23. helmikuuta 2012
Share/Save

Uuden ajan palkkahallinto

Julkaistu 7.12.2011

  • Saila Toikka Hallintotieteiden maisteri, Real-Time Economy -ohjelman hankepäällikkö

Työnantajavelvoitteiden aiheuttamien hallinnollisten kustannusten on arvioitu olevan noin viisi miljardia euroa vuodessa. Merkittävä osa näistä kustannuksista liittyy palkkahallintoon ja siihen liittyvään raportointiin. Real-Time Economy (RTE) -ohjelmassa katsotaan palkkahallintoa ja -raportointia uudessa valossa ottaen konkreettisia askeleita kohti parempaa palkkahallintoa. Syksyllä 2010 alkoi palkkakoodistotyö, joka luo pohjaa palkkaraportoinnin yksinkertaistamiselle ja yhtenäistämiselle.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Tiedon käynnistämässä Real-Time Economy (RTE) -ohjelmassa tavoitteena on vähentää yritysten – erityisesti pk-sektorin – hallinnollista taakkaa kehittämällä ratkaisuja, joiden avulla on mahdollista automatisoida ja sähköistää talouden arvoketjuun liittyviä prosesseja ja toimintoja. Ohjelma on ollut käynnissä jo vuodesta 2006, ja se toimii tiiviissä yhteistyössä yksityisen ja julkisen sektorin toimijoista koostuvan verkoston kanssa. Ohjelman tavoitteet ovat linjassa EU:n hallinnollisen taakan vähentämistavoitteiden kanssa ja tätä kautta tietenkin myös Suomessa asiaa edistävien työryhmien tavoitteiden kanssa...

Kirjaudu sisään

Kirjaudu sisään
LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute