Jos ihminen saa elää vain yhden elämän, hän ei tavallaan elä lainkaan*

18.10.2011
pauli
Pauli Vahtera

*) Kirjasta Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Tein kesällä ihan oikeaa wanhan ajan kirjanpitoa. Sain käsitellä tositteita ja tehdä niihin merkintöjä. Merkitsin jokaiseen tositteeseen numeron ja kirjasin ne alkuperäiseen amerikkalaiseen kirjanpitokirjaan, joka tosin oli nykyajan mukaisesti excel-taulukko.
Tein tärkeää kirjanpitotyötä pienelle yritykselle, joka tarvitsi apuani yrityksensä rahojen riittämättömyyteen.
Huomasin, että kirjanpitotyön ja tilintarkastuksen välillä on yksi selvä ero. Kaiken, mitä kirjanpitäjänä tekee, kokee tärkeäksi. Jokaisesta pienimmästäkin käden ja ajatuksen liikkeestä jää jälki, jota voi kädellä koskettaa. Jälki kertoo ”minä olen tämän tehnyt”. Tilintarkastuksesta jää vain turha dokumentaatio, joka ei valvojan lisäksi kiinnosta ketään, ja paljon turhan tärkeitä sanoja tilintarkastuskertomukseen. Vaikka kuinka yrittäisi sydämen palolla tehdä tämän päivän määrämuotoista tilintarkastusta, jää käteen vain tyhjää.
Käsin kosketeltavaa kirjanpitoa
Kirjanpidon käsittely alkaa tositteiden järjestelemisestä mappiin. Kun nuo usein ryppyiset ja joskus öljyltä, tupakalta, hunajalta tai jonkin muun työn jäljiltä tuoksuvat tositteet suoristaa, rei´ittää ja mapittaa, on yli puolet kirjanpidosta jo tehty. Järjesteleminen on kirjausten tekemistä ajatuksissa – todellista virtuaalista kirjanpitoa.
Kirjatessani kosketin yksi kerrallaan tositteita ja mietin samalla kulujen arvonlisäveron vähennyskelpoisuutta. Ajattelin, että tämmöistä ja tämmöistäkin on ostettu, vaikka rahat eivät riitä. Kirjoitin yrittäjälle kirjeen, että tuota ja tuota ette ehkä jatkossa tarvitse. Nuo ja nuo säännölliset palvelut voitaisiin ehkä peruuttaa. Pennissä on miljoonan alku. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot.
Tarkastellessani yhtä ostotositetta näin, että kyseessä on eestiläisen yrityksen lähettämä ostolasku. Pyöriteltyäni sitä hetken minulle välähti, ettei tämä ole totta. Kyseessä on suomalainen mies, joka pyörittää yritystään Suomessa Tallinnan kautta. Tästä lähti toinen ohje. On aika vaarallista olla välillisesti osallisena veronkierrossa.
Kun katsoin toista ostolaskua näin, että hyödyke oli toimitettu laskutuspäivää edeltävänä kuukautena. Kun kirjasin sen suoriteperiaatteella, sai yritys vähentää arvonlisäveron jo kuukautta aikaisemmin, jopa enemmän laillisesti kuin laskun päivää käyttäen.
Kun selasin matkalaskua ja sen liitteitä näin, että matkoilla tulee hellineeksi itseään turhilla menoilla. Se on hyvä asia, mutta pitää tehdä jatkossa omilla rahoilla.
Kun luin myyntilaskua näin, että sen maksuaika on pitkä. Ylipitkillä maksuajoilla suuret yritykset pitävät suomalaisia pienyrityksiä pankkinaan. Häikäilemättömät pörssiyhtiöt rahoittavat toimintaansa jopa pienyritysten omistajien vanhempien lainaamilla rahoilla. Valtio vie arvonlisäverot ja alihankkijat vaativat rahansa ennen, kuin pienyritys on saanut itselleen euroakaan. Rahat palkkoihin on kaivettava vaikka kiven alta. Asiakkaan maksuvalmius on kriisissä, eikä se tällä systeemillä tule koskaan toimimaan. Tästä lähti kolmas ohje. Pitää luopua komeista asiakkaista, jos ne eivät maksa ajallaan. Mieleeni muistui EK:n lausuma viime vuodelta, jossa järjestö piti hienona asiana, ettei EU puuttunut yritysten välisiin maksuehtoihin, vaan että ne saavat edelleen vapaasti sopia maksuehtonsa. Niinpä, olivat puuvillapeltojen orjatkin vapaita sopimaan isäntänsä kanssa. Valitse kuolema tai ole hiljaa ja ahkeroi.
Kun silmäilin avoimia ostolaskuja, näin eräpäivistä, että nyt tulee tiukkaa. Samaa tunnetta ei saa tilinpäätöshetken useita kuukausia vanhasta reskontran eräpäivälistasta. Mietin jo kirjanpitoa tehdessäni, minkä laskun asiakas voisi maksaa myöhässä, minkä ei.
Sähköisistä tositteista puuttuu elämä
Sähköä ei voi koskettaa, eikä sitä voi nähdä. Paitsi ukkosilmalla. Jos sähköä saa liikaa, se on kuolemaksi. Samalla tavalla kuin burn out saapuu hiljaa hiipien ja lopulta iskee kirjanpitäjän tainnoksiin, samalla tavalla sähköisyys lisääntyy hivuttamalla ja lopulta ottaa voiton. Ihminen tuupertuu kaiken sähköistävän tehokkuusmoukarin alle.
Sähköiset laskut voi maksaa yhdellä napin painalluksella. Sähköinen lasku saatetaan vahingossa käsitellä kahdestikin, jos yrityksessä on useampia ostolaskuja käsitteleviä henkilöitä. Kun ei kertaakaan tarvitse koskettaa kuukauden laskuja käsin, yksittäiset ostot eivät näy osana kokonaisuutta. Sähköisten laskujen nappipainallukset varastavat ajan ja vievät tilan kaikelta muulta. Sähköiset ostot nopeuttavat ylivelkaantumista helpommin kuin luottokortilla maksettaessa.
Tilintarkastuksessa saan kosketuksen tilitapahtumiin vasta tilinpäätöksestä tekemäni rahoituslaskelman avulla. Se konkretisoi sen, kuinka yritys aidosti on pärjännyt ja ovatko tilinpäätösnumerot oikeita. Kun omin käsin näppäilen luvut tuloslaskelmasta ja taseesta, ne saavat elämän. Näppäillessäni taseen ja tuloslaskelman yksittäisiä saldoja siirrän ne samalla pääkoppani arvioitavaksi. Jos vain tarkastelisin papereita, en saisi tarkastustyöstä tavoittelemaani todellista tuntumaa yrittäjän elämään. Näppäily ei tunnu työltä, se tuntuu tanssilta, mielikuvia muodostavalta näppäinsteppailulta, jossa ihmismieli saa kosketuksen tilinpäätöksen numeroihin.
Paperiset tositteet ovat todellisia. Niitä voi koskettaa, niiden määrän näkee ja niiden käsittelyajan voi arvioida. Kun aika on rajallinen, voi yksi ihminen käsitellä vain rajatun määrän kirjanpitoaineistoa. Sähköiset tositteet vyöryävät yllesi. Ne tulevat kuin tsunami valtamerestä. Niiden tuloa ei voi estää, eikä niitä voi hallita. Sähköisen taloushallinnon tsunami peittää alleen kaiken, työsi, vapaa-aikasi, tietosi asiakkaista. On helppo suunnitella, kuinka verkkolaskuilla säästetään Euroopassa kymmeniä miljardeja euroja, kun ei tarvitse ajatellakaan itse tositteita. Kun tehokkuus ja voittojen tavoittelu ovat tärkeämmät kuin asiakas, ihminen. Elokuvassaan Nykyaika Charlie Chaplin näytti meille jo vuonna 1936 oivallisesti, millaisen sähköisen taloushallinnon verkkolaskut meille tuovat. Saman tuotannon tehostamisen järjettömyyden osoitti Jaqcues Tati elokuvassaan Enoni on toista maata vuonna 1958.
Itse en enää usko pienen yrityksen verkkolaskujen tehoon. Niiden kehittämiseen ja markkinointiin on käytetty satoja miljoonia euroja. Tulosten vähäisyys kertoo siitä, että yrittäjät ajattelevat itsenäisesti eivätkä kuuntele isolla rahalla puhuvien seireenilauluja. Nykyajan yhteiskuntaan kuuluu, että jos ei kuunnella herkällä korvalla ylempien vaatimuksia, niin sitten pakolla. Hyviin asioihin ei tarvitse pakottaa, niitä jokainen haluaa kokea iloiten ja riemuiten.
Paperitositteet pahvisessa Mercantile-mapissa ovat ”eläviä”, kädellä lempeästi selailtavia muistumia yrityksen elämästä vielä vuosien päästä. Muovimateriaalit, metallilevykkeet ja tietokonetiedostot ovat kädelle kylmiä, tekniikan petettyä ne ”kuolevat” ikuisiksi ajoiksi.
Kaksi työelämää
Aloitin nuorukaisena työelämäni tilitoimistossa yli 43 vuotta sitten vuonna 1968. Työvälineinä oli paperinen kirjanpitokirja riveineen ja sarakkeineen, siis paperilla oleva excel. Kesätöissä varastossa laskutoimitukset tein käsin veivattavalla snurralla, tilitoimistossa sain jo rouskuttavan laskukoneen, joka piti hirmuista meteliä.
1990-luvulla hehkutin sähköisen taloushallinnon puolesta. Sormeni ovat olleet pelissä viitenumeroissa, tiliotteissa, verkkolaskuissa ja paperittoman kirjanpidon mahdollistavissa lakipykälissä, jopa yksinkertaisten poistojen ohjeissa.
Puhuin ja kirjoitin internet-kirjanpidosta aivan hulluja. Esimerkiksi Tilisanomat 6/1997 Virtuaalinen tilitoimisto: ”Vuonna 2007 tilitoimistossa ei ole lainkaan papereita. Mutta siellä on hymyileviä, iloisia, työssään viihtyviä, asiakkaidensa rakastamia ammattilaisia.” Voiko enemmän metsään mennä. Saimme pitää paperit, ja talven työtahti on tänään monin verroin uuvuttavampaa kuin 15 vuotta sitten. Viime talvena oli monella kirjanpitäjällä hymy kaukana.
Ne olivat ensimmäisen työelämäni vuosikymmenet, ensimmäinen elämä.
Sain toisen elämän pienyrityksistä. Pienyritysten auttamisesta. Nyt ymmärrän, että ensimmäisen elämäni alku tilitoimistossa oli parempaa aikaa kuin vuosikymmenet tilintarkastajana. Nyt tajuan, että tilitoimistotyö on upeampaa kuin tilintarkastustyö.
Tarvitsin ensimmäisen työelämän ymmärtääkseni asioiden merkityksen ja voidakseni elää toisen työelämäni hyödyksi mahdollisimman monelle.
Kosketus on tärkeää
Nyt tajuan, miksi tilintarkastajat joskus puuttuvat mitä kummallisimpiin asioihin, joilla ei ole elämän kanssa paljoa tekemistä. Nyt ymmärrän, miksi tilintarkastajat kehittävät tuhansien sivujen säännöksiä niin kirjanpitoa kuin tilintarkastusta varten. Kun ei ole kosketusta todellisuuteen, ei ole mitään. On sentään ohjeet, miten tyhjää toimittaa ja miten osoittaa keinotekoisesti tehneensä jotakin, kun todellisia jälkiä ei ole lupa jättää. Hei työtoverini ja tilintarkastajakollegani, tulkaa mukaan todelliseen, ihanaan elämään!
Koko luomakunta, ihmiset, eläimet, kalat, kasvit, kaikki elävät ja kukoistavat kosketuksesta. Kissa kehrää, kun sitä silittää. Koira sulkee silmänsä ja kääntää kapsuttajalle vatsansakin hellittäväksi. Ihmiset suorastaan janoavat toisiltaan kosketusta. Kuinka kukkivatkaan mummon pelargoniat, ja kaikki muutkin kukat piristyvät, kun mummo koskettaa niitä ja juttelee niille. Kevytkin kosketus voimistaa ja vahvistaa elämää, saa sen hehkumaan.
Asiakkaiden tapaaminen on asiakkaiden ”koskettamista”. Tapaanko asiakkaani kerran vuodessa, kerran kuukaudessa? Vai enkö tapaa asiakastani koskaan?
Tilintarkastajat eivät näe osaa asiakkaistaan koskaan. Pienen yrityksen omistajan he ehkä näkevät kerran vuodessa. Entä mikä määrä tapaamisia pitää huolta tilitoimistoasiakkaan ja kirjanpitäjän taloushallintosuhteesta?
Riittävä määrä riittää, sanoo kiinalainen sananlasku. Mikä se on se riittävä määrä? Vastauksen kertoo oma elämänkokemus. Se mittauttaa itseään jatkuvasti yhteisenä hyvän olon tunteena. Kun Sinulla on hyvä olla, tilitoimistoasiakkaallasikin on hyvä olla.
We’ll Always Have Paris
Suuret asiakkaat ja julkinen hallinto vaativat verkkolaskunsa ja sähköiset ilmoituksensa. Pieniä yrityksiä vaaditaan mukaan jopa pakolla. Pakko ja kustannukset saavat meidät kysymään Ilsan lailla But what about us? Onneksi jokainen saa aina tehdä omat valintansa. Live alive your dreams, and you always live twice!

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki