30. lokakuuta 2014
Share/Save

Työn orjat sorron yöstä nouskaa



Julkaistu 26.8.2008

1 kommentti |

Tulin vuonna 1970 Helsinkiin Hankkijan atk-osastolle. Työaikamme oli kiinteä 8-16. Työpaikalle tultuaan reikänauhan lävistysosastomme kauniit nuoret neidot meikkasivat itsensä ja jo kello 15.55 oli kellokorttilaitteen edessä takit päällä odottamassa pitkä jono, jotta varmasti oltiin minuutilleen oikeaan aikaan lyömässä korttiin leima. Siinä välissä tehtiin töitä ahkerasti. Jos halusi turhan sanan vaihtaa neitojen kanssa, reikänauhalävistimet kuitenkin rätisivät koko ajan. Hankkija meni konkurssiin, mutta ei konttorityttöjen meikkailun takia, vaan vuorineuvoksen laajentumiskiiman takia, kun hän osti ylihintaan osuuskuntaan ison rakennusliikkeen. Sama virhe oli vielä isossa roolissa kun kansallispankkimme tuhoutui.

Tämän päivän vuorineuvokset näyttävät mallia työelämään tuleville nuorille nostamalla kymmenien miljoonien optiotuloja, vaikka jokainen ymmärtää ettei kenenkään palkkatyö voi olla niin arvokasta. Liian usein miljoonien tuloja seuraavat yritysten savuavat rauniot.

Tämän päivän työ alkaa olla yhtä kuvitteellista kuin johdon optioiden perustelut. Työ ja vapaa-ajanvietto sekoittuvat. Se, että joku soittaa ilmakitaraa, on kornia. Se, että joku tekee ilmakitaran soittoa tukevan tietokoneohjelman on kornimpaa. Mutta täysin käsittämätöntä on antaa julkinen innovaatiopalkinto tällaiselle ohjelmalle.

Viidakon meininkiä

SEFE ja YTN ovat tänä vuonna tutkineet tilintarkastus- ja liikkeenjohdon konsultointialan työntekijöiden työoloja. Tutkimus on painottunut Big 4 tilintarkastustoimistoon ja isoon tilintarkastusketjusta irtaantuneeseen konsulttitoimistoon. Tutkimustulosten mukaan yli puolella on niska-, hartia- ja selkäkipuja ja 80 prosentilla on liikuntaseteli. Seteleitä ei kai sitten käytetä tarpeeksi. Niistä on tullut itsestään selvyys, jolle ei anneta juurikaan arvoa. Nyt pitää saada rock-konsertteja, kalliokiipeilyä ja koskenlaskua firman piikkiin. Mitä sen jälkeen?

Joka kolmas on kuulemma tilintarkastustoimistoissa ärtynyt. Minä ärryn näistä tutkimuksista, jotka ovat vakavasti otettuja, mutta sen kummempaan miettimiseen perustuvia lottokuponkien täyttöjä. Tilintarkastusalalla on kuulemma viidakon meininki. Työmäärä on liian suuri, matka-aikoja ja ylitöitä ei riittävästi korvata. Osin meininki selittyy sillä, että tutkijan excel-kaavoissa on virhe.

Keskimääräinen työaika on aivan hirmuista. 10 prosenttia tunnustaa tekevänsä todellisuudessa alle normin (37,5 t) työtä. 18 prosenttia työskentelee yli 45 tuntia viikossa. Jos olet minkä tahansa alan yrittäjä, 45 tuntia ei riitä laisinkaan. Puolet tekee kuulemma viikoittain vähintään kaksi tuntia työaikakirjanpidon ulkopuolista työtä. Hyvä, yrittäjällä tätä on 100 prosenttia, 60-70 tuntia jopa ilman lomia.

Ollaan ihan rehellisiä itsellemme. On liian paljon työntekijöitä, joiden hyödyllinen työaika jää alle puoleen siitä, mistä maksetaan palkkaa. On kesä- ja talvilomat, pekkaspäivät, vaput, sairaus- ja krapulalomat. Kun mennään siistiin sisätyöhön, on siellä aivan liian usein nettipokerin peluuta, omien asioiden hoitoa, juoruilua, jalkapallon ja jääkiekon jälkipelejä, ylipitkiä kahvi- ja lounastunteja. Kesällä pitää päästä jo iltapäivällä terassille ja jotkut ehtivät päiväkahville työtoverinsa kanssa. Kesäperjantaisin helsinkiläisten työsuhdeautoruuhkat ovat Lahdessa jo puolelta päivin. Monen yrityksen iltapäivästä iso osa kuluu iltalehtien 10 kysymystä -vastausten parissa. Joka päivä pitää löytää työpaikan paras tietäjä. Koko ajan pitää kannustaa ja motivoida työntekijöitä.

On pidettävä mölkyn heittopäiviä, kehittämiskeskusteluja ja käytävä hirvimetsällä, kursseja on oltava joka lähtöön. On ostettava aamukahville kesän ensi mansikat. Nosturikuljettajien motivointia lisätään asentamalla playstationit uimarannoilla käytettäviin nostureihin. Elämän pitää olla yhtä leikkiä.

Julkisissa viroissa on tuhansia työntekijöitä, jotka käytännössä eivät tee mitään. Sekin on parempi kuin ne työntekijät, joiden puuhastelusta on vain haittaa meille kaikille. Tiedän ammattikorkeakoulujen opettajia, jotka saavat täyden palkan vailla mitään opetusvelvollisuutta. Hyviä esimerkkejä nuorille työelämästä. Tyhjäntoimittajia riittää kaikille työpaikoille. Esimerkiksi mielikuva ylityöllistetyistä sairaalatyöntekijöistä on vahva. Kuitenkin sielläkin on paljon samaa palkkaa saavia, joiden työpanoksen puutteita toiset, vastuuntuntoisemmat joutuvat paikkaamaan.

Kansliapäällikkö ja kirjanpitolautakunnan puheenjohtaja Bror Wahlroos sanoi aikoinaan, että julkisen hallinnon työntekijöistä pitäisi kolmannekselle antaa potkut, kolmannes laittaa tarkkailuun ja kolmannekselle antaa palkankorotus. Eli tosiasiassa maailma ei muutu niin nopeasti, lorvimisen mahdollisuudet ovat kuitenkin internetin myötä lisääntyneet. Päivän lehteä ei voi nopeasti piilottaa pöytälaatikkoon, mutta tietokoneissa ikkunan voi vaihtaa silmän räpäyksessä.

Totuuden nimissä on tunnustettava, että monet työntekijät ovat kohtuuttomien paineiden kohteena. Jotkut matkustavat ympäri maailmaa työnsä takia ja tekevät epäinhimillisiä työsuorituksia. Monella työpaikalla valot palavat yömyöhään ja syttyvät aamuvarhain. Monen perhe-elämä on työn takia vähäistä. Nämä ylityöllistetyt eivät ehdi vastailemaan kyselyihin eivätkä he ehdi valittamaan.

Työelämä on jakautunut kummallisella tavalla. Ylityöllistettyjen vastapainona ovat työttömät ja vaatimattomasti työssä ponnistelevat. Sitten ovat puuhastelijat, jotka varmaan itsekään eivät tiedä, miksi ja mitä tekevät. Yhä enemmän yhteiskunnassa on valvojia, jotka pitävät vapaamatkustajien puolta ja kurittavat työssä ahkeroitsivia yrityshenkisiä entistä enemmän.

Ekonomilehdessä ja netissä julkaistu tilintarkastajatutkimus liioittelee työpaikkojen ongelmia. Yksi matkayö kuukaudessa vain virkistää perhe-elämää. Enemmän pitää huolestua siitä, että vuodesta toiseen ollaan joka päivä saman työpöydän äärellä. Ekonomimme kauhistelevat sitä, että matkustaminen vie kuukaudessa kymmenen tuntia työajan ulkopuolella. Samaan aikaan kymmenet tuhannet suomalaiset istuvat päivittäin työmatkaliikenteessä viisi – kuusi tuntia. Varmaan siitäkin pitää kohta maksaa palkkaa. Vielä hullumpaa tämä on siksi, että voisimme koko työelämän ja vuosikymmeniä kestäneen ahkeroinnin jälkeen saada maksetuksi asuntomme. Alan yhä enemmän ymmärtää luolamiehiä, jotka hakivat perheelleen asunnon luonnon suomista kallionkoloista.

Kun työelämä kohtelee huonosti, lupaa SEFE ja YTN "antaa kaiken mahdollisen avun" näille orjuutetuille. Mutta mitä maailmasta tulee, jos korkeakoulutuksen saaneet ekonomit ovat niin avuttomia, että kun selkää särkee ja vatsassa polttaa, pitää SEFEn tulla auttamaan. Ehkä olisi parempi mennä äidin helmaan itkemään.

Tilintarkastuslehti 3/2008 kuvaa hyvin tilintarkastusalan todellista viidakon meininkiä. Lehden toimituksellisista 57 sivusta IFRS vie 7 sivua, tilintarkastuksen valvonta, laadunvarmistus ja standardointi 43 sivua ja menneiden hyvien aikojen muistelu 7 sivua. SEFEn tutkimus ei ole lainkaan kiinnostunut siitä, onko työ mielekästä vai tylsää kopiointia ja turhanaikaista prikkaamista. Miten alan tilintarkastuksen järjettömäksi mennyt byrokratia vaikuttaa selkäsärkyihin? Vai pitääkö aidosti olla kauhuissaan, jos joka ikistä pikkusormen liikahdusta ei korvata ylityöpalkalla ja osingoilla.

Intohimo työhön haihtunut

Asiakkaani metalliteollisuusyritys yritti palkata keväällä ammattikoulusta osaavia nuoria töihin ja kasvamaan hyviksi metallimiehiksi. Kaksi halukasta koulusta tulikin keskustelemaan. Palkan tietenkin pitäisi olla heti hyvä. Voitaisiinko työt aloittaa vasta klo 9 ja kesällä varmaan päästään kotiin jo klo 15. Heti ensimmäisenä kesänä pitäisi saada heinäkuu palkallista lomaa ja syksyllä pitäisi päästä kolmeksi viikoksi katsomaan vähän muailmaa. Yritys tarvitsi välttämättä työvoimaa, joten ehtoihin pitkin hampain suostuttiin. Ja vastaus oli, ei kyllä me vielä tänä vuonna etsimme itseämme, eikä siihen sovi työnteko. 1970-luvulla moista nirsoilua ei olisi kuunneltu hetkeäkään. Postimerkki takapuoleen ja matka niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Tehtaassa näin. Toimistoissa kun päivät on pelattu nettipelejä, ja asiakkaan työt pitäisi hoitaa, tulee heti meteli, jos työaikaa pitää joustaa klo 16 yli. Vähintään ylityökorvaus pitää saada. Nuoret työelämään tulevat ovat kärsimättömiä. He haluavat kaiken heti. Tästä aiheutuu hirmuinen kassavirtaongelma. Pitää palkita nopeasti. Verottaja seuraa palkitsemista kuin hai laivaa. Mutta yritysjohdon ruhtinaallisesti palkitsevat yritykset maksavat laskunsa yhä hitaammin, jolloin muodostuu mahdoton kassavirtayhtälö. Tätä ei voi ymmärtää, jos on vauvaiästä saanut tavarapalkinnon jokaisesta rääkäisystä.

Mikä on vienyt intohimon työstä? Kvartaalitalouden epäoikeudenmukainen työmoraali, hiipuva usko vaikutusmahdollisuuksista oman työnsä tulevaisuuteen, vanhempien pelottava esimerkki työuupumisesta vai liian helppo elämä? Estävätkö vanhentuneet rakenteet ahkeroinnin vai onko vain työmotivaatio hukassa?

Työolot Suomessa ovat jo niin hyvät, että tarvittaisiin uusi kriisi, jotta ihmiset saataisiin takaisin töiden tekijöiksi. Suomen tulevaisuuden ongelma ei ole huutava työvoimapula, vaan aivan liian suuri joukko ihmisiä, jotka eivät osaa eivätkä halua tehdä omaa osuuttaan yhteiskunnassa. Päättäjiemme mielestä näitä vapaamatkustajia ei ole vielä tarpeeksi, vaan heitä pitää rahdata Suomeen työperäisiksi maahanmuuttajiksi naamioituneina. Suurille työnantajille tämä sopii, koska siten pidetään palkkoja alhaisina ja kustannukset maksavat muut.

Ratkaisu: nanokorporaatiot

Nykytilanteeseen on monia syitä. Työelämään nyt tulevat nuoret ovat eläneet lapsuuden, jossa isä ja äiti loivat uraa ja tekivät pitkiä päiviä. Lapsille annettiin liian vähän aikaa, ja sitä kompensoitiin kaikella krääsällä ja tavaralla. Omassa lapsuudessani olivat isät ja äidit myös työn orjuuttamia, mutta he kuitenkin olivat läsnä tai ainakin lähistöllä. Varmaan lapsemme ovat miettineet, etteivät he ainakaan pilaa omien lastensa elämää uhrautumalla liikaa työhön.

Tunnustan avoimesti. Olen saanut jonkinasteisen gurun aseman suomalaisessa taloushallintomaailmassa. Se vaati lahjakkuutta ja suurta intohimoa asiaan, mutta etenkin se vaati aikaa. Tein 30 vuoden ajan kahden ihmisen työajan ja varmaankin kolmen ihmisen työt. Opiskelinkin työn ohella. Näin jälkikäteen ajattelen, että tuo kaikki oli oman elämäni suurta virhettä. Ehkä afrikkalainen elämänmeno, jossa ei ole huolta huomisesta, onkin oikea.

Ei tästä työelämästä pitkän päälle mitään tule. Toiset ovat tekevinään työtä ja toiset maksavinaan palkkaa. Tunnolliset työntekijät ja yrittäjät uupuvat kohtuuttoman työntaakan alle.

Ainoa kestävä ratkaisu ovat nanokorporaatiot, joita ei rutisteta kuoliaaksi suuryritysten ahneuden eikä valtion moninkertaisen, byrokraattisen verotuksen rattaissa. Tehdään kaikista palkansaajista, työttömistä ja pienyrittäjistä nanokorporaatiota. Siinä yrittäjät maksavat toisille yrittäjille vain tehdyn työn lopputuloksista. Yrittäjä voi itse valita työnsä määrän. Kenenkään ei ole pakko tehdä liikaa töitä, mutta kenenkään ei myöskään tarvitse maksaa joutenolosta. Mitä tehokkaampi olet, sitä vähemmällä työajalla ansaitset elantosi. Kannustetaan heitä vielä uudenlaisilla yhteiskunnan verkostoedellytyksilla. Yhteiskunnan vapaamatkustajat ovat sitten asia erikseen.

On nykytyöelämässä yksi iso voimavara vielä reservissä. Kun tosipaikka tulee (ja se voi olla edessä jo lapsillamme), voidaan oikeita työperäisiä resursseja saada sadoin tuhansin kun aletaan tekemään oikeita töitä, jätetään turhanaikaisuudet pois ja turhat krääsät valmistamatta. Itse asiassa me kaikki voimme sen jälkeen paremmin. Myös luonto.

# 1 13.9.2008 10:55

Täysin vastaansanomattomia totuuksia. Kirjoittajan asema ja auktoriteetti antavat mahdollisuuden lausua äänen sen, minkä toiset pelkäävät olevan totta. Lisään iltarukoukseeni, että tämäntyyppisten ajatusten esittäjät saisivat edes muutaman uuden silmäparin auki totuudelle.

LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute
 
Kirjaudu sisään