|
|
Muu taloushallinto
Perusosaaminen on Aalto-yliopiston kulmakivi Aalto-yliopisto on noussut yliopistojen rakenteellisen kehittämisen esikuvaksi. Julkaistu 17.08.2010

|
 |
Odottamattomista syistä johtuvat
poissaolot Islannin tulivuorista ilmakehään levinnyt tuhka vaikutti monien matkustamiseen. Ilmassa olleen tuhkan katsottiin voivan vaurioittaa lentokoneita siinä määrin, että lentämistä rajoitettiin viranomaismääräyksillä. Näiden lentokieltojen vuoksi useiden työntekijöiden työ- tai lomamatkat eivät päättyneet suunniteltuna ajankohtana. Tällaisista odottamattomista syistä johtuvat töistä poissaolot eivät ole tavallisia, minkä vuoksi työnantajien ja -tekijöiden velvollisuudet ja oikeudet eivät ehkä ole riittävästi tiedossa. Kuinka tulee menetellä, jos työn tekeminen estyy työnantajasta ja -tekijästä riippumattomasta syystä? Julkaistu 17.08.2010

|
Taloushallinnon kiehtova ja vaativa maailma Taloushallinto tunnetaan arkikielessä monella eri käsitteellä. Joku puhuu laskentatoimesta, toinen kirjanpidosta tai palkanlaskennasta tarkoittaen kuitenkin paljon laajempaa kokonaisuutta. Englanninkielisetkin käsitteet Financial Management tai Management Accounting ovat yleisiä. Käyttämästämme käsitteestä riippumatta taloushallinto tarkoittaa yhä integroidumpaa, sähköisempää, kommunikoivampaa ja kansainvälisempää toimintakenttää,
jossa johdon päätöksentekoa tuetaan tulevaisuussuuntautuneesti. Julkaistu 17.08.2010

|
 |
Pilvi, ohjelmistopalvelujen tuorein mantra Pilvipalvelua käsitteenä ja tuotelajina ei ole helppo kuvata ymmärrettävästi. Vakiintunutta, lyhyttä ja selkeää määritelmää ei palvelulle ole toistaiseksi onnistuttu luomaan. Wikipediassa esitetyn näkemyksen mukaan
pilvipalvelulla tarkoitetaan uutta tietoteknisten palveluiden tuottamisen,
käyttämisen ja toimittamisen mallia, johon liittyy internetin yli
palveluna tarjottuja dynaamisesti skaalautuvia ja virtuaalisia resursseja. Palvelujen tekninen toteutustapa abstraktoidaan taustalle ja asia
tarjotaan käyttäjille palveluna. Julkaistu 17.08.2010

|
Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuo muutoksia hallinnon tehtäviin Heinäkuussa voimaan tulevaan lakiin
on syytä valmistautua huolella. Julkaistu 18.05.2010

|
 |
Lahjat ja lahjoitukset yhtiöoikeudellisena kysymyksenä Osakeyhtiölain 13 luvun 8 §:n mukaan ”Yhtiökokous voi päättää lahjan antamisesta yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen, jos lahjoituksen määrää voidaan käyttötarkoitukseen sekä yhtiön tilaan ja muihin olosuhteisiin katsoen pitää kohtuullisena. Hallitus saa käyttää sanottuun tarkoitukseen varoja, joiden merkitys yhtiön tila huomioon ottaen on vähäinen.” Julkaistu 18.05.2010

|
Maksupalvelulaki auttaa SEPAn toteutumisessa Maksupalveludirektiivi toteutetaan Suomessa kahtena lakina: maksulaitoslakina ja maksupalvelulakina. Maksupalvelulailla pyritään varmistamaan, että maksupalveluita käyttävät ovat tasa-arvoisessa asemassa riippumatta siitä, missä maassa asuvat ja mistä maasta mihin maahan SEPA-alueella maksavat. Julkaistu 18.05.2010

|
 |
PS-tileistä kilpailua eläkesäästämiseen Lakisääteisen eläkejärjestelmän puutteita voi korjata omaehtoisella säästämisellä ennen eläköitymistään. Aiemmin puhtaasti vakuutusyhtiöiden monopolina toiminut verotuettu eläkesäästäminen sai vuodenvaihteessa uudet raamit ja eläkesäästäminen vapautui kilpailulle. Julkaistu 18.05.2010

|
Toiminimestä osakeyhtiöksi Nykyisen osakeyhtiölain voimaantulo lisäsi merkittävästi yritysjärjestelyiden mahdollisuuksia. Yksityisliikkeet, avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt saadaan muutettua osakeyhtiöksi ja mikä tärkeintä, myös osakeyhtiö henkilöyhtiöksi tai yksityisliikkeeksi. Viimeksi sanotulla mahdollisuudella olisi merkitystä ennen muuta yrityksen lopettamisen yhteydessä, osakeyhtiön lopettaminen sääntöjen mukaan on hankala prosessi pienen yrityksen kohdalla. Julkaistu 18.05.2010

|
 |
Maahanmuuttajista arvokasta työvoimaa tilitoimistoille Maahanmuuttajien on hankala löytää Suomesta töitä, vaikka heillä olisi korkea koulutus ja kova halu työntekoon. Yhtenä ratkaisuna on kirjanpitoalalla aloitettu lisäkoulutus, jonka kautta on työllistetty alalle kymmeniä ammattilaisia. Julkaistu 18.05.2010

|
Vihreä työministeri haluaa osingot verolle Työministeri Anni Sinnemäki uskoo, että osinkojen verotus toisi Suomen valtiolle nykytilanteessa tarpeellisia verotuloja eikä silti merkitsisi yritysten mahdollisuuksien kaventamista. Julkaistu 16.03.2010

|
 |
Yrityssaneerauksen aloittaminen ja keskeiset oikeusvaikutukset Vuonna 1993 voimaan tullut laki yrityksen saneerauksesta oli aikanaan merkittävä uudistus. Yrityssaneeraus laajensi oikeudellista ja liiketaloudellista keinovalikoimaa kriisiyritysten ongelmien hoitamisessa. Siirryttäessä 2010-luvulle ei saneerausmenettely ole enää uusi ilmiö, vaan se on vakiinnuttanut paikkansa perinteisen konkurssin rinnalla. Julkaistu 16.03.2010

|
SEPA-aineistojen käyttö yrityksissä yhä vähäistä Pankit ja yritykset valmistautuvat parhaillaan yhtenäisen euromaksualueen SEPAn toteutumiseen vuoden 2011 alusta. Maksaminen muuttuu, ja aiemmin maksamisessa käytetyt kansalliset standardit korvautuvat vuoden loppuun mennessä uusilla. Vielä tämän vuoden aikana yritysten on suoriuduttava suurista järjestelmämuutoksista. Julkaistu 16.03.2010

|
 |
Tavoitteena toimivat palvelujen sisämarkkinat Yksi viime aikojen kiistellyimmistä EU-lainsäädäntöhankkeista on ollut palveludirektiivin säätäminen. Vuoden 2006 lopussa hyväksytyn direktiivin tarkoitus on luoda oikeudellinen kehys palvelujen vapaan liikkuvuuden paremmalle toteutumiselle. Julkaistu 16.03.2010

|
Tiivis tietopaketti Tili- ja veropäiviltä Tiivis paketti ajankohtaisista aiheista, huippuluennoitsijat ja mahdollisuus tavata kollegoita houkuttelivat taloushallinnon ammattilaiset Tili- ja veropäiville. Julkaistu 16.03.2010

|
 |
KLT-tutkinto pitää ajan hermolla Vaativa KLT-tutkinto antaa laskenta-alan ammattilaiselle asiantuntijan statuksen, mutta kannustaa samalla ammattitaidon jatkuvaan ylläpitämiseen.
– Osaaminen on entisestään lisännyt työn mielekkyyttä, tuoreet KLT-kirjanpitäjät Maarit Kiili ja Mari Hauta sanovat. He ovat kollegoja Tietokauha Oy:ssä. Julkaistu 16.03.2010

|
Yritysten byrokratian vähentäminen Hallitusohjelman mukaan yritysten byrokratiaa vähennetään. Yritystoimintaan liittyvän byrokratian purkamisella ei kuitenkaan saa vaarantaa lainsäädännön tavoitteiden toteutumista. Julkaistu 26.01.2010

|
 |
Lisää luottamusta taloudelliseen infomaatioon Artikkelissa kuvaillaan ohjausjärjestelmiä rakennettaessa huomioonotettavia tekijöitä. Ohjausjärjestelmiä ovat esimerkiksi tuloskortti-, kustannuslaskenta- tai kilpailija-analyysijärjestelmät. Artikkelissa myös esitellään, kuinka luottamusta tuotettua informaatiota kohtaan voidaan parantaa. Julkaistu 26.01.2010

|
Analyysilla kokonaiskuva yrityksestä Tilinpäätösanalyysin perustietona on virallinen tilinpäätös, sen liitetiedot ja muu käytettävissä oleva informaatio. Tilinpäätöksen oikaisun lähtökohtana on tarve jalostaa tilinpäätöstietoa niin, että se parhaiten palvelee analyysin tekijän tarkoitusta. Julkaistu 26.01.2010

|
 |
Miten KLT-tentti valmistuu? KLT-tentti on laskentatoimen ammattilaisille tarkoitettu asiantuntijatutkinto. KLT-tutkintoa edellytetään Taloushallintoliiton auktorisoidun jäsentoimiston vastuulliselta hoitajalta. Se on laskenta-alalla arvostettu asiantuntijan laatusymboli. Tutkintoon on saanut osallistua vain sekä opinnoilla että käytännön kokemuksella osoitetun laskentatoimen osaamisen perusteella. Julkaistu 26.01.2010

|
PRH sähköistää palvelujaan Patentti- ja rekisterihallituksella on käynnissä kaksi mittavaa hanketta, joilla parannetaan sähköistä asiointia. Julkaistu 08.12.2009

|
 |
Yrittäjien sosiaaliturvaa paikataan jo tänä syksynä STM:n yrittäjien sosiaaliturvan kehittämiseen asettama työryhmä on saamassa esityksensä valmiiksi, ja loppuraportti valmistuu lokakuussa. Julkaistu 20.10.2009

|
Pitkäaikaissäästämisen uudet mahdollisuudet Viime aikoina on keskusteltu useista henkilöverotukseen liittyvistä vähennyksistä, kuten oman vakituisen asunnon korkovähennyksestä. Julkaistu 20.10.2009

|
 |
Verkkolaskutus etenee vauhdilla Eri tahot ovat tehneet töitä verkkolaskutuksen eteen jo reilut kymmenen vuotta. Silti tänä päivänä verkkolaskua käyttää hyvin pieni prosentti suomalaisista. Julkaistu 20.10.2009

|
Valtakunnansovittelija Esa Lonka uskoo: Tupo vähentäisi sovittelun tarvetta Oikeustieteen kandidaatti Esa Lonka aloitti elokuun puolivälissä nelivuotisen toimikautensa valtakunnansovittelijan tehtävässä. Lonka lähtee kauteen tilanteessa, jossa useita suurten alojen työehtosopimuksia on päättymäisillään ja monella alalla työtaistelun uhkaa pidetään todennäköisenä. Julkaistu 20.10.2009

|
 |
Eurooppa tarvitsee innovatiivisia kasvuyrityksiä Pankinjohtaja Sinikka Salo Suomen Pankista toivoo suomalaisten kasvuyritysten tähyävän rohkeasti Euroopan sisämarkkinoille. Julkaistu 25.08.2009

|
Yhtenäinen euromaksualue SEPA tehostaa maksamista Yhtenäisen euromaksualueen SEPAn (Single Euro Payments Area) toteuttaminen etenee Euroopassa. Maksujenvälityksen yhtenäistäminen on luonnollinen jatke käteisen eurorahan käyttöönotolle. Pitkällä tähtäimellä kaikki hyötyvät yhtenäisestä euromaksualueesta erityisesti, kun vielä sähköinen laskutus saadaan mukaan. Julkaistu 25.08.2009

|
 |
Pakkotäytäntöönpanot lisääntyvät Julkisuudessa on viimeisten kuukausien aikana ollut toistuvasti uutisia, jotka ovat kertoneet maksuhäiriöiden ja luottotappioiden lisääntymisestä.
Synkimmät ennusteet lähtevät siitä, että pahin taantuma olisi vielä edessäpäin, jolloin ongelmat todennäköisesti ainakin lukumääräisesti vain kasvaisivat.
Tästä puolestaan on suorana seurauksena se, että pakkotäytäntöönpanotoimenpiteet lisääntyvät. Julkaistu 25.08.2009

|
Kiinnostus numeroihin osoitti uratien Numerot ovat aina olleet 27-vuotiaan Hanna Hartlinin intohimo. Hän valmistui kesällä Helsingin Kauppakorkeakoulusta laskentatoimi pääaineenaan. Gradunsa Hartlin teki tilintarkastajaroolista talousrikosten tunnistamisessa. Julkaistu 25.08.2009

|
 |
Suomen tilitoimistoalan toimialastandardi Suomen Taloushallintoliiton luoma standardi on ollut käytössä jo 25 vuoden ajan. Julkaistu 19.05.2009

|
Yrityssaneerauksen perusteet Yrityssaneerauksen tarkoituksena on tuottaa velkojille ja velalliselle parempi lopputulos kuin konkurssissa. Yrityssaneerauslain mukaan menettelyyn voidaan ryhtyä, kun halutaan tervehdyttää taloudellisissa vaikeuksissa olevan yrityksen yritystoimintaa tai turvata sen edellytyksiä. Julkaistu 19.05.2009

|
 |
Milloin korotetut poistot voivat tulla kysymykseen? Kirjoituksen kohteena on väliaikainen laki tuotannollisten investointien väliaikaisesti korotetuista poistoista. Julkaistu 19.05.2009

|
FIA-hanke helpottaa taloushallinnon ammattilaisten työtä Taloushallinnon ammattilaiset ovat mukana FIA-hankkeessa (Fully Integrated Accounting) – Taloushallintoliitto yhtenä Tiedon, Helsingin kauppakorkeakoulun, Aditron ja Hawconin kanssa. Projektin tavoitteena on taloushallinnon prosessien reaaliaikaistaminen ja automatisoiminen. Julkaistu 19.05.2009

|
 |
Kymmenen asiaa saatavien valvonnasta ja perinnästä Laskun tai saatavan synnystä siihen, kun maksu kilahtaa tilille, saattaa kulua pitkä aika. Tänä aikana saatava voi eri tavoin vaarantua ja lopulta muuttua kokonaan tai osittain luottotappioksi. Suuret luottotappiot syntyvät tavallisesti saatavien valvontatehtävän jonkin osan laiminlyönnistä. Julkaistu 19.05.2009

|
Arto Tenhunen vei Sopranon pörssitaipaleelle suuri hyppäys Pörssilistautuminen on pienelle yritykselle suuri ja kallis prosessi, joka vaatii myös taloushallinnolta suurta hyppäystä IFRS-maailmaan, Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen toteaa. Julkaistu 19.05.2009

|
 |
Matti Inha Luottolama
ehkäistään valtion tuella – Suomen yritykset, suomalainen pankkijärjestelmä ja koko suomalainen julkinen talous on tähän asti ollut hyvässä tilanteessa. Julkaistu 10.03.2009

|
Tili- ja veropäivät: Lama ei latistanut alan suurtapahtumaa Taloushallinnon ammattilaisten vuoden päätapahtuma, Tili- ja veropäivät
keräsi Helsinkiin 1 200 alan huippuammattilaista. Osallistujamäärä nousi tiukasta taloustilanteesta huolimatta viimevuotiselle tasolle. Taloushallintoliiton tammikuinen suurtapahtuma järjestettiin nyt jo 42. kerran. Julkaistu 10.03.2009

|
 |
Lainsäädännöllä sähköisen tunnistamisen kimppuun Sähköinen tunnistaminen kuuluu lähes jokaisen tietokonetta käyttävän suomalaisen arkipäivään, koska internetissä tehdään tuon tuostakin erilaisia oikeustoimia. Tyypillisin esimerkki vahvasta tunnistamisesta on asioiminen pankissa, sillä Suomessa on käytössä noin neljä miljoonaa pankkien tupas-tunnistetta. Hyvällä syyllä voikin sanoa, että alan markkinoita hallitsevat pankit. Julkaistu 10.03.2009

|
Tähtäimessä hallinnollisen taakan keventäminen Euroopan komission toimintaohjelma tähtää EU:n lainsäädännöstä yrityksille aiheutuvan hallinnollisen taakan vähentämiseen. Julkaistu 27.01.2009

|
 |
Työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu ja siitä poikkeaminen Tässä artikkelissa tarkastellaan ensin joulukuun 1. päivänä 2008 voimaan tullutta yhdenvertaisuuslain muutosta, joka antaa tietyissä tilanteissa lain soveltajalle – kuten työnantajalle – mahdollisuuden poiketa syrjinnän kiellon periaatteesta. Toinen lakiuudistus liittyy vuokratyöntekijöiden aseman parantamiseen. Julkaistu 27.01.2009

|
Verkostotuloskortti Viime vuosina liiketoiminnassa on yleistynyt verkostomainen yritystoiminta. Kuuluminen verkostoon ei ole yritykselle kuitenkaan toiminnan itseisarvo, vaan se voidaan nähdä välineenä yritysten välisten toimintojen organisointiin. Julkaistu 27.01.2009

|
 |
Finanssikriisi lisää valvonnan tarvetta Maailmaa kansainvälisesti sekoittanut finanssikriisi on tuonut rahoitusvalvonnalle ja -tarkastukselle lisää arvostusta. Julkaistu 10.12.2008

|
Yhtiömuodon muutokset Julkaistu 10.12.2008

|
 |
Paperilaskulla ei mitään tulevaisuutta Jos koko Eurooppa siirtyisi e-laskutukseen, säästettäisiin vuosittain pelkästään käsittelykustannuksissa 238 miljardia euroa. Julkaistu 21.10.2008

|
Tulospalkkauksen yödyntäminen palkkausjärjestelmässä Julkaistu 21.10.2008

|
 |
Komennusmiesten päivärahaongelmat – löytyikö ratkaisu? Julkaistu 21.10.2008

|
Kapulanvaihto hyvässä hengessä Taloushallintoliiton uusi puheenjohtaja Leena Rekola-Nieminen tuo tehtävään yli 30 vuoden tilitoimistoalan ammattitaidon sekä aikaisempaa kokemusta liiton toiminnasta. Oman puheenjohtajakautensa päättänyt Karri Nieminen tietää vakanssin olevan hyvissä käsissä. Julkaistu 21.10.2008

|
 |
Kehittyminen tuo tulosta Tilitoimistoyrittäjä Päivi Husu on työskennellyt perheyrityksessä kahdenkymmenen vuoden ajan. Muuttuneet työtehtävät ovat kannustaneet häntä oman osaamisensa kehittämiseen. Julkaistu 26.08.2008

|
Työaikajoustot- mahdollisuuksia, rajoituksia ja ongelmia Julkaistu 26.08.2008

|
 |
Yhtenä yrityksenä vai konsernina Johtamisen näkökulman tulisi yritysrakenteen valinnassa olla keskeinen. Kun se on luotettavalla tavalla ratkaistu, arvioidaan tähän näkökulmaan sopivia vastuu- ja veronäkökulmia tässä yhteydessä. Julkaistu 26.08.2008

|
KLT tilitoimistoalan asiantuntijatutkintona KLT-kirjanpitäjä on suorittanut Tili-instituuttisäätiön järjestämän taloushallintoalan sisäisen asiantuntijatutkinnon eli KLT-tutkinnon. Tutkinnon suorittaneet ovat erikoistuneet taloushallintopalveluiden osaavaan toteutukseen yritys- ja yhteisöasiakkaille. Julkaistu 26.08.2008

|
 |
Kotipesä kuntoon ennen ulkomaille lähtöä Ulkomaankaupassa on tärkeintä tietää, mitä on tekemässä, opastaa YBT:n toimitusjohtaja Juha Alapuranen. Julkaistu 20.05.2008

|
Osakassopimuksen tekeminen pk-yrityksessä Osakkeenomistajien väliset suhteet määräytyvät paitsi voimassa olevan lainsäädännön mukaan, yhä useammin osakkaiden välisen osakassopimuksen perusteella. Seuraavassa luodaan yleiskatsaus osakassopimukseen, sen tekemisen tärkeyteen ja keskeiseen sisältöön. Julkaistu 20.05.2008

|
 |
Johdon laskentatoimen palvelut tilitoimistoissa kehittyvät Tilitoimistojen johdon laskentatoimen palveluiden kehittämiselle on yhä enemmän tilausta ja mahdollisuuksia. Osaamisen kehittäminen nousee tällöin avainasemaan. Julkaistu 20.05.2008

|
Suomalaisilla suuryrityksillä valinnanvaraa strategisen johdon laskentatoimen menetelmissä Artikkelissa analysoidaan taloushallinnon roolin muuttumista numeronmurskaamisesta kohti strategista päätöksentekoa tukevaa toimintaa. Lisäksi esitellään yleisimpiä strategisen johdon laskentatoimen menetelmiä sekä niiden yleisyyttä suomalaisissa yrityksissä. Julkaistu 20.05.2008

|
 |
Investointilaskelmilla jalat pysyvät maassa Investointilaskelmien vuoro tulee viimeistään silloin, kun yrityksellä on tulevaisuudestaan visio ja sen toteuttamiseksi investointeja edellyttävä strategia. Investointilaskelmien tehtävänä on kytkeä yrityksen lennokkaatkin suunnitelmat hengissä pysymisen perusedellytyksiin. Julkaistu 20.05.2008

|
Superministeriöllä on superhaasteet Superministeriön kolme osastopäällikköä Tuija Oivo, Petri Peltonen ja Raimo Luoma vaihtoivat ajatuksia tulevista haasteista yhteisen pöydän ääressä. Julkaistu 13.03.2008

|
 |
Muutokset vaativat johtajaa Verohallituksen uusi pääjohtaja Mirjami Laitinen lupaa panostusta sidosryhmäyhteistyöhön ja uusia palveluja taloushallinnon ammattilaisille.
Julkaistu 22.01.2008

|
Palkanmaksu ulkomaille lähetettäville työntekijöille Ulkomaantyösken- telytilanteisiin voi liittyä sekä Suomessa että työntekovaltiossa paljon erilaisia työnantajavelvoitteita, jotka on otettava palkkahallinnossa huomioon. Julkaistu 22.01.2008

|
 |
Sopimusneuvottelut julkisissa hankinnoissa Taloushallinnon palveluiden kilpailutukset toteutetaan hankintalain mukaan muun muassa kunnissa ja valtionhallinnon yksiköissä. Hankintalain tavoite on edesauttaa avointen ja tasapuolisten tarjouskilpailujen toteutumista. Julkaistu 22.01.2008

|
Yrittäjän lakisääteinen eläketurva Mitkä seikat saattavat erityisesti herättää kysymyksiä yrittäjän eläkevakuuttamisen käytännön hoidossa? Julkaistu 22.01.2008

|
 |
KLT-tutkinto osoittaa taloushallinnon ammattilaisuuden KLT laajentaa laskentatoimen ja taloushallinnon alojen asiantuntijan käytännön osaamista ja antaa lisävarmuutta ammatillisten erikoiskysymysten ratkaisuun. Julkaistu 22.01.2008

|
Ulkomaisen yhtiön sivuliike Suomessa Ulkomaisen yhtiön aloittaessa toimintaansa Suomessa, on ensimmäisenä ratkaistava kysymys, missä muodossa sitä harjoitetaan. Julkaistu 12.12.2007

|
 |
Riskienhallinta yrityksen liiketoiminnassa Riskienhallinnan tehtävänä on tunnistaa, mitata ja tarjota suojaa riskeiltä, joiden ottaminen ei ole tarkoituksenmukaista liiketoiminnan menestyksen kannalta. Julkaistu 16.10.2007

|
Uusi yhteistoimintalaki selkeyttää neuvotteluperiaatteita 1.7. 2007 voimaan tulleen, uuden yhteistoimintalain uudistamisella pyrittiin selkeyttämään lain rakennetta ja tekemään sen käyttäminen helpommaksi. Tältä osin tavoitteet voidaan todeta suurelta osin saavutetuiksi. Julkaistu 16.10.2007

|
 |
Yrityksen kasvu haastaa taloushallinnon ja tilitoimiston Taloushallinnon on tärkeää tehdä tarkkoja laskelmia oletetusta kehityksestä sekä miettiä, kuinka sen rahoitus mahdollistetaan. Hyvin toimiessaan myös ulkoistettu taloushallinto tarjoaa yritykselle erinomaista tukea. Tilitoimiston on syytä olla selvillä asiakkaan muuttuvista tarpeista. Julkaistu 16.10.2007

|
Osakeyhtiön purkaminen Osakeyhtiö voidaan purkaa ja poistaa rekisteristä monestakin eri syystä. Menettely voi perustua yhtiökokouksen, rekisteriviranomaisen eli kaupparekisterin tai tuomioistuimen päätökseen. Julkaistu 16.10.2007

|
 |
PHT-ohjelma syventää palkkahallinnon tietämystä Taloushallintoliiton suunnitteleman ja kehittämän Palkkahallinto tilitoimistossa -koulutusohjelman (PHT) toinen kurssi on saatu päätökseen. Uusia, nimensä yhteydessä PHT-lyhenteen käyttöön oikeutettuja ammattilaisia valmistui nyt 35. Julkaistu 16.10.2007

|
Mitä työnantajat odottavat
vastavalmistuneilta? Vastaavatko tutkinnot työelämän vaatimuksia ja mitä vastavalmistuneilta odotetaan? Taloushallinnon johtajat ja työntekijät vastaavat kysymyksiin.
Julkaistu 14.08.2007

|
 |
Linjausta huomiseen Uuden hallituksen ja varsinkin valtiovarainministeri Jyrki Kataisen linjaukset herättävät paljon kysymyksiä taloushallinnon puolella. Tilisanomat esitti Kataiselle kiperiä kysymyksiä lainsäädännön ja verotuksen linjauksista. Julkaistu 14.08.2007

|
Kun työsuhde solmitaan - Tee kirjallinen työsopimus.
- Tarkista määräaikaisuuden perusteet.
- Älä unohda koeaikaa.
- Muista sopimussakkoehto. Julkaistu 14.08.2007

|
 |
Miten turvataan osaamisen säilyminen yrityksessä? Yrityksen henkilöstöhallinnon haasteena on tukea yrityksen kilpailukykyä löytämällä sopivia ja luotettavia osaajia yritykseen ja varmistamalla osaajien pysyvyys ja kehittyminen työyhteisössä. Julkaistu 14.08.2007

|
Yrityssaneerauksen onnistumiseen vaikuttavat tekijät Yrityssaneerauksessa on helppo korjata rahoitusrakennetta velkajärjestelyn avulla. Sen sijaan kannattavuuden parantaminen on vaikeaa. Se vaatii liiketoiminnan uudelleenjärjestelyä, tehokkaita ja aktiivisia toimenpiteitä. Julkaistu 14.08.2007

|
 |
Kolme tapaa kansainvälistyä Isot tilitoimistot ovat vastanneet kansainvälistymisen haasteisiin ensimmäisinä – yksi ostellen yrityksiä, toinen palvellen ulkomaalaisia tytäryhtiöitä ja kolmas hyödyntämällä kansainvälistä ketjua. Julkaistu 15.05.2007

|
Tilintarkastajan vastuun rajoittamisesta Tilintarkastajan vastuuta koskevassa keskustelussa nousevat esille huolet tilintarkastajan velvollisuuksien sisällöstä, vahingonkorvausvastuun laajuudesta ja korvausvelvollisuuden määrästä. Julkaistu 15.05.2007

|
 |
Oikeudelliset riskit tilitoimistojen työssä Huolimattomasta kirjanpitotyöstä saattaa tilitoimisto joutua vahingonkorvaus- vastuuseen toimeksiantajaansa nähden. Juttu voi olla siviilijuttu tai rikosjuttu. Laaduton kirjanpito voi johtaa syytetoimiin sekä yrittäjää että kirjanpitäjää vastaan. Julkaistu 15.05.2007

|
Vaikuttava talousviestintä johtamisen tukena Talousviestintä on vaikuttamista, joka edellyttää taloushallinnon asiantuntijoilta väliintulemisen kykyä. Hyvä viestintä on taitoa haastaa vakiintuneet ajattelutavat, kyseenalaistaa tarvittaessa kehitteillä olevan ratkaisun toimivuus sekä kykyä suunnata keskusteluja luovasti. Julkaistu 15.05.2007

|
 |
Katsaus tilinpäätöksen historiaan Suomessa Tilinpäätösinformaation käyttäjien tiedon tarpeet ovat vaihdelleet eri aikoina, ja tarpeisiin vastaamiseksi kirjanpitolainsäädäntö on uudistettu Suomessa noin 20 vuoden välein. Uudistusten taustalla ovat olleet yhteiskunnan ja talouselämän muutokset. Julkaistu 15.05.2007

|
Laatukustannuslaskenta
auttaa parantamaan kannattavuutta Laatu ja asiakastyytyväisyys eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, sillä tuotteen tai palvelun hyvä laatu auttaa saavuttamaan hyvän asiakastyytyväisyyden. Julkaistu 15.05.2007

|
 |
Kolmen osakeyhtiölain emeritusprofessori Emeritusprofessori Juhani Kyläkallio on seurannut osakeyhtiölakien kehitystä useita vuosikymmeniä. Viime syyskuussa voimaan astunut laki on hänen urallaan jo kolmas. Julkaistu 13.03.2007

|
Osittainen sairauspoissaolo ja osasairauspäiväraha käyttöön Osittainen sairauspoissaolo ja siihen liittyvä osasairauspäiväraha mahdollistavat osittaisen työhönpaluun pitkän sairauspoissaolon jälkeen. Järjestelmän tarkoituksena on lyhentää sairauspoissaoloja, ja se perustuu vapaaehtoisuuteen työntekijän ja työnantajan välillä. Julkaistu 13.03.2007

|
 |
Kansainväliset tilintarkastus-standardit uudessa tilintarkastuslaissa Hallituksen esitys uudeksi tilintarkastuslaiksi on vielä eduskunnan käsiteltävänä. Lakiehdotuksessa ei puututa tilintarkastajan vahingon-korvaus- säännöstöön. Julkaistu 13.03.2007

|
Tilintarkastuslaki muuttuu Tilintarkastuslakiin sisältyy merkittäviä muutoksia, jotka askarruttavat erityisesti tilintarkastajakuntaa. Jotkut asianosaiset ottavat muutokset vastaan varmasti mielihyvin mutta nähtäväksi jää mitä muutoksia sovelletaan käytännössä. Julkaistu 13.03.2007

|
 |
Osakeyhtiölakiin liittyviä erityiskysymyksiä Uuden osakeyhtiölain (OYL) voimaantulo on sujunut yllättävänkin hyvin, mutta selvitettävää riittää silti. Selvitän artikkelin lopussa eräitä kysymyksiä, jotka askarruttavat tilialan ammattilaisia. Julkaistu 13.03.2007

|
Kehitysaluepoistojen määräaikaisuutta jatkettiin Nykyinen laki kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista tuli voimaan 1.1.1994. Lakia on jouduttu muuttamaan muutamaan otteeseen. Kysymys on ollut lähinnä yhteensovituksesta EU-säännösten kanssa ja määräaikaisen lain voimassa olon jatkamisesta. Julkaistu 13.03.2007

|
 |
Uudet KLT:t juhlivat tutkintoaan Uudet KLT-tutkinnon suorittaneet juhlistivat tutkintoa Finlandia-talossa Tili- ja veropäivien yhteydessä. Tili-instituuttisäätiön järjestämän tutkinnon suorittaneita oli kaikkiaan 77 viime vuonna. Tutkinnon suorittaneiden tunnelmat olivat erinomaiset. Julkaistu 13.03.2007

|
Sixten Korkman: Julkisen sektorin rahoitus ajautumassa umpikujaan – Suomen julkisen sektorin rahoitus ei ole vallitsevin veroastein kestävällä tolalla. Ajan mittaan se on ajautumassa umpikujaan, varoittaa ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman. Julkaistu 23.01.2007

|
 |
Maksukykyisyystesti suuntaa tulevaisuuteen Osingonjaon uusi maksukykyisyystesti on kaksiosainen. Osinkoa ei saa jakaa, jos yhtiö on maksukyvytön tai jos osingonjako aiheuttaa maksukyvyttömyyden. Julkaistu 23.01.2007

|
Yhteistoimintalaki uudistuu Uusi yhteistoimintalaki tulee voimaan keväällä 2007. Se sisältää merkittäviä muutoksia mm. lain soveltamisalaan ja lain rikkomisen seuraamuksiin. Laissa korostetaan aikaisempaa enemmän yhteistoiminnan henkeä ja yksimielisyyteen pyrkimistä. Lisäksi lakitekstiä selkeytetään ja yksinkertaistetaan. Julkaistu 23.01.2007

|
 |
Pyörtääkö sähköinen taloushallinto? Loppuvuonna 2006 tilitoimiston pk-yritysasiakkailla oli mahdollisuus saada verkkolaskuina keskimäärin 17 % osto- ja kululaskuistaan. Osuus on suunnilleen kaksinkertaistunut vuosittain. Missä ovat kovahermoisimmat tilinpitäjät? Julkaistu 23.01.2007

|
Kokemuksia matalapalkkatuesta Vuoden 2006 alusta ryhdyttiin tukemaan iäkkäiden työntekijöiden työllistämistä matalapalkka-aloilla. Ensimmäisten kokemusten perusteella voitaneen todeta, ettei merkittävää työpaikkojen lisäystä ole tapahtunut. Työnantajat ovat kuitenkin viestittäneet, että tuki koetaan merkittävänä kädenojennuksena työllistävälle yrittäjälle. Julkaistu 23.01.2007

|
 |
Liitokiekkoliiton toiminnanjohtaja innostui kirjanpidosta Jonna Jalassola tähtää alan rautaiseksi asiantuntijaksi KTM Jonna Jalassola suoritti äitiyslomallaan talousalan arvostetun KLT-tutkinnon. Hänen mielestään tutkinto kertoo alan asiantuntijuudesta ja nostaa statusta. Julkaistu 23.01.2007

|
Pohjoisen pörssin rakentaja Lokakuun alussa toimintansa aloitti yhteinen pohjoismainen pörssilista. OMX:n johtaja Jukka Ruuska uskoo, että pienten pörssiyhtiöiden asema paranee, kun kotimarkkinat kasvavat ja markkinoille tulee lisää toimijoita. Julkaistu 05.12.2006

|
 |
Pienten yritysten tilintarkastus muutoksessa Ehdotetun uuden tilintarkastuslain mukaan vuoden 2007 alusta lähtien pienimmillä yrityksillä olisi vapaus päättää, valitaanko yritykselle tilintarkastaja. Julkaistu 05.12.2006

|
Osakeyhtiölain muistilista – mikä muuttui uudessa laissa? Muistilista perustuu 1.9.2006 voimaan tulleeseen osakeyhtiölakiin (OYL). Muistilista ei ole tyhjentävä. Julkaistu 05.12.2006

|
 |
Osakeyhtiölain keskeiset muutokset Artikkeli käsittelee 1.9.2006 voimaan tulleen osakeyhtiölain (OYL) keskeisiä muutoksia verrattuna aikaisemmin voimassa olleeseen osakeyhtiölakiin (VOYL). Julkaistu 17.10.2006

|
Työeläkelakien yhdistyessä vakuuttaminen yksinkertaistuu Työeläkevakuuttaminen yksinkertaistuu, kun kaikkien yksityisellä sektorilla toimivien työnantajien, myös kotitalouksien, palkkaamat työntekijät vakuutetaan saman työntekijän eläkelain, TyEL:n mukaan. Julkaistu 17.10.2006

|
 |
Uuden osaamisen aika Taloushallintoliiton hallituksen uusi puheenjohtaja Karri Nieminen pitää alan painopisteinä monipuolista osaamista, vuorovaikutteisuutta ja kielitaitoa. Kaiken kaikkiaan taloushallinnon vetovoima näyttää olevan kasvussa. Julkaistu 17.10.2006

|
Maailmanparantaja Ilmassa väreilee innostusta, kun parikymppinen nuorukainen astuu Helsingin rautatieasemalle mieli täynnä suunnitelmia. Eletään vuotta 1970, ja Pauli Vahtera on astumassa työelämään Helsingissä. Julkaistu 15.08.2006

|
 |
Akateemisessa ajatushiomossa Opiskelujensa loppuvaiheessa tai työelämässä moni miettii jatko-opiskelua ja tutkijan ammattia. Mutta miten tutkijaksi valikoidutaan ja minkälainen on hyvä tutkija?
– Tutkijan ammatissa sekoittuvat yksityisyrittäjän ja taiteilijan ominaisuudet, kiteyttää tuore tohtori Elias Rantapuska. Julkaistu 15.08.2006

|
Uusia vaatimuksia kuntayhtymien talouden analysointiin Kuntayhtymät muodostavat merkittävän osan kuntasektorintaloudesta ja niiden suhteellinen osuus tullee jatkossa entisestään kasvamaan, koska kunnilta edellytetään jatkossa nykyistä laajempaa yhteistyötä. Julkaistu 15.08.2006

|
 |
Kirjanpitäjä eteni urallaan toimitusjohtajaksi – Johtajan tehtävä on saada kyvykkyys esiin, sanoo tilitoimistoketjun tuore toimitusjohtaja Kristiina Timperi. Julkaistu 15.08.2006

|
Matalapalkkatuki alentamaan palkkauskustannuksia Vuoden 2006 alusta voimaan tulleella työnantajan matalapalkkatuella pyritään tukemaan iäkkäiden työntekijöiden työllistämistä matalapalkka-aloilla. Työnantajia kannustetaan työllistämään työntekijöitä, joiden työllistyminen on vaikeaa ja riski joutua pitkäaikaistyöttömäksi suuri. Julkaistu 15.08.2006

|
 |
Johdon ohjausjärjestelmät tukemaan kilpailustrategiaa Taloudellisen sääntelyn vapautuminen, globaali kilpailun kiristyminen ja teknologian kehitys ovat asettaneet uusia vaatimuksia yrityksille, joissa strateginen johtaminen korostuu. Julkaistu 16.05.2006

|
Palkkahallinto on tärkeä tilitoimistojen palvelu Palkkahallinnon hoitaminen vaatii monipuolista osaamista. Monet palkkahallinnon asiat ovat velvoittavan lainsäädännön alaisia ja siksi alan säädökset tulee tuntea hyvin. Julkaistu 16.05.2006

|
 |
Riskien hallinta kuuluu kaikille Tietoyhteiskunnan kehittyvä toimintaympäristö, jossa tieto, työ ja palvelut verkottuvat, luo uusia mahdollisuuksia tuottaa ulkoistettuja taloushallintopalveluja. Verkottuminen edellyttää kehityksen tuomien riskien huomioon ottamista ja hallintaa. Julkaistu 16.05.2006

|
EU:n tilintarkastusdirektiivi kiristää vaatimuksia Direktiivi, jolla halutaan parantaa luottamusta tilinpäätöksiin ja tilintarkastukseen, vauhdittaa lainmuutosta myös Suomessa. Julkaistu 14.03.2006

|
 |
Vuoden laskentateko 2005 –tunnustus Jouko Karttuselle Vuoden laskentateko –tunnustuksen sai tänä vuonna laskenta-alan innovatiivinen ja innostava ammattilainen. Jouko Karttusen uralla alan kehitystyö on ollut keskiössä. Julkaistu 14.03.2006

|
Hyvä tilitoimistotapa kehittää koko alaa Hyvää tilitoimistotapaa on päivitetty. Suomen Taloushallintoliiton eettinen ohjeistus antaa suuntaviivat, miten ammattimainen tilitoimisto toimii. Se auttaa osaltaan myös asiakkaita löytämään itselleen luotettavan yhteistyökumppanin. Julkaistu 14.03.2006

|
 |
Hallituksella on paljon annettavaa yrityksen menestykselle Hallitusten uusien jäsenten valinta on jälleen käsillä kevään yhtiökokousten lähetessä. Ennen hallituksen tarkoituksenmukaisen kokoonpanon valintaa omistajien tulisi määritellä, mitä he yritykseltään haluavat ja ketkä ovat parhaat henkilöt edistämään yhtiön menestystä. Julkaistu 14.03.2006

|
Vähemmän asiakkaita, enemmän palvelua Eija Majuri on yksi vuoden 2005 uusista KLT-kirjanpitäjistä. Julkaistu 23.01.2006

|
 |
Koulutuksen ja strategian välinen kytkös Jatkuvat muutokset niin kirjanpito- kuin yhteisölain- säädännössäkin, kansainvälistyminen sekä tilitoimistojen roolin vähittäinen muuttuminen entistä konsultoivampaan suuntaan pakottavat tilitoimistot panostamaan entistä kovemmin ajan tasalla pysymiseen ja henkilöstön kouluttamiseen. Julkaistu 23.01.2006

|
www.tilisanomat.fi Tilisanomat sai viime vuoden lopulla uuden verkkopalvelun. Palvelusta on monenlaista etua Tilisanomien lukijoille: paitsi että se toimii kätevästi lehtiarkistona, josta tiedonhaku on yksinkertaista, palvelu mahdollistaa myös juttujen kommentoinnin ja avoimen taloushallintoalaan liittyvän keskustelun. Julkaistu 23.01.2006

|
 |
Elinkaarilaskennalla tuotekustannukset hallintaan Kilpailuympäristössä tapahtuneet muutokset, kuten tuotteiden entistä lyhyemmät elinkaaret ja ympäristöasioiden korostuminen, ovat tuoneet uusia haasteita niin yrityksen johdolle kuin taloushallinnollekin, kirjoittaa Aapo Länsiluoto ja Marko Järvenpää. Julkaistu 23.01.2006

|
Osakeyhtiölaki uudistuu Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen Pekka Pulkkisen mielestä uudistunut osakeyhtiölaki tuo yrityksille enemmän mahdollisuuksia kuin velvollisuuksia. Julkaistu 08.12.2005

|
 |
Kannustava palkitseminen Henkilöstövoimavarojen johtamisessa eräs keskeisimmistä asioista henkilöstön valinnan ja kehittämisen lisäksi myös on sen palkitseminen. Palkitseminen on johtamisväline, jolla tuetaan organisaation menestystä. Julkaistu 08.12.2005

|
Kirjanpitolain uudet tilinpäätössäännökset:
Rahoituslaskelma laaditaan nyt maksuperusteisesti Artikkeli on kaksiosaisen sarjan toinen osa. Uudessa kirjanpitolaissa rahoituslaskelma on osa tilinpäätöstä ja se laaditaan kansainvälisen mallin mukaan. Julkaistu 08.12.2005

|
 |
Vieraanvaraisuutta vai lahjontaa? Yrityksen toimintaan kuuluu kilpailukykyä ylläpitäviä ja parantavia markkinointi- ponnisteluja. Näihin lukeutuvat myös yrityksen ulkopuolelle suuntautuva vieraanvaraisuus ja huomaavaisuus. Julkaistu 20.10.2005

|
Laskennan ammattilaisilla on annettavaa johdollekin Helsingin Kauppakorkeakoulun laskentatoimen professori Teemu Malmi päätti irtaantua pari vuotta sitten vaativasta moniottelijan roolistaan ja siirtyi professoriksi Australiaan. Elokuussa takaisin Suomeen palanneen Malmin mielestä johto voisi hyödyntää controllereiden osaamista paremmin esimerkiksi strategian muutostilanteissa. Julkaistu 20.10.2005

|
 |
Arvonsa tuntijat Yhdysvalloissa controllerit tietävät arvonsa ja hintansa, ja työelämä on kovaa kilpailua. Euroopassa eletään hierarkkisemmin. Skandinaavit ovat keskimääräistä oma-aloitteisempia, eivätkä tarvitse niin paljon komennusta. Etelä-Afrikassa eletään oman, hitaan aikakäsityksen mukaan. Siellä pomon sana on laki. Julkaistu 20.10.2005

|
Asuntomarkkinat muutoksessa Aika kulunut hokema on, että elämme muutosten aikaa. Mutta tottahan se on. Julkaistu 20.10.2005

|
 |
Kirjanpitäjien riskit Kirjanpitorikos tunnusmerkistöjen valossa Kirjanpitorikoksista on tullut tyypillisimpiä taloudellisen rikollisuuden ja siihen liittyvän ns. harmaan talouden ilmenemismuotoja. Tavoiteltaessa oikeudetonta tai laitonta taloudellista hyötyä keskeisenä rikoksen aputekovälineenä käytetään juuri kirjanpitoa, oikeastaan ns. manipuloitua kirjanpitoa. Julkaistu 18.08.2005

|
Vuokranantajana toimiminen arvonlisäverotuksen näkökulmasta Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttaminen, kuten rakennuksen pitkäaikainen vuokraaminen tai muu hallinnan luovuttaminen, on arvonlisäverolain pääsäännön mukaan verotonta. Tämä koskee niin asuntoja kuin liikekiinteistöjäkin käyttötarkoituksesta riippumatta. Julkaistu 18.08.2005

|
 |
Yritystoiminnan julkinen rahoitustuki Suomessa Kyseessä on kaksiosainen sarja. Sarjan ensimmäisessä osassa käsitellään yritystoiminnan julkisia tukia Suomessa ja toisessa osassa niiden kirjauskäytäntöä. Julkaistu 11.08.2005

|
Vuosilomalaki muutoksen tiellä Uusi vuosilomalaki (162/2005) on tullut voimaan 1.4.2005. Uusi laki perustuu monessa kohdin aikaisempaan lakiin. Kuitenkin lakiin sisältyy eräitä merkittäviäkin muutoksia. Julkaistu 19.05.2005

|
 |
Palveluyrityksen palkkakustannusten asiakaskohtainen laskenta Usean palveluyrityksen kustannuslaskenta perustuu asiakaskohtaiseen laskentaan. Tällaisia yrityksiä ovat esim. mainostoimistot, insinööritoimistot, tilitoimistot, isännöitsijä- ja huoltoyhtiöt sekä useat teollistakin toimintaa harjoittavat yritykset, jotka toimittavat asiakaskohtaisia laitteistoja asiakkailleen. Asiakaskohtaisen laskennan tavoitteena on selvittää asiakaskohtainen kannattavuus, asiakaskate. Julkaistu 19.05.2005

|
Millaista on kirjanpitovelvollisten talousrikollisuus? Tilitoimistot ja kirjanpitäjät syyllistyvät harvoin talousrikoksiin tuossa ominaisuudessaan. Konkurssirikokset, veropetokset ja muut talousrikokset ovat luonteeltaan senlaatuisia, että kansalainen osaa tehdä niitä ilman konsulttiakin. Julkaistu 08.10.2004

|
 |
Uudistunut konkurssilaki Pitkään valmisteilla ollut uusi konkurssilaki astui voimaan 1.9.2004. Se korvaa aiemman, vuonna 1868 annettuun konkurssisääntöön perustuneen lainsäädännön. Tosiasiallisesti uusi laki pitää sisällään paljon jo aikaisemmin niin oikeus- ja pesänhoitokäytännössä kuin konkursseja koskeneissa pesänhoitotapasuosituksissakin noudatettuja ohjeita. Julkaistu 08.10.2004

|
Näkökulmia sopimusoikeudesta Kirjanpitotoimistojen Liitto ajantasaisti vuonna 1996 laaditut yleiset sopimusehdot. Yleisiä sopimusehtoja KL2004 sovelletaan tilitoimiston ja asiakkaan välisessä suhteessa, jos tilitoimisto ja asiakas ne sopimuksensa osaksi hyväksyvät. Julkaistu 18.05.2004

|
 |
Uudet kirjanpitorikossäännökset tiukentavat kirjanpitovelvollisen vastuuta Julkaistu 20.05.2003

|
Rahanpesudirektiivi muuttuu EU:ssa on joulukuussa 2001 hyväksytty ns. toinen rahanpesudirektiivi (2001/97/EY). Direktiivistä johtuvia muutoksia lakiin rahanpesun estämisestä ja selvittämisestä (Resl 68/98) valmistellaan parhaillaan sisäasiainministeriössä. Hallituksen esitys lain muuttamisesta annetaan lähiaikoina ja uuden lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2002 aikana. Julkaistu 21.05.2002

|
 |
Kirjanpitäjät, tilintarkastajat ja lakimiehet rahanpesulain piiriin EU:ssa on joulukuussa 2001 hyväksytty ns. toinen rahanpesudirektiivi (2001/97/EY). Direktiivistä johtuvia muutoksia lakiin rahanpesun estämisestä ja selvittämisestä (Resl 68/98) valmistellaan parhaillaan sisäasiainministeriössä. Hallituksen esitys lain muuttamisesta annetaan lähiaikoina ja uuden lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2002 aikana. Julkaistu 20.05.2002

|
Palveluiden ulkoistamissopimukset Erilaisten toimintojen ulkoistaminen on liike-elämässä lisääntynyt viime vuosina kovalla vauhdilla. Ulkoistamisen arvioidaan kasvaneen 25 % vuonna 2000 ja kaksinkertaistuneen kolmen viime vuoden aikana. Julkaistu 20.05.2001

|
 |
| |
|
|