Verovelkarekisteri käyttöön vielä tänä vuonna

Verovelkarekisteristä toivotaan yleistä kannustinta ilmoitus- ja maksuvelvollisuuden hoitamiseksi. Parhaimmillaan rekisteri ehkäisisi jo ennalta laiminlyöntien syntymistä.
22.10.2014 Kuva iStock

Perusteilla olevan verovelkarekisterin tavoitteena on tukea harmaan talouden torjuntaa. Harmaan talouden torjunta on kirjattu osaksi hallituksen talous­rikostorjunnan ohjelmaa (2012–2015). Viranomaistietojen helpompi saatavuus ja verovelkatietojen julkisuus ovat keskeisessä asemassa valvonnan toteuttamisessa. Lisäksi tavoitteena on tukea tilaajavastuu- ja hankintalain toteutumista ja sitä kautta yhteiskunnallista avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. 

Verovelkarekisteriä koskeva hallituksen esitys (204/2013) annettiin 5.12.2013. Hallituksen esitys hyväksyttiin 3.9.2014 ja rekisteri tullaan ottamaan käyttöön 1.12. 2014.

Julkinen palvelu

Verovelkarekisteri on julkinen palvelu, josta voi tarkistaa tiedot kaikkien yritysten ja yksityisten elinkeinonharjoittajien ja elinkeinotoimintaa harjoittavien kuolinpesien veroveloista sekä ilmoituslaiminlyönneistä. Rekisterissä on tiedot niistä yritys- ja yhteisötietojärjestelmään merkityistä yrityksistä, elinkeinonharjoittajista ja elinkeinotoimintaa harjoittavista kuolinperistä, jotka ovat kaupparekisterissä tai arvonlisäverovelvollisten rekisterissä. Verovelkarekisterissä on tieto myös sellaisista ulkomaisista yhteisöistä, jotka on rekisteröity sivuliikkeena kaupparekisteriin. Verovelkarekisterissä ei ole henkilöasiakkaiden tietoja.

Verovelkarekisteritietoja pääsee katsomaan Yritys- ja yhteisötietopalvelun (ytj.fi) kautta. YTJ-tietopalvelussa asiakkaan haku tapahtuu nimellä tai Y-tunnuksella. Verovelkarekisteritietoja pääsee katsomaan yrityksen tietosivulla olevasta ”Näytä verovelkarekisteritiedot”-linkistä. 

Verovelkarekisteriotteen voi tulostaa itse. Tarkoituksena onkin, että verovelkarekisteri korvaa jatkossa verovelkatodistuksen ja todistuksen verojen maksamisesta. Verovelkarekisteriote on riittävä todistus silloin, kun rekisterissä ei ole verovelka- tai ilmoituspuutetietoja. Asiakkaalla on myös jatkossa mahdollisuus saada verovelkatodistus. Todistuksen sisältö tai sen hakemismenettely ei muutu nykyisestä.

Mitä julkisuus tarkoittaa?

Yritysten verovelkatiedot ovat kaikkien nähtävillä YTJ-­tietopalvelussa. Yksityisten elinkeinonharjoittajien ja elinkeinotoimintaa harjoittavien kuolinpesien verovelkatietojen hakeminen sen sijaan edellyttää Katso-tunnistautumista. Tunnistauminen vaatii aina yrityksille tarkoitetun Katso-tunnisteen, eli pelkkä pankkitunnistautuminen ei riitä. Niiden asiakkaiden osalta, joilla on jo käytössään Katso-tunniste, uusi menettely ei vaadi toimenpiteitä.

Tietoja saa käyttää vain tilaajavastuu- ja hankintalain mukaisiin tarkoituksiin. Elinkeinonharjoittaja, jolla on käytössään Katso-tunniste, voi tarkistaa verovelkarekisteristä myös omat tietonsa.

Vahvalla tunnistautumisella on haluttu suojella yksityisiä elinkeinonharjoittajia sekä elinkeinotoimintaa harjoittavia kuolinpesiä aiheettomilta verovelka- ja ilmoituspuutetietojen katseluilta. Palvelun käytön hakutiedot tallennetaan, ja verovelkarekisteriin merkityllä asiakkaalla on mahdollisuus saada Verohallinnolta pyynnöstä tieto siitä, kuka hänen tietojaan on katsonut.

Verovelan julkaiseminen

Verovelkarekisterissä olevan verovelan julkaisuraja on 10 000 euroa. Vaikka verovelasta tuleekin julkinen tieto, ei verovelkarekisterissä tulla näyttämään verovelan varsinaista euromäärää.

Velan julkaiseminen verovelkarekisterissä koskee kaikkia veroja (pääomia, viivästyskorkoa ja myöhästymis­maksuja). Julkaisurajan ylittävä verovelka muodostuu asiakkaan vero­veloista sekä muista mahdollisesti laiminlyödyistä Verohallinnon­ määräämistä maksuista. Verovelkojen on pitänyt siirtyä verotililtä perintään ennen niiden julkaisemista. Julkaisu ei koske verotilin alijäämäistä saldoa. ­Asiakasta informoidaan tilanteesta kirjeitse ennen verovelan julkaisemista.

Ilmoituslaiminlyönnit

Ilmoituslaiminlyönti tarkoittaa tilannetta, joissa arvon­lisäverovelvollinen tai säännöllisesti palkkaa maksava työnantaja on jättänyt kausiveroilmoituksen antamatta. Ilmoituspuutteet merkitään verovelkarekisteriin viimeisten kuuden kuukauden ajalta. Yksi puute ajanjaksolta riittää ilmoituslaiminlyöntimerkintään verovelkarekisterissä. Ilmoitus­laiminlyöntimerkintä poistuu rekisteristä sen jälkeen, kun kausiveroilmoitus on saapunut Verohallinnolle.

Maksujärjestely ja ulosoton maksusuunnitelma

Verohallinnon kanssa tehty voimassaoleva maksujärjestely estää verovelkarekisteritiedon julkaisemisen verovelkarekisterissä. Tämä koskee myös maksujärjestelyn ulkopuolisten erien julkaisemista sekä kausiveroilmoituspuutteita. Mikäli asiakas ei kuitenkaan noudata maksujärjestelyä ja se raukeaa, julkaistaan verovelkatieto verovelkarekisterissä. 

Ulosoton kanssa tehty maksusuunnitelma ei estä verovelan julkaisemista verovelkarekisterissä. Verovelkarekisterimerkinnällä ei ole suoraa vaikutusta luottotietoihin, mutta luottoyhtiöt voivat kuitenkin tarkistaa liiketoimintaa harjoittavien asiakkaiden osalta tietoja myös verovelkarekisteristä.

Täytäntöönpanokiellosta

Verotusta koskeva muutoksenhaku ei sellaisenaan estä merkintää verovelkarekisterissä. Jos verolle on muutoksenhaun yhteydessä määrätty täytäntöönpanokielto, täytäntöönpanokiellon alainen osuus verosta vähennetään rekisterikelpoisesta saldosta. Jos jäljelle jäävä osuus saldosta ylittää edelleen ­julkaisurajan, julkaistaan velkatieto rekisterissä.

Verovelkarekisteri toimii automaattisesti

Verovelkarekisterimerkintä ei ole pysyvä, vaan asiakkaan tiedot päivittyvät rekisterissä automaattisesti sen jälkeen kun puute on korjattu eli kun maksu tai kausiveroilmoitus on saapunut Verohallinnolle. Rekisterimerkintä poistuu myös silloin, kun asiakkaan kanssa on tehty verovelkaa koskeva maksujärjestely.

Verovelkarekisteri päivittyy joka arkipäivä. Kun sähköinen maksu on saapunut Verohallinnolle pankista tai ulosotosta, poistuu verovelkarekisterimerkintä asiakkaan tiedoista seuraavan päivityksen yhteydessä. Maksujen välittyminen pankeista kestää noin 2–3 pankkipäivää. Koska verovelkarekisteri toimii automaattisesti, asiakas ei voi nopeuttaa tietojen päivittymistä esimerkiksi esittämällä maksukuitin verovelan suorittamisesta.

Maksun saapuminen ulosotosta Verohallinnolle kestää usein kauemmin, ja se riippuu ulosoton maksujen tilitysrytmistä. Asiakkaan tulee myös muistaa, että ulosotolla on oikeus periä suorituksesta oma palkkionsa.

VerotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki