Mikä muuttuu YEL-vakuuttamisessa?

Ensi vuoden alusta YEL:n mukaan on vakuutettava myös sellainen yrittäjä, joka lainmuutosten voimaan tullessa on vakuutettu TyEL:n tai MEL:n mukaan.
10.12.2013

Harri Kangaskoski palvelupäällikkö, LähiTapiola Eläkeyhtiö

Kuva iStock

Vuoden 2011 alusta lähtien YEL-vakuutuksen piiriin kuuluminen on edellyttänyt, että johtavassa asemassa työskentelevä henkilö omistaa yksin yli 30 prosenttia (aikaisemmin yli 50 prosenttia) tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia osakeyhtiön osakkeista.

Sellaiset yrittäjät, jotka omistivat 2011 lukien yli 30 prosenttia osakkeista ja ovat työstään TyEL-vakuutettuja, kuuluvat niin sanotun siirtymäsäännön piiriin. Siirtymäsääntö tarkoittaa, että yrittäjällä on oikeus pysyä TyEL-vakuutuksen piirissä vuoden 2013 loppuun asti. Tämän jälkeen heidän on otettava YEL-vakuutus.

Siirtyminen Työntekijän eläkelain (TyEL) piiristä Yrittäjän eläkelain (YEL) piiriin ei vaikuta henkilön eläketurvan tasoon, jos YEL-vakuutuksen työtulo on sama kuin TyEL-vakuutuksella vakuutettu palkkatulo ja siirtymisessä eläkelaista toiseen ei ole katkosta.

1.1.2014 jälkeen on YEL:n mukaan vakuutettava myös sellainen yrittäjä, joka lainmuutosten voimaan tullessa on vakuutettu TyEL:n tai MEL:n mukaan.  Suurin osa yrittäjistä on jo ottanut YEL-vakuutuksen.

Aloittavilla yrittäjillä oikeus alennukseen

Yrittäjällä on oikeus aloittavan yrittäjän alennukseen, mikäli hän ei ole ennen vuotta 2001 harjoittanut YEL-vakuutuksella vakuutettua yrittäjätoimintaa. Aloittavan yrittäjän alennus on 22 prosenttia vakuutusmaksusta ja sen on mahdollista saada 48 kuukaudeksi. Alennus on mahdollista saada korkeintaan kahteen yrittäjäjaksoon.

Jos yrittäjä on harjoittanut toimintaa esimerkiksi vuonna 2002 yhden vuoden ajan ja hän aloittaa uudelleen yrittäjätoiminnan vuonna 2014, on yrittäjällä alennusaikaa jäljellä vielä 36 kuukautta. Mikäli yrittäjä päättää YEL-vakuutuksen ennen 36 kuukauden kulumista ja aloittaa vielä uuden yrittäjätoiminnan tulevaisuudessa, ei yrittäjä saa jäljellä olevaa alennusaikaa enää kolmanteen YEL-vakuutuksella vakuutettavaan yrittäjäjaksoon.

Myös siirtymäsäännön piiriin kuuluvilla yrittäjillä on mahdollisuus saada aloittavan yrittäjän alennus, mikäli alennuksen edellytykset täyttyvät.

STM vahvistaa maksuperusteet

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa YEL-vakuutuksen maksuprosentin ja palkkakertoimen aina ennen vuodenvaihdetta. YEL-vakuutuksen työtuloa korotetaan vuosittain palkkakertoimella.

Palkkakerroin määräytyy palkansaajien ansiotasossa ja kuluttajahinnoissa tapahtuneiden muutosten perusteella. Kertoimessa yleisen hintatason muutoksen osuus on 20 prosenttia ja palkansaajien ansiotason muutoksen vaikutus 80 prosenttia. Näin ollen YEL-vakuutuksen työtulo muuttuu vuosittain vähintään palkkakertoimen verran.

Esimerkiksi vuonna 2013 YEL-vakuutuksen minimityötulo on 7 303,99 euroa. Vuodenvaihteessa minimityötuloa korotetaan palkkakertoimella.

Työtulo vaikuttaa sosiaaliturvaan

YEL-vakuutukselle määritelty työtulo vaikuttaa yrittäjän sosiaaliturvan tasoon. Sosiaalietuuksien ja eläkkeen määrät lasketaan yrittäjälle YEL-vakuutuksen työtulon perusteella. Siksi on ensiarvoisen tärkeää pitää YEL-vakuutuksen työtulo sellaisella tasolla, joka vastaa yrittäjätoiminnan todellista luonnetta.

Yrittäjien lakisääteinen eläkevakuutus on tärkein osa yrittäjän turvaverkkoa. Erityisen tärkeä se on siksi, että YEL-työtulo määrää useiden sosiaaliturvan perusetuuksien määrän euroissa. Yrittäjät vastaavat itse sosiaaliturvan ja tulevan eläkkeensä määrästä.

Kelan maksamat äitiys-, isyys- ja vanhempainrahat sekä sairauspäiväraha määräytyvät YEL-vakuutuksen työtulon perusteella. Päivärahojen laskemisessa käytetään vuonna 2014 pääsääntöisesti vuoden 2012 YEL-työtuloa. 

Myös yrittäjän työttömyysturva määräytyy työtulon perustella. Yrittäjällä, jonka työtulo on vähintään 8 520 euroa ja hän on toiminut yrittäjänä 18 kuukautta työttömyyttä edeltäneiden neljän vuoden aikana (yrittäjän työssäoloehto), on oikeus peruspäivärahaan. Peruspäivärahaan eivät vaikuta esimerkiksi yrittäjän puolison tulot.

Mikäli yrittäjän työssäoloehto ei täyty, on yrittäjällä oikeus harkinnanvaraiseen työmarkkinatukeen. Työmarkkinatukeen vaikuttavat muun muassa puolison tulot.

Yrittäjällä on mahdollisuus hoitaa työttömyysturvansa myös yrittäjien työttömyyskassan kautta. Jotta yrittäjä voi liittyä kassan jäseneksi, on yrittäjän YEL-työtulon oltava vähintään 8 520 euroa.

Työtulon oikeasta tasosta pitää huolehtia

Yrittäjien eläketurvan pahin ongelma on alivakuuttaminen eli se, että yrittäjät ottavat työpanokseensa nähden liian pienen YEL-vakuutuksen. Yrittäjät eläkevakuuttavat itsensä keskimäärin noin 20 000 euron vuositulon mukaan. Työ­tulon kuuluisi olla sillä tasolla, minkä suuruista palkkaa maksettaisiin yhtä ammattitaitoiselle henkilölle, joka voisi tehdä yrittäjän työn tai joka keskimäärin vastaa vastaavasta työstä maksettua korvausta. Tähän nähden 20 000 euroa on melko alhainen taso.

Työtulon sopivan tason määrittämisessä voi käyttää apuna verotuksessa todettua ansiotuloa tai yrityksen liikevaihtoa, vaikka työtulo ei perustukaan suoraan niihin. Työtulon kuuluu vastata yrittäjän työpanoksen taloudellista arvoa, mikä ei välttämättä ole sama kuin yritystoiminnan taloudellinen tulos.

Sivutoimisuuskin vaatii YEL-vakuutuksen

Myös sivutoimisen yrittäjän pitää ottaa YEL-vakuutus, jos YEL-vakuuttamisen edellytykset täyttyvät. Sivutoimisella yrittäjällä on oikeus samoihin sosiaaliturvaetuihin YEL-vakuutuksensa perusteella kuin päätoimisella yrittäjällä. Esimerkiksi sellaisella sivutoimisella yrittäjällä, joka työskentelee päätoimisen palkkatyön rinnalla ja sairastuu, on oikeus sairauspäivärahaan päätoimensa palkan ja YEL-vakuutuksen työtulon perusteella.

Mikäli sivutoiminen yrittäjä jää työttömäksi päätoimestaan ja jatkaa sivutoimisena yrittäjänä, on hänellä oikeus tietyin edellytyksin päästä työttömyysturvan piiriin. Edellytyksenä on, että TE-toimisto katsoo toiminnan olevan sillä tavalla sivutoimista, että yrittäjänä toimiminen ei estä esimerkiksi kokoaikatyön vastaanottamista. TE-toimisto antaa ratkaisunsa asiasta Kelalle tai työttömyyskassalle, jotka tekevät päätöksen mahdollisesta sovitellun päivärahan maksamisesta.

Yrittäjäksi katsotaan henkilö, jonka työskentely ei tapahdu työ- tai virkasuhteessa. Muut edellytykset lain piiriin kuulumiseen ovat:

  • Yrittäjä on 18–67-vuotias.
  • Yritystoiminta on kestänyt neljä kuukautta.
  • Arvioitu työtulo on vähintään 7 303,99 euroa vuodessa (2013).

YEL:n mukaan vakuutetaan avoimen yhtiön yhtiömies ja kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies. Myös osake­yhtiössä johtavassa asemassa oleva henkilö, joka omistaa yksin yli 30 prosenttia tai perheenjäsenten kanssa yli puolet yhtiöstä tai äänivallasta, on vakuutettava YEL:n mukaan.

 

YEL-vakuutus on yrittäjän ja perheen turva

YEL-vakuutus on yrittäjän sosiaaliturvan perusta. Yrittäjät vastaavat itse oman eläkevakuutuksensa järjestämisestä. Vakuutus on pakollinen silloin, kun yrittäjyys täyttää tietyt eläkelain piiriin kuulumisen edellytykset. Vakuutus on otettava kuuden kuukauden kuluessa yritystoiminnan alkamisesta.

YEL-vakuutus antaa turvaa vanhuuden, työkyvyttömyyden ja työttömyyden varalle. Lisäksi vakuutus antaa taloudellisa turvaa perheenjäsenille, mikäli yrittäjä kuolee. Perhe-eläkettä maksetaan leskelle ja alle 18-vuotialle lapsille.

 

Katso kaikki