Valtiovarainministeriössä pohditaan makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveron korvaamista yleisellä sokeriverolla ensi vuoden alusta. Sokerivero kohdentuisi nykyistä laajemmin sokeripitoisiin tuotteisiin ja tietäisi uutta verobyrokratiaa muun muassa leipomoalalle.
Laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta on ollut voimassa vuoden 2011 alusta. Näitä veroja korotettiin vuodenvaihteessa.
Lisää uutisia
- Tietojenvaihto veroasioissa alkaa 2015 16.5.2013
- Tilintarkastajille kaavaillaan ilmoittamisvelvollisuutta rikosepäilyistä 14.5.2013
- Valtion ja kuntien elinkeinotoiminta valvontaan 14.5.2013
- Ratkaisuehdotus palkasta peräkkäisissä perhevapaissa 8.5.2013
- Tilintarkastajien yläikäraja esitetään poistettavaksi 6.5.2013
- Edustusmenoille vähennyskielto 6.5.2013
- Työntekijöiden yhdenvertaisuus selviteltävänä 2.5.2013
- Lomapalkan laskentaan uusi sääntö 29.4.2013
- Vuosiloman sairausajan karenssi poistuu 26.4.2013
- Osinkoverokärhämä kehysriihen jälkipuintina 24.4.2013
- Hovioikeuksia ja hallinto-oikeuksia yhdistetään 12.3.2013
- Osuuskuntalaki uudistuu 12.3.2013
- Työajoista aiheutuvat vaaratekijät työnantajan syynättäväksi 12.3.2013
- Digitaalisten palveluiden kärkimaaksi monia polkuja 12.3.2013
- Uusien isien vapaat uudistuivat 12.3.2013
- Tehoja päivittäistavarakaupan kilpailun valvontaan 12.3.2013
- Veroporkkana lisenssitulojen pitämiseksi Suomessa 12.3.2013
- Yrittäjäkuljettajille oma työaikalaki 12.3.2013
- Oikaisu 12.3.2013
- Tilintarkastajille yksi tutkinto 22.1.2013
- TILA näpäytti KHT-yhteisöä ja sen kahta tilintarkastajaa 22.1.2013
- Yrityksille tulossa kuitinantovelvollisuus 22.1.2013
- Väitöksiä 22.1.2013
- Määräaikaisten työntekijöiden tiedonsaantiin muutoksia 22.1.2013
- Tullin organisaatio uudistui 22.1.2013
- ALV-raportti standardoidusti verkkolaskutiedoista 22.1.2013
- Suomeen kaavaillaan positiivista luottorekisteriä 22.1.2013
- Nopea ostaja säästää varainsiirtoverossa 22.1.2013
- EU:n asetus lyhyeksimyynnistä astui voimaan 11.12.2012
- Aloittavan yrittäjän eläkevakuutusmaksu nousee 11.12.2012
Sivut
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »











































Katsoin Liiton videot Youtubesta. Mielenkiintoisia näk...
Osinkoverotuksen muutos vaikuttaa myös osakaslainaan....
Yhteiskunta aiheuttaa harmaata taloutta monin eri tavo...
Nimi ei tule automaattisesti kirjoitukseen. Jatkan sii...
Oikeuslaitosta ei saa nykyisin arvostella. Teen sen ku...
Tarkennus: Olin kauan sitten luennoimassa Curaçaolla,...
Tuossa jutussa esittämäni tavaroissa oleva ostohinta p...
Olen saanut muutamassa päivässä useita yhteydenottoja...
Taiton editointivaiheessa kirjoituksesta on jäänyt poi...
Kirjoittaja oli Vahtera.