Pääjohtaja Juhani Jokinen: Panostusta markkinatutkimukseen

Reilu vuosi sitten yhdistyneiden Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja Juhani Jokinen sanoo, että sen tehtävä on torjua kilpailun rajoituksia ja yrityksiä saada niitä aikaan. Tämä koskee sekä yksityistä että myös julkista sektoria.

– On perusteltua muistaa ja varmistaa, että valtiovalta tai ylipäätään julkinen valta ei ole rakentamassa esteitä elinkeinotoiminnalle, niin houkuttelevalta kuin se lyhyen aikavälin intressien näkökulmasta olisikin.

– Jos halutaan kehittää tuottavuutta, lisätä työpaikkoja ja varmistaa, että jaettavaa kakkua on, tulisi huolehtia siitä, että bisnesympäristö Suomessa olisi mahdollisimman hyvä, linjaa pääjohtaja Jokinen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston yhdistyminen on sujunut Juhani Jokisen mielestä erinomaisen hyvin. Normaaleja virastojen yhdistymisiin liittyviä ongelmia ei ole ollut. Yhdistymisen taustalla on varsinaisen viraston työtehtävien lisäksi luonnollisesti hallinnollinen tehokkuus eli kustannussäästö. Pelkästään Hakaniemen yhteisiin tiloihin siirtyminen toi 10 prosentin säästön kiinteistökuluissa. Haasteitakin on toki vielä edessä, sillä esimerkiksi yhteisestä palkkausjärjestelmästä täytyy vielä sopia.

Lainsäädäntö jäi ennalleen

Yhdistymisessä on tärkeä muistaa, että kuluttaja- ja kilpailu­lainsäädäntö jäivät sellaisiksi kuin ne olivat ennen yhdistymistä, ja se ohjaa toimintaa.

– Tästä syystä siinä politiikassa, jota kuluttaja- ja kilpailulainsäädännön alla harjoitetaan, ei ole suuria muutoksia. Sektoreitten erillisyys on tunnistettu meitä koskevassa hallintolaissa, joka määrittää viraston aseman. Molempien alueiden vetäjät nimittää valtioneuvosto ja se nostaa vastuualueiden roolia suhteessa pääjohtajaan. On haluttukin tehdä selkeä ero näiden politiikka-alueiden välillä, selvittää Jokinen.

Sekä kilpailu- että kuluttajavastuualueella on kysymys kuluttajan edusta ja KKV on ottanut haasteen vastaan siten, että kummankin vastuualueen lainsäädännön antamia valtuuksia pyritään käyttämään tavalla, joka mahdollisimman hyvin palvelee kuluttajaa.

– Saattaa olla, että jokin asia ei ratkea toisen alueen lainsäädännön työkalupakilla, mutta toisen alueen välineillä saadaan parannusta asiaan.

Jokinen sanoo, että heidän tavoitteensa on saada kilpailu mahdollisimman hyväksi ja siihen on kaikki edellytykset olemassa. Mutta jos sopimusjärjestelmät ovat sellaisia, että kuluttaja ei pysty kovin helpolla vaihtamaan esimerkiksi ­palveluntuottajaa tai tavarantoimittajaa, niin silloin kilpailupuolen toimenpiteet ovat aika tehottomia.

– Kuluttajaoikeuden näkökulmasta kokonaistilanne saatetaan tehdä optimaaliseksi, vaikka toisen toimenpiteet jäisivät epätäydelliseksi huolimatta siitä, että välineitä on käytetty tehokkaasti, linjaa Jokinen.

Markkinatutkimukseen lisää resurssia

Sekä kilpailu- että kuluttajavastuualueella on normaalin tulosohjauksen mukaiset painopistealueet. Tärkeä yhdistävä linkki on markkinatutkimus, jossa viraston vahvuutta on nostettu vuoden alusta siirtämällä viisi uutta virkaa kuluttajatutkimukseen. Tällä on suuri merkitys muun muassa lainsäädännön toteutumisen valvonnassa.

– Tutkimuksen integroiminen virastokokonaisuuteen on ainakin sisäisesti tärkeä asia. Se näkyy muun muassa päivittäistavarakaupan korttijärjestelmän tutkimisessa. Nyt voidaan odottaa ja olettaa, että meillä on kapasiteettia tutkia, mitä esimerkiksi kanta-asiakasjärjestelmä merkitsee kilpailun toimivuuden ja kuluttajan näkökulmasta.

Vuoden alusta tuli voimaan kaupan määräävää markkina-asemaa koskeva säännöstä ja sen implementointi on tärkeää. Selkeä painopistealue on juuri päivittäistavarakauppa. Määräävän markkina-aseman käsite tuntuu ainakin kaupan näkökulmasta olevan vaikeaa ymmärtää, vaikka se laissa selkeästi määritellään.

– Se on mitä suurimmassa määrin epäselvä asia. Vähintään puolessa asiaa koskevissa oikeudenkäynneissä pohditaan juuri sitä. Lainsäädännössä määritellään 30 prosentin raja ja sen jälkeen me pääsemme selvittämään, täyttääkö käyttäytyminen markkina-aseman väärinkäytöksen merkit.

Suomen markkinoilla isojen keskusliikkeiden pitää ottaa huomioon yksittäiset asiat, koska niiden asema on merkittävän suuri. Silloin ei kiistellä nyansseista, vaan siitä, täyttääkö käyttäytyminen ne vaatimukset, joita dominantille tai yli 30 prosentin markkina-asemassa toimivalle asetetaan.

– Eihän säännöstökään kaikkia maailman asioita ratkaise eikä takaa, että tänne tulee lisää kilpailua. Sen se kuitenkin takaa, että yhteiskunnalla on paremmat välineet puuttua sellaisiin karkeisiin toimenpiteisiin, joita kohdistetaan tavarantoimittajiin, kilpailijoihin tai asiakkaisiin, toteaa Jokinen.

Päivittäistavarakaupassa kahden ison asema on betonoitu. Jokin kansainvälinen ketju voisi halutessaan tulla Suomeen ja rakentaa mittavamman organisaation rahoitusmielessä, mutta Jokisen mielestä tämä ei tule onnistumaan, koska hyvää liikepaikkaa ei saa.

– Tällaiseen markkinoille tuloon voisi mennä 20 tai 50 vuotta, mutta isolla mittakaavalla sen toteutuminen on mahdotonta. Siksi päivittäistavarakauppaa koskevat erityissäännöt.

Työ- ja elinkeinoministeriö valmisteli terveen kilpailun edistämisohjelman, jonka hallituksen iltakoulu hyväksyi 2012. Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan se lisättiin viime vuoden marraskuun lopussa ja ministeriöiltä edellytetään ohjelman toteuttamista.

– Tuossa ohjeistuksessa puututaan muun muassa Alkon sijaintiin, mikä vaikuttaa 10 prosentilla kaupan volyymiin joko nostavasti tai laskevasti. Sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan parhaillaan toimenpiteitä, joilla tähän puututaan.

Jokinen ei usko, että esimerkiksi pankkisektorilla tällainen keskittyminen olisi mahdollista, koska siellä kilpailuttaminen on helpompaa.

Tasapuoliset kilpailuedellytykset

Kilpailuneutraliteettia koskeva lainsäädäntö tuli voimaan viime vuoden syyskuussa ja kokonaisuudessaan se vaikuttaa vuoden 2015 alusta. Siirtymäaika koskee kuntien elinkeinotoimintaa harjoittavien liikelaitosten yhtiöittämistä. Kilpailuneutraliteetilla tarkoitetaan tasapuolisia kilpailuedellytyksiä yksityisen ja julkisen elinkeinotoiminnan välillä.

Kilpailuneutraliteettia koskeva lainsäädäntö antaa julkiselle viranomaiselle melko pitkälle meneviä oikeuksia puuttua kuntien ja valtion harjoittamaan kilpailutoimintaan, jos se vääristää kilpailua laissa tarkoitetulla tavalla. KKV on aloittanut valvonnan ja muutamia tapauksia on tullut esille. Samoin muutamia asioita on otettu oma-aloitteisesti selvitykseen ja ne ovat nyt työn alla.

– Nämä selvitykset aiheuttavat paljon työtä, mutta siitä on huikea apu talouden kehittymiselle. Suomalainen yritystoiminta, työpaikkojen luominen ja tuottavuuden kehittäminen ei voi pidemmän päälle toimia asianmukaisesti, jos yksityinen yritystoiminta kohtaa tilanteen, jossa julkisella yritystoimilla on olennaisesti paremmat toimintaedellytykset esimerkiksi verotuksen, konkurssisuojan tai muun julkisen edun myötä, Jokinen muistuttaa.

Markkinoilla toimimisen edellytyksiä saattaa vaikeuttaa myös hankintalainsäädäntö, joka on monimutkainen kokonaisuus ja hankala pienelle yrittäjälle, mutta myös kilpailutuksen järjestäjälle. Pääpaino tuntuu olevan lainsäädännön noudattamisella eikä sillä, minkälainen tuote tai palvelu saadaan hankittua. Hankintalainsäädännön valvonta ei kuulu KKV:lle.

– Julkisissa hankinnoissa, joissa siis hankintalakia sovelletaan, kartellin mahdollisuutta on vaikea lähteä miettimään, kun pääpaino on tavaran tai palvelun ajoissa saamisessa. Tärkeä seikka on korruption vastustaminen ja että yrityksillä on mahdollisuuksia saada kauppoja ja laajentua sillä tavalla, että paikalliset intressit eivät ole rajoittamassa bisnesmahdollisuuksia, pohtii Jokinen tilannetta.

Kilpailuneutraliteettilain lähtökohta on, että julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä ei ole raja-aitoja. Kunnat ja valtio voivat olla markkinoilla, mutta samoilla säännöillä.

Julkiset tuet jäävät KKV:n toimivaltuuksien ulkopuolelle. EU säännösten pohjalta esimerkiksi valtion tukien hyväksyntä ja valvonta kuuluu komissiolle. KKV ei voi puuttua sellaiseen tukeen, jonka komissio on hyväksynyt.

– Komission tehtäviin kuuluu valtiontukien kilpailuvaikutusten arviointi ja siihen ei neutraliteettisäännöstön perusteella voi puuttua. Tätä valvontaa komission tekee tehokkaasti.

On myös tukia, jotka jäävät määrältään komission kynnysarvojen alapuolelle. Tuki voi olla komission näkökulmasta vähämerkityksellinen, mutta yksityisen yrityksen osalta ongelma voi olla iso. Niistä aiheutuvat kilpailun vääristymät voivat tulla KKV:n käsittelyyn.

– Silloin ei selvitetä tukea vaan ilmiötä, joka voi toimia kilpailun vääristymänä ja vaatii korjausta.

Digitaalinen kaupankäynti

Myös viraston kuluttajavastuualueella on hoidettavana ongelmallisia ilmiöitä. Tällaisia ovat muun muassa heikkojen kuluttajaryhmien selviytyminen ja digitaaliset markkinat: minkälaiset edellytykset yksittäisellä ihmisellä on arvioida sopimusten merkitystä ja sisältöä? KKV:n näkökulmasta suuri painoarvo on selvittää sopimusten asianmukaisuus  ja se, mitä tietoja asiakkaat sopimuksista saavat ennen kaupan päättämistä.

– Kuluttajansuojassa ei voida lähteä siitä, että kuluttaja ostaa hyödykkeitä ja saa vasta sen jälkeen selvyyden tuotteesta ja sopimuksen sisällöstä.

Vaikka Euroopan unionin komissio on määritellyt yhteiset digitaalisten sopimusten tavoitteet ja lainsäädännön, on niissä kansallisia eroja. Kansallinen valvonta ja toimeenpano on tärkeää ja KKV:n tehtävänä on huolehtia siitä, että markkinat toimivat.

– Unionilainsäädännöllä on sekä kilpailu- että kuluttaja-alueella selkeä rooli, mutta ei se sitä tarkoita, että lainsäädäntö ratkaisisi ongelmat. Lainsäädäntö on direktiivityyppistä, jolloin jäsenvaltiolla on velvollisuus huolehtia asianmukaisesta lainsäädännöstä ja täytäntöönpanosta.

Kilpailulainsäädäntöön liittyy aina kehittämispaineita, koska maailma menee eteenpäin. Kuluttajalainsäädäntö on ollut voimassa pidempään. Jokisen mielestä esimerkiksi kuluttaja-asiamiehen toimivaltuuksia pitäisi harkita uudelleen.

– Valtuuksia pitäisi lisätä. Ainahan ei ole tarpeen hoitaa asioita lainsäädännöllä tai rangaistuksilla, mutta meillä on markkinoilla aika paljon sellaisia menettelyjä, jotka jokaisen normaalin yrityksen ja kansalaisen mielestä ovat paheksuttavia. Tällaiselle bisneskäyttäymiselle ei pidä antaa sijaa, muistuttaa Jokinen.

Eri tyyppiset huijaukset ovat lisääntyneet ja ne ovat vaikeasti valvottavia, sillä usein jäljet johtavat maamme rajojen ulkopuolelle. Pitäisi kehittää järjestelmä, jolla niihin päästäisiin kiinni. Jokinen ei ole alan asiantuntija eikä halua lähteä neuvomaan, mutta hän pitää selkeänä, että kansallisvaltioiden kuluttajia ei pitäisi voida saalistaa petollisella toiminnalla ilman, että siihen voidaan puuttua, vaikka toiminnan harjoittajat ovat anonyymejä ja usein ulkomailla.

– Tällaiset huijaukset vaativat ihmisiltä erityistä tarkkuutta, mutta olisi syytä pohtia myös tehokkaita oikeussuojamekanismeja. En ymmärrä, miksi sähköiselle huijaukselle pitäisi antaa erityinen turvasatama, jossa ne voivat toimia. Kuluttajan ei tarvitse välttämättä olla edes sinisilmäinen langetakseen tällaiseen toimintaan. Tuote saattaa vaikuttaa hyvältä, ja aina sellaista ollaan valmiita kokeilemaan. Sen jälkeen alkaa tapahtua asioita, jotka eivät ole normaaleja.

Jopa reklamaatioiden esittäminen saattaa maksaa puhelinmaksuina kymmenen euroa minuutti.