, ettei kirjanpitoa pidetä sijoittajia, ei luontonantajia, eikä edes verottajaa varten. Kirjanpitoa pidetään, jotta yrittäjä voi toimia paremmin liiketoiminnassaan ja hallita riskejään. Tämä asia on unohtunut. Kirjanpitolakia kehittävät tahot keskustelevat keskenään. Yrittäjiä tarvitaan vain laskun maksajiksi.

Mihin itse asiassa tarvitsemme tilinpäätöstä? Pörssiyhtiöiden osavuosikatsaukset ovat niin kattavia, etteivät tilinpäätökset tuo mitään uutta tietoa. Tavara- ja palveluluoton antajat eivät lue tilinpäätöksiä, vaan yrityksen viimeaikaista maksukäyttäytymistä. Yrittäjä itse ei tilinpäätöstiedoilla tee osingonjakopäätösten lisäksi mitään. Tuloverot määräytyvät tilinpäätöksistä, mutta yhtä hyvin ne voitaisiin laskea arvonlisäveroilmoitusten yhteydessä. Verottaja seuraa nykyään yrityksen toimintaa reaaliaikaisesti kuukausittaisten ilmoitusten ja maksujen kautta.

Jos yrittäjien omia toiveita selvittää tarkemmin, huomaa, että he ovat enemmän kiinnostuneita tulevasta kirjanpidosta kuin menneestä. He tarvitsevat tietoa tulevasta kassavirrasta ja sen riittävyydestä, selvityksiä investoinneista sekä tilastoja tuotteista ja asiakkaista. Heitä kiinnostaa hinnoittelun onnistuminen ja uusien tarjousten hinnoittelun perusteet. Lisäksi tarvitaan tietoa maksamattomista osto- ja myyntilaskuista. Varastojen osalta on nähtävä, mitkä tuotteet ovat jäämässä myymättä. Kirjanpitolaki ja siihen perustuva tilitoimistotyö ei tue yhtäkään yrittäjän aitoa tietotarvetta yrityksestään. Ei edes avointen laskujen luettelolla ole mitään käyttöä, koska sen tulee olla joka päivän ajan tasalla. Epäkuranttiusvähennyksen tekeminen varastoista on aivan liian myöhäistä, sillä tuotteet olisi voitu myydä puoli vuotta sitten hyvälläkin hinnalla, jos tieto takahyllylle jäävistä tuotteista olisi ollut olemassa.

Elämä on lyhyt pyrähdys syntymän ja kuoleman välillä. Elämään kuuluu jatkuva oppiminen. Ei sen takia, että maailma muuttuisi nopeasti, vaan sen takia, että ihminen oppii vähitellen ja parhaiten virheitten ja epäonnistumisten kautta. Tietenkään ei voida tehdä maailmaa sellaiseksi, että KLT- ja KHT-tutkinnon voi suorittaa vasta 50-vuotiaana. Mutta sen tunnustaminen, ettei ole mitään huippuosaamista, jonka kaikki jakavat, olisi suuri voitto paremmalle maailmalle.

Voisimme vähentää tätä suurta teatteria oikean tilinpäätöksen ympärillä. Voisimme tunnustaa, että parempi vanha kirjanpitolaki kuin jatkuva lain muuttaminen.

Sivut

LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute
 
Kirjaudu sisään